Praha 9.5.2020
Kello
14
Joskushan
sitä olisi siis lähdettävä
ulos joka tapauksessa ja tänään oli sitten se päivä. Laitoin kasvonaamion päälle, pakkasin lasipullot ja metallijätteen
reppuun, otin toiseen käteen muovijätettä sisältävän jätesäkin
ja toiseen paperijätettä täynnä olevan paperikassin.
Lajittelujätettä oli varmaan kaksikymmentä kiloa, mutta jos kerran
täytyi mennä ulos, niin hoidan sitten kaikki asiat kerralla. Tietenkin
vein samalla myös sekajätteet takapihan roskikseen ja jo oli
aikakin, sillä pussi haisi tod-ella äklölle. Siinä oli melkein viikon ruoantähteet.
Jo
takapihalla huomasin, että olin laittanut aivan liikaa vaatetta
päälle. Minulla oli naulakossa talvitakki, mutta jotenkin kesä oli
ehtinyt hiipiä Prahaan näiden
kahden kuukauden aikana. Aurinko paistoi ja lämmintä oli
ainakin kaksikymmentä viisi astetta. Olin hiestä märkä jo ennen
kuin olin päässyt korttelin päähän kotoa. Taisin olla kyllä alitajuisesti varautunut tähän, sillä olin laittanut päälle villapaidan, josta
en kauheasti tykkää, kun se kutittaa ja kaula vähän kiristää.
Ajattelin, että voin hikoilla vapaasti ja heittää
sen joka tapauksessa pyykkikoneeseen tämän reissun
jälkeen. Käytän paljon sellaisia vaatteita, joista en pidä, kun tiedän hikoilevani. En voisi pitää
koskaan kravattia tai pullonkaulavillapaitaa, kun ne ahdistavat. Olen varma, että napanuora on mennyt kohdussa
kaulani ympäri tai jotain, ei siihen voi
olla muuta selitystä.
Ulkona
kaikkien on siis pakko käyttää kasvomaskia. Niitä on kaikenlaisia ja -värisiä: on sellaisia,
missä on jonkinlainen suodatin sivulla, ovatkohan ne niitä
sairaalamaskeja? Onneksi sellaisia ei näy kuin aniharvalla, koska niitähän tarvitaan sairaaloissa. Oikeastaan tekisi mieli kysyä näiltä sankareilta, että "oletteko ehkä kirurgi tai muu terveydenhuollon ammattilainen?" En kuitenkaan kysy, koska ihmiskontakti on tässä tilanteessa hengenvaarallinen. Jotkut käyttävät suun ja nenän päällä vain kaulahuivia, joillakin on hento kertakäyttöinen suojus
ja useimmilla kangasmaski, omatekoinen tai ostovehje, kuten minulla. Jollakin on Tsekin lipun värit maskissa, jollakin jotain mukamuodikasta ja monella nuorella mustat, vaikkei ne gootteja muuten olekaan. Täällä ei ole gootteja oikeastaan lainkaan. Tai sitten ne käy ulkona vain yöllä, kun minä olen jo nukkumassa.
Ensimmäisen kulman takaa
meinaa kävellä päälleni joku akka. Säikähdän aivan rutosti, väistämme molemmat samaan
suuntaan ja menee hetki, ennen kuin pääsemme ohittamaan toisemme.
Siinä ei paljon kahden metrin turvavälejä kunnioitettu! Päätän
olla vähemmän huoleton tulevien kulmien suhteen ja menen
seinänviertä, kun seuraavat vastaantulijat ohittavat minut.
Liikennevaloissa joudun
ylittämään valot kahteen kertaan, jotta pääsen risteyksen
vastakkaiselle puolelle ja huomaan, ettei autoilijoista oikeastaan kellään ole kasvonaamiota päällä. Monilla on vielä ikkunakin auki. Sitten näen pari nuorta miestä tupakalla, ilmeisesti oman
ulko-ovensa edessä, ja tietenkin näillä seikkailijoilla on maskit
alhaalla ja ne rupattelee ja polttaa tupakkaa aivan kuin
maailmanlaajuista kriisiä ei olisikaan. Voi hyvänen aika, millaista
piittaamattomuutta! Onneksi en joudu menemään näiden viruslinkojen ohitse vaan
käännyn
toiseen suuntaan.
Puistossa
ennen kierrätyspisteitä on paljon porukkaa, toiset nurmikolla ja
melkein joka penkillä yksi tai jopa kolme henkeä samassa. Joku syö
viereisestä marketista hakemaansa leipää, moni juo kaljaa
tölkeistä, toiset tupakoi ja arvatkaapa onko näistä kellään
maskit päällä? No apua, ei todellakaan kellään! Ja siellä on äitejä
lastenvaunuineen, laskin heti ainakin kaksi! Toinen äiti ja molemmat lapset oli ilman maskeja! Mihin tämä maailma on
oikein menossa? Puisto täynnä ihmisiä!
Joudun
kiertämään puiston, jotta pääsen sen toisessa päässä
oleville kierrätyspisteille. Laitan paperikassin paperinkeräykseen,
tölkit metalliastiaan, värilliset ja värittömät lasit omiin
astioihinsa ja kun käännyn työntämään jätesäkkiä
muovinkeräykseen, sen edessä on joku törkyinen hippi,
joka penkoo keräysastian
sisältä tavaraa. Karistan kurkkuani, kunnes muistan, ettei
yskiminen ole enää sosiaalisesti hyväksyttyä. Dyykkari ei
tee mitään väistääkseen, vaikka tämän täytyy huomata, että olen tasan kahden metrin turvavälin päässä hänestä. Kun olen odottanut minuutin ja on
selvää, ettei asiassa tapahdu muutosta, vedän syvään henkeä ja
tungen jätesäkin sisään sillä aikaa, kun hippi tutkii löytämäänsä
harjanvartta. Jälleen turvaväli rikottu, ja vieläpä sellaisen ihmislapsen kanssa joka viis veisaa omasta hygieniastaan! Minua pyörryttää ja
kasvoni ovat hikiset, kun jatkan matkaa postia kohti.
Uskaltaudun hengittämään
ulos vasta viidenkymmenen metrin päässä.
Parin
korttelin matkalla ei tapahdu uusia seikkailuita,
mutta kun pääsen postissa
luukulle, huomaan kauhukseni, että sen takana on se sama suupatti naikkonen,
joka hölöttää laulavalla nuotillaan aina ummet ja lammet ja tekee työnsä sen takia ennätyshitaasti. Katson kateudella naapuritiskiä, jolla päivystää ruma vanha ämmä, joka on niin juro, että se voisi päästä elokuvaan näyttelemään keskitysleirin vartijaa (kunhan siistisi ensin kulmakarvojaan). Se akka ei turhia lätise, vaan hoitaa hommat alta pois ja mörähtää "näkemiin" lopuksi. Pidän akasta ja olen kerran nähnyt hänen hymyilevänkin, kun tämä jutteli jonkun kollegansa kanssa ja luuli, ettei asiakkaat näe. Mutta minäpä näin. Ihminen se on, vaikka teeskentelee muuta.
Suupaltti tietenkin tunnistaa minut ja sanoo jotenkin tekopirteästi, ettei ole nähnyt minua ainakaan kahteen
kuukauteen. Se on tietenkin totta, ja kerron
olleeni kotona. Sitten se kysyy, että olenko töissä ja sanon, että
”vähän”, mikä on vakiovastaukseni. Kun joku kysyy ”puhutteko
tsekkiä?”, vastaan aina että ”vähän”. Sitten se kysyy
jotain, mitä en ymmärrä, mutta minkä ymmärrän kysymykseksi
lauseen nousevasta
intonaatiosta. En tiedä, mitä vastaisin, joten mumisen ”joo”,
mikä tarkoittaa tsekiksi samaa kuin suomeksi. Se kysyy saman
kysymyksen uudelleen, johon joudun vastaamaan, että ”prosim”,
eli että ”en ymmärtänyt, voitteko toistaa”. Sitten
tajuan, että se kysyy, mitä paketissa oikein on ja minä olen, että
haloo, eikö täällä ole siis kuultu postisalaisuudesta? Vastaan
kuitenkin, että se taitaa olla lahja, vaikka tiedän tasan tarkkaan,
että pikku paketissa on salmiakkia ja lakritsia, joita
yksi tuttu on lähettänyt Suomesta (kiitos vaan, ehjänä tuli
perille). Mutisen ”näkemiin”
ennen kuin suupaltti alkaa kysellä, että ”no millaista lahjaa?”
ja kävelen pois. Postissa on
tosi kuuma ja nyt kalsaritkin tuntuvat hikisiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti