Tohtori Pyhtilan psykomaantieteellisiä tutkimuksia: Magical Mystery Tour, osa 5

10

Seuraava hotellimme sijaitsi alppimaisemissa, jonne päästäksemme meidän oli kuljettava Salzburgin läpi – itse kaupunkiin palaisimme seuraavana aamuna. Matka ei luonnollisestikaan sujunut vaivattomasti, sillä juuri kun olimme pääsemässä keskustasta, navigaattori neuvoi meidät tietyömaalle, joka katkaisi reittimme. Ehdotin summamutikassa kääntymistä vasemmalle, ja ennen kuin huomasimmekaan olimme ajaneet saman korttelin pariin kertaan ympäri. Honza kieltäytyi kääntymästä oikealle, sillä hän piti raitiovaunujen sähköjohtoja liian matalina bussillemme. Tunsin itseni voimattomaksi, kun kuskimme kääntyi kolmannen kerran vasemmalle. Vältyimme ikiliikkujalta vain kääntymällä seuraavasta ahtaasta kulmasta oikealle, minkä jälkeen pääsimme hetken eteenpäin pitkin samaa rautatietä, jonka ali tietyömaa oli katkaissut kulkumme. Etsimme toista alikulkutunnelia, mutta kun löysimme sellaisen, Honza teki äkkijarrutuksen ja kieltäytyi ajamasta sen alitse.

”Korkeus on tässä 3,7 metriä. Münchenissä se oli 3,4 metriä. Tämä on ok”, protestoin kun kuski käänsi taas kerran bussimme väärään suuntaan. Honza kieltäytyi kommunikoimasta muuta kuin tavanomaisen ”Scheissensa” – hän oli taas siirtynyt kiroilemaan saksaksi – mutta suostui sentään pysäyttämään auton. Suostuttelin ja anelin Honzaa kääntymään alikulkutunneliin, ja vasta kun lupasin mennä ulos tarkistamaan, että korkeus oli riittävä, kuski suostui tekemään vaivalloisen ja aikaa vievän U-käännöksen, jota ei helpottanut se, että autoja ryöpsähteli ennalta-arvaamattomina parvina takavasemman kuolleesta kulmasta.

Parinkymmenen minuutin kuluttua Honza ajoi alikulkutunneliin. Ulkona näin selvästi, ettei bussilla ollut mitään vaikeutta päästä sen alta, mutta Honza ajoi tunneliin töksähtelevää etanavauhtia samalla, kun pari kävelyllä ollutta eläkeläistä ohitti automme. 

 

Pariskunnan nainen käytti rollaattoria ja mies oli liikkeellä sähköistetyllä pyörätuolilla. 

 

Kun saimme karistettua Salzburgin pölyt renkaistamme, oli hotellille helppo matka. Viimeisessä käännöksessä ennen hotellin parkkipaikkaa Honzan piti tehdä 90 asteen käännös jyrkässä alamäessä kapealla tiellä, mikä vei tosiasiallisesti vain viisi minuuttia, mutta tuntui ryhmästämme varmaan raamatulliselta. 

 

Hotellilla korealaisryhmä piristyi jälleen ja ihasteli hetken alppimaisemia. Opas jakoi huoneiden avaimet ja kertoi, että hartaasti odotettu illallinen alkaisi viidentoista minuutin kuluttua ja sisältäisi viininmaistelutilaisuuden, jota varten paikalla olisi ihka oikea italialainen viinimaisteri. 

 

Vartin päästä istuimme pensionaatin ruokasalissa nälkäisinä. Katsoin janoisena tarjoilupöydälle asetettuja viinipulloja, ja panin asiantuntevasti merkille, että tarjolla oli sekä valko- että punaviiniä. Opas oli hävinnyt keittiöön käymään jotain neuvottelua, ja pian viiksekäs, puolikalju sommelieri astui sisään ja toivotti seurueemme tervetulleeksi kankealla mafiosoenglannillaan.

Viinimestaria seurasivat nuorempi viiksekäs mies sekä oppaamme. Kun sommelier aloitti puheensa, kolmikon työnjako alkoi käydä selväksi. Ensin spagettimies piti puheensa italiaksi, sitten nuorempi mies käänsi sen englanniksi, jonka oppaamme puolestaan käänsi koreaksi. 

 

Giorgioksi esittäytynyt viinimestari aloitti puhumalla edustamansa Venetsian lähialueen viinitilasta. Kaikki kuuntelivat mielenkiinnolla oudon ulkomaalaisen herrasmiehen sointuvaa puhetta, joka saatiin kuulla kymmenen minuutin kuluttua koreaksi. Sitten mies jatkoi siitä, miten heidän tilallaan viinirypäleet poimittiin käsin eikä koneellisesti, ja miten se vaikutti viinin makuun.

Tässä vaiheessa oli kulunut kaksikymmentä minuuttia siitä, kun istuimme pöytään. Tarjoilija kurkki välillä keittiöstä, milloin luento loppuisi ja tarjoilu voisi alkaa. Aloin tarkastella ruokailuhuoneen tirolilaiskoristuksia ja huomasin, että Honza huokaili syvään ja katseli huolestuneena bussinsa kattoa, joka näkyi erinomaisesti toisen kerroksen ravintolasta. 

 

Kun viinimaisteri siirtyi käsittelemään tilansa perheyrityksen organisaatiorakennetta, nousin ylös ja kävelin viereiseen baariin. Arvostukseni Honzan silmissä kasvoi huomattavasti kun toin hänellekin huurteiset samalla, kun LG- ja Samsung -pomot vilkaisivat meitä paheksuvasti ja syventyivät taas nyökyttelemään päitään italiaanon jaarittelun tahdissa. Viinitilan organisaatiokysymysten tultua käsitellyiksi olimme juoneet jo kahdet oluet samalla, kun kapina alkoi hautoa korealaisryhmässä. Lady Macbeth ja silikonirouva lähtivät mielenosoituksellisesti tupakalle, metusalemi valitteli rakkoaan ja poistui nelihenkisen perheen vaatiessa saada saattaa häntä vessaan. Nuoripari oli syventynyt taskunintendoon ensin pöytäliinan suojissa, mutta pelasi sitä nyt avoimesti pöydällä, ja ryhmän johtoportaankin niskanikamat alkoivat väsyä toista tuntia jatkuneeseen nyökyttelyyn. Honza ehdotti minulle tsekiksi, pitäisikö meidän tilata pizzat juuri, kun sommelier aloitti ties monennenko 'lopuksi haluan sanoa' -lauseensa, jonka tulkkaamiseen italiasta englanniksi ja englannista koreaksi menisi vielä vähintään kymmenen minuuttia. 

 

Hain neljännen kolpakon ja palatessani nappasin hetken mielijohteesta yhden punkkupullon tarjoilupöydältä suoraan puheneuvoston nenän edestä. Ajattelin ensin viedä sen pöytäämme, mutta sitten huomasin johtajakaksikon janoisen ilmeen ja ojensin pullon heille. Hain lisää pulloja jaksamatta välittää sommelierin Fidel Castro -mittoihin venyneestä puheesta ja jaoin jokaiseen pöytään summamutikassa pari pulloa. Pian muutkin turistit alkoivat virrata takaisin pöytiin ja viinilasit alkoivat täyttyä samalla, kun sommelier löysensi kravattiaan antamatta kuitenkaan puhetulvan katketa suustaan. 

Seuraavaksi hän luennoi perusteellisesti viinitilan suotuisasta vaikutuksesta lähialueen sosioekonomisiin ongelmiin vaikean taloudellisen tilanteen ja rakennemuutoksen aikana. 

 

Teostani inspiroituneena metusalemi kävi kuiskaamassa jotain oppaan korvaan. Nöyrtynyt matkanjohtaja katosi saman tien keittiöön ja pian saimme eteemme odotetut wienerleikkeet riisin ja nuudelikeiton kanssa. Giorgio lopetti vain hieman nolona maratonpuheensa, kokosi itsensä ja alkoi kiertää pöydästä pöytään laseja täyttäen, kunnes jossain vaiheessa häivytti itsensä takavasemmalle ja katosi elämistämme.

 

Samsung- ja LG -miehet yrittivät pitää hetken yllä hienostunutta tunnelmaa keskustelemalla viinin sumopainijamaisesta bugeesta. Herra Samsung kertoi, että hänellä oli kotonaan hyvin varustettu viinikellari, johon LG-presidentti vastasi, että hänellä oli omat viinikellarit puna- ja valkoviinejä varten. Samsungin pääjohtaja korjasi, että totta kai hänelläkin oli erilliset viinikellarit, ja lisäksi kaksi lisäkellaria roseeviinille ja shampanjalle. Pian miehet kyllästyivät itsekin nokitteluunsa ja keskittyivät hienostelemattomaan syömiseen ja ryyppäämiseen. 

 

Ainoa välikohtaus hartaaksi muuttuneessa illallisessa tapahtui, kun lähes täysi punaviinilasillinen sattui kaatumaan nuoren aviomiehen syliin ja tämä joutui poistumaan vaatteidenvaihtoon. Tyttären ja äidin välinen jännite jatkui hillittynä asemasotana, jossa ei kaihdettu tilaisuuden koittaessa likaisiakaan keinoja. Lukuisia punaviinilasillisia tulisi kaatumaan siinä pöydässä vielä tämän illan aikana.

11

Ilta jatkui sekavan kosteasti. Rekisteröin välillä erinäisiä – lähinnä eroottisia – signaaleja ryhmän valikoiduilta naisihmisiltä, ja viinipullon tyhjennyttyä toisensa jälkeen turistimme aloittivat korealaisen hauskanpitonsa traditionaalisen osuuden, joka tarkoitti sitä, että jokaisen piti laulaa vuorollaan. Kovassa tuiskeeseen itsensä viinimaistellut johtajakaksikko aloitti esityksen, joka oli duetto tunnetusta k-pop-balladista. Sitten metusalemi esitti Korean sodan aikaisen marssilaulun, johon nuoripari vastasi hempeällä Celine Dion -esityksellä. Anopin ponteva yksinlaulu kertoi arvattavasti kostosta ja kuumista paikoista, kun taas nelihenkinen perhe oli selvästikin valmistautunut tämänkaltaisiin koitoksiin ja esitti acapellaversion Michael Jacksonin Thrilleristä oikeaoppisine koreografioineen. Esityksen jälkeen oppaan Sound Of Music tuntui vääjäämättä väljähtäneeltä, vaikka olikin maantieteellisesti aivan oikeassa paikassa. LG- ja Samsung -vaimokkeet juonivat yhdessä yllättävän onnistuneen Boney M -esityksen ja kiemurtelivat kappaleen omille Daddy Cooleilleen. 

 

Kun kierros oli tehty, riemuun itsensä juoneet korealaiset huomasivat, että minä olin joukosta ainoa, joka ei ollut vielä laulanut – Honza oli lähtenyt veisaamisen alettua strategisesti nukkumaan. Esitin tavanomaiset vastalauseeni, mutta koska tiesin, etten selviäisi illasta laulamatta, olin antavinani periksi ja esitin antaumuksella Nylon Beatin kappaleen Rakastuin mä luuseriin. Kappalevalinta aiheutti välittömän ihastuksen, koska Koreassa kappale tunnettiin paikallisen tyttötrio S.E.S:n käännöshittinä Dreams Come True. Vaikka kappaleen nimi oli englanniksi, koko muu kappale esitettiin Korean niemimaalle lokalisoidussa versiossa paikalliskielellä. Kostutin muutamat pikkuhousut paitsi laulutaidoillani, myös esittämällä toisen säkeistön koreaksi sekä heittämällä valikoidut tanssiliikkeet, joista uusimmat poikabänditkin olisivat olleet kateellisia. Kun pääsin kertosäkeeseen, koko ryhmä lauloi mukanani ja tunsin itseni vähintään Elviksen tasoiseksi esiintyjäksi. 

 

Esityksen ja alkoholin aiheuttama euforia jatkui vielä muutaman tunnin, jonka aikana kipattiin useita laseja paitsi valko- ja punaviiniä, maisteltiin myös olutta ja sojua, jota tuntui ilmestyvän esiin korealaisten loppumattomista varastoista. Lopulta ilta alkoi hyytyä ja ihmiset kaikota huoneisiinsa. Pian huomasin nuokkuvani ravintolan vessan pytyllä, mistä kömmin toisessa kerroksessa olevaan huoneeseeni vain hieman horjuen. 

 

Avasin huoneen oven, potkin kengät jaloistani ja heitin avaimet pedille, kun huomasin, että sängyssä oli liikettä.

”Mitä..?” sain sanottua. 

 

”Mr. Marko ei vihainen”, nuorenparin parempi puolisko kuiskasi. Suljin oven ja huomasin, että peiton alta tirkistelevä tuore aviovaimo oli paitsi (teko)itkuinen, myös huolimattoman alasti. ”Minulla niin monta pulmaa. Mies juo itsensä sammuksiin. Äiti vihaa minua. Vain mr. Marko voi auttaa.”

Mietin tilannetta millisekunnin ja päädyin siihen lopputulokseen, että jos asiakas tulee luokseni ja pyytää apuani, niin mikä minä olen käännyttämään ketään luotani. Antakaa kaikkien maiden tyttölapsien tulla luokseni, ajattelin, ja päätin käydä käsiksi pikkurouvan ongelmiin.

Pikkurouvakin vaikutti innostuneelta saamaan minulta neuvoja, sillä hän nousi istumaan ja pudotti huolimattomasti peiton olkapäiltään.

Samassa ovelta kuului varovainen koputus.

Kävelin vaistomaisesti ovelle ja ennen kuin ehdin tajuta, mitä olin tehnyt, ovi oli auki ja seisoin vastapäätä rouva Macbethia. 

 

”Mr. Marko ei vihainen”, lievästi humalainen shakespeare-hahmo liversi samettisessa yöpaidassaan, joka oli jäänyt huolimattomasti auki. ”Niin monta pulmaa. Tytär vihaa. Vävy haluaa tappaa. Vain mr. Marko voi auttaa.”