Olin vastentahtoisesti uimahallissa lepuuttelemassa jäseniäni vedessä. Kyllä se aina ahtaan kylpyammeen voittaa. Kokeilin uimistakin, kun nyt satuin olemaan puhtaassa vedessä, missä ei pitänyt olla petoeläimiäkään. Kroolasin epäonnistuneesti hengitykseni kanssa, kunnes huomasin, että jotkut uivat kilpaa. Kokeilin, miten nopeasti osaisin uida. Tulin neljänneksi.
Kun palasin juhlittuna yllättäjänä uimakopille, huomasin, että kolmanneksi tullut nuori mies pyyhki itseään minun paitaani. Huusin ”hei!” ja hän heitti paidan roskikseen. Tästä seurasi luonnollisesti skandaali.
Kuuleminen pidettiin koulun kirjastossa. Humanistit asettuivat puolelleni, liikuntaihmiset voittajien puolelle. Argumentteja ja solvauksia vaihdettiin hyvän tavan mukaisesti. Itse liihottelin hyllyjen päällä, olin närkästynyt; aggressiivinenkin, mutta enimmäkseen huvittunut. Vastapuolella oli kaksi todistajaa ja topakka urheiluvalmentaja, joten me humanistit hävisimme.
Menin kuulemisen jälkeen vessaan (tiesittekö muuten, että lyhenne wc tulee sanoista water closet? Itselläni meni kuusi vuotta tämän asian selvittämiseen). Siellä samainen nuori mies virtsasi päälleni. Huusin ”hei!” ja ryntäsin ulos toiletista, jonka ulkopuolella sattui kulkemaan samainen urheiluvalmentaja. ”Hän virtsasi päälleni!” huusin. Ryntäsin takaisin huusiin todistamaan väitteeni, kun sain toisen kusisuihkun päälleni. Huusin ”hei!”. Virtsaaja olikin tällä kertaa toiseksi tullut uimari, joka oli ollut ystävänsä puolustaja kuulusteluissa. Hän halusi ottaa syyt niskoilleen ystävänsä – tuon ovelan äpäränpenikan – puolesta.
Mutta valmentaja ei ollut lahjottavissa. Hän kysyi, kumpi oli kusaissut päälleni ensimmäiseksi, ja kun osoitin todistusaitiossa oikeaa henkilöä, hän söi hattunsa ja lähetti uimarit korkean paikan leirille Hollantiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti