Ruoanlaitto on kuin elämä: kaikki on mahdollista. Koko ihmiskunnan kulinaristinen historia on ulottuvilla vain raaka-aineiden hinnalla. Voit keksiä mitä tahansa sekoittamalla aineksia keskenään. Rajoituksia ei ole. Onnistuessasi luot uutta ja jumalaista. Epäonnistuminen on vain opettavaista.
En häpeä tunnustaa, että olen hyvä kokki. Minä pidän ruoanlaitosta. Olen usein ystävieni kanssa puhunut, että kutsuisin heidät syömään luokseni jotain valmistamaani eksoottista ruokalajia. Olen matkoillani syönyt ankkaa Pekingissä, currya kookospähkinäkuoresta Samuilla, gulassia Budapestissä ja lihapullia Ikeassa. Omistan suuren kirjaston erilaisia keittokirjoja eri puolilta maailmaa.
Silti seuraan harvoin reseptejä orjallisesti. Teen omia variaatioita. Sävellän. Korvaan eksoottisia raaka-aineita, joita ei ole usein saatavilla, arkisilla aineksilla. Salottisipulin sijaan tavallista. Galangalin sijaan joka paikasta löytyvää inkivääriä. Olen mestari loihtimaan juhla-aterian niistä aineksista, joita jääkaapista kulloinkin sattuu löytymään.
Mietin, mitä tänään laittaisin? Korealaisia kananjalkoja? Etanoita valkosipulissa? Tai vaikkapa pikapaistettuja mung-ituja vai jotain omaa spesialiteettiani? Pinaattilettuja salamitäytteellä, omalla reseptilläni tehtyä falafelia, tuoretta tonnikalapihviä jumalaisella pippurikastikkeella tai vaikkapa taivaalliseksi tuunattua kaupan pakastepizzaa?
Kaikki on mahdollista.
Olen valmis. Minä, maestro. Katson jääkaappiin.
Sieltä löytyy eilistä riisiä. Riisiä, joka ei maistu miltään. Silti en halua heittää sitä pois, ja sitä on vielä melkein kaksi kiloa jäljellä. Minulle ruoan pois heittäminen on vastenmielistä. Ehkä se johtuu kasvatuksestani. En myöskään halua avata uusia pakkauksia ennen kuin vanhat on käytetty. Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Tyttöystävä, joka oli avannut uuden sulatejuuston, vaikka vanhasta olisi riittänyt vielä viikoksi, sai mennä. Mitähän siitäkin suhteesta olisi tullut?
Joka tapauksessa tilanne on se, että riisi pitää syödä pois, ennen kuin se menee pilalle.
Keitän riisivellin. Jälleen kerran. Olen syönyt sitä jo toista kuukautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti