- Kaveri hei, heitä kaks euroo. Sulta varmaan löytyy kun on noin hieno pukukin.
- Menisit töihin, pummi.
- Hei poika, mähän oon töissä.
- Miten niin, kadulla kerjäämässähän sä oot.
- No niin just. Etkö sä nää? Mullahan on työvaatteetkin päällä.
- Mitkä työvaatteet? Oksennukselle ja kuselle haisevat ikivanhat ryysythän sulla on.
- Niin niin. Nää on mun työvaatteet.
- Ja mitähän työtä sitä herra pummi mahtaa parhaillaan tehdä?
- Vastasit itse kysymykseen, poika.
- Miten niin?
- Mähän pummaan!
- Mitä työtä se sellanen on?
- Tää on kuule tärkeetä hommaa. Etkö sä tajuu? Pummin työ on yks tän yhteiskunnan merkittävimmistä duuneista.
- Ai rappioalkoholistin homma vai?
- Niin just. Kato kun ihmiset näkee mut kadulla, ne tajuaa, miten hyvin niillä menee. Se auttaa niitä tekemään duuninsa elämän pikku murheista välittämättä. Tavallaan voisi sanoa, että mä pidän tätä yhteiskuntaa koossa.
- Tuohan on naurettavaa.
- Älä nyt. Ajatellaan vaikka sua. Sä näet mut tällasena kun mä oon kun mä yritän pummata sulta. Sä voit solvata mua. Sä voit tuntea ylemmyyttä mua kohtaan. Se saa sut tekemään työsi paremmin ja sopeutumaan omaan paikkaasi maailmassa. Mä oon kato se pelote, että säkin voisit alentua tällaseksi pummiksi, jos sä et pinnistele ja tee parastasi sen eteen, että yhteiskunnan rattaat jatkaa pyörimistään. Kun sun vaimo nalkuttaa ja sun skidit haistattelee sulle ja sä haluisit vetää perskännit keskellä työviikkoa, kuka estää sua retkahtamasta? Mä!
- No niin, no... Mutta jos sä kerran oot töissä, niin kai sä saat palkkaakin. Mitä sä sitten multa pummaat?
- No: Ensinnäkin se kuuluu mun työnkuvaan. Ja toiseksi, me kuulutaan matalapalkka-aloihin. Mun liksa hädin tuskin riittää kattamaan mun, öh, kustannukset. Mä tarvin vähän tippiä selvitäkseni, kato.
- Niinpä niin.
- Kun sä annat mulle tippiä, se on paras investointi, mitä sä voit tehdä. Joka ikinen euro, jonka mä saan palautuu sata- ellei tuhatkertaisena takasin valtion kirstuun ja tän yhteiskunnan pyörittämiseen.
- Niin: alkoholiverona.
- Totta kai. Mutta myös muita kautta. Kun sä teet duunis, sä maksat veroja, eikö? Ja kaikki muutki kunnon kansalaiset. Voilá!
- En mä silti usko, että sä missään töissä oot.
- Kuule jannu, paljonko kello on nyt? Se on viittä vaille kahdeksan aamulla. Kuka työtön on kadulla viittä vaille kahdeksan aamupäivällä? Mä en tekis mitään mieluummin kun vetäisin sikeitä tällä hetkellä.
- No sä oot tässä nyt, kun tuo kaljakauppa aukeaa kohta. Ja hei: teitähän on koko remmi tuolla syrjemmässä!
- Niin no, ne on mun kollegoita. Tuo verkkaripukuinen tuolla on Pera, koulutukseltaan metsätieteiden maisteri. Ja tuo vanhempi herrasmies pyjamassa on filosofian tohtori Kake, se on mun esimies. Se inhoo tota risupartaa, mutta sen pomo vaatii pitämään sitä. Me käytetään töissä diskreettisyistä pelkkiä etunimiä, tajuat varmaan? Ja tuo nainen tuolla on Pirkko, sen mies lähti kakaroiden kanssa, kun se ei tykännyt sen duunista. Kato nyt, miten ne vahtaa, miten hyvin mä työni hoidan. Niin, että miten ois?
- Mikä?
- Löytyiskö sitä kahta euroa? Kato kun mä en oo saanu mun kiintiötä täyteen vielä tällä viikolla. On lomautusuhka päällä. Ja miten meidän sitten käy, jos mä en ole täällä kadulla päivystämässä? Kaikki alkaa mennä päin persettä. Kunnon ihmiset heittäytyy hulttioiksi. Työt jää tekemättä. Talous menee nurin. Se on itseään ruokkiva kehä, kuule. Hei, kamoon! Mä oon tosissani! Heitä edes euro! Etkö sä arvosta mun työtä? Eikö se oo susta muka tärkeetä? Mä uhraan mun sisäelimet tän yhteiskunnan alttarille!
