-
Hyvää päivää, miten voin auttaa.
-
Haluaisin ostaa vitsin tai kaksi. Tarvitsen kipeästi pari uutta
vitsiä.
-
Me olemme käytettyjen vitsien kauppa. Myymme vain second hand
-tavaraa.
-
Mutta täytyyhän teillä olla uusiakin vitsejä?
-
Valitan. Kaikki myymämme vitsit ovat käytettyjä ja kuuluvat
marginaaliverotuksen piiriin.
-
Te ette ymmärrä. Minä olen koomikko. Ja minulla ovat olleet viime
aikoina vitsit vähissä.
-
Ai jaahas.
-
Olen menettämässä työni, ellen keksi jostain uusia vitsejä. Olin
eilen standup-keikalla ja minut buuattiin lavalta. Se oli
häpeällistä!
-
Ymmärrän.
-
Teidän täytyy auttaa minua! Eikö teillä olisi yhtään uutta,
käyttämätöntä tai muuten vain ennenkuulumatonta vitsiä?
-
Teinä etsisin harvinaisten vitsien osastoilta. Niissä on koko
joukko vitsejä, joihin vain asian harrastajat ovat perehtyneet.
Esimerkiksi sosiologisten vitsien osastolla on paljon lähes
käyttämättömiä kaskuja. Samoin fysiikan, tähtitieteen ja
vaikkapa kristillisen lähetystyön osastoilta löytyy vähän
tunnettuja vitsejä. Ja eri maitten kohdalla esimerkiksi saksalaiset
vitsit ovat pääsääntöisesti aivan uudenveroisia.
-
Te olette hengenpelastaja! En tiedä, mistä aloittaisin!
-
Kokeilkaa ensiksi vaikkapa aluepolitiikan hyllyä. Uskon, ettei
kukaan ole kuullut niitä vitsejä sen jälkeen, kun ne on laitettu
hyllyyn. Siellä on monia alkuperäiskappaleita. Ja meillä on tällä
viikolla tarjous: ostakaa yksi aluepoliittinen vitsi ja saatte
kansantaloustieteellisen kaskun kaupan päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti