perjantai 26. kesäkuuta 2009

Kuuluisuus katosi

Julkisuuden henkilö katosi. Tiedettiin hänen sairastelleen vakavasti ja käyneen lähellä kuolemaa. Viimeinen tippa tuntui olleen rikossyyte, jonka eräs sensaatiolehti oli julkistanut. Kuuluisuus oli kiistänyt syytteen, mutta masentunut entisestään.

Julkisuuden henkilöä etsittiin satojen vapaaehtoisten voimin paikkakunnalta, jossa hänet oli nähty viimeksi. Murtunut vaimo esitti julkisia vetoomuksia samalla, kun ruumiskoirat haravoivat lähistön metsiä ja alueen järviä naarattiin. Sanomalehdet seurasivat ihmisjahtia, kunnes ihmisten mielenkiinto lakkasi, lehdistö lopetti kirjoittamasta ja etsinnät lakkautettiin tuloksettomina.

Kuuluisuus katsoi uutisen etsintöjensä lopettamisesta televisiosta pubissa, jossa hän pelasi noppaa baarimikon kanssa. Hän oli päättänyt lopettaa kuuluisuutena olemisen. Kukaan ei enää tunnistanut häntä, koska hänellä oli tavallisen ihmisen valepuku yllään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti