perjantai 31. heinäkuuta 2009
Urheilujuhla
Useampipäiväinen kisailu, joka kokoaa keski-ikäiset miehet ympäri maailmaa sekä prostituoidut ympäri maakuntia yhteen kaupunkiin, jonka hintataso nousee äkillisesti (paitsi Suomessa, jossa hintataso on jo valmiiksi sietämätön). Erityisesti taksikuskien, hot-dog -kojujen pitäjien sekä rihkamakauppiaiden suosiossa.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Menestyksen avain
Luokseni tuli mies, joka sanoi: ”Minussa on jotain vialla.” Soitin hänelle Bachia. Hän sanoi, ettei pitänyt viulusta. Soitin hänelle Beatlesia, ja hän valitti sähkökitarasta. Kun näytin hänelle Michelangelon maalauksen, hän sanoi, ettei pitänyt tämän käyttämästä punaisesta väristä.
Vein hänet metsään. Hän sanoi, ettei pitänyt puista. Kun katsoimme takaisin kaupunkiin, hän valitti rakennusten tekevän sen rumaksi.
Hän osoitti ihmisiä vilkkaalla kadulla ja sanoi: ”Kaikkien heidän avullaan minusta on tullut rikas.”
Hän oli menestyksekäs mies.
Vein hänet metsään. Hän sanoi, ettei pitänyt puista. Kun katsoimme takaisin kaupunkiin, hän valitti rakennusten tekevän sen rumaksi.
Hän osoitti ihmisiä vilkkaalla kadulla ja sanoi: ”Kaikkien heidän avullaan minusta on tullut rikas.”
Hän oli menestyksekäs mies.
torstai 23. heinäkuuta 2009
Auto
1) Alunperin sadun toteutunut unelma peninkulman saappaista. 2) Sittemmin symboli, joka osoittaa omistajansa yhteiskunnallista asemaa. Muun muassa erittäin lujaa isoa ympyrää ajavat kuljettajat ovat arvostettuja massojen keskuudessa. Kaikkein korkeimmalla ihmishierarkiassa ovat ne, joiden ei tarvitse edes omistaa ylisuurta mustaikkunaista autoa, jota ajaa heidän puolestaan pukuun sonnustautunut vanhempi mieshenkilö. Tätä ei pidä sekoittaa julkiseen liikenteeseen, jota käyttävät ne, joilla ei ole oikeasti varaa autoon.
Suvaitsevaisuus
Tekopyhyyden suurin muoto. Malliesimerkki ihmismielen kyvystä kehittää paradokseja. Suvaitsevainen ihminen on mahdottomuus.
Suvaitseeko suvaitsevainen suvaitsematonta? Jos ei suvaitse, hän on suvaitsematon, jota ei itseään tarvitse suvaita. Jos suvaitsee, hän suvaitsee esimerkiksi natsit, mitä ei voida pitää kovinkaan suurena suvaitsevaisuutena. Suvaitsevaisuus ilmenee siis vain näennäisyytenä ja niin kauan kuin se ei uhkaa suvaitsevaista, tämän yksityistä suvaitsemattomuuttaan tai suvaitsevaisuuden kohdetta.
Suvaitsevaisuuden tekopyhyys tulee parhaiten ilmi niin sanotussa uskonnollisessa suvaitsevaisuudessa, jossa uskonnollinen ihminen muka suvaitsee muiden uskontojen kannattajia, jotka saavat harjoittaa uskontoaan niin kauan kuin se ei uhkaa suvaitsevaisen omia etuja. Muuthan joutuvat joka tapauksessa helvettiin. Tämän vuoksi esimerkiksi kristityt amerikkalaiset eivät suvaitse ateisteja, jotka astuvat suoraan uskovaisten varpaille, mutta suvaitsevat muslimeja niin kauan kuin nämä eivät ala terroristeiksi. Todellisuudessa pitäisi puhua sietämisestä: suvaitsevaisuudesta puhuminen on valehtelemista ja edellyttää a priori muiden tuomitsemista. Suvaitsevaiseksi itseään kutsuva ihminen pitää suvaitsemattomuutensa omana tietonaan.
Suvaitseeko suvaitsevainen suvaitsematonta? Jos ei suvaitse, hän on suvaitsematon, jota ei itseään tarvitse suvaita. Jos suvaitsee, hän suvaitsee esimerkiksi natsit, mitä ei voida pitää kovinkaan suurena suvaitsevaisuutena. Suvaitsevaisuus ilmenee siis vain näennäisyytenä ja niin kauan kuin se ei uhkaa suvaitsevaista, tämän yksityistä suvaitsemattomuuttaan tai suvaitsevaisuuden kohdetta.
Suvaitsevaisuuden tekopyhyys tulee parhaiten ilmi niin sanotussa uskonnollisessa suvaitsevaisuudessa, jossa uskonnollinen ihminen muka suvaitsee muiden uskontojen kannattajia, jotka saavat harjoittaa uskontoaan niin kauan kuin se ei uhkaa suvaitsevaisen omia etuja. Muuthan joutuvat joka tapauksessa helvettiin. Tämän vuoksi esimerkiksi kristityt amerikkalaiset eivät suvaitse ateisteja, jotka astuvat suoraan uskovaisten varpaille, mutta suvaitsevat muslimeja niin kauan kuin nämä eivät ala terroristeiksi. Todellisuudessa pitäisi puhua sietämisestä: suvaitsevaisuudesta puhuminen on valehtelemista ja edellyttää a priori muiden tuomitsemista. Suvaitsevaiseksi itseään kutsuva ihminen pitää suvaitsemattomuutensa omana tietonaan.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Keinottelu
Ostaa halvalla pullo vettä esikaupungissa ja myydä se kalliilla turistille keskustassa. Edistyneempi versio on täyttää tyhjä pullo vesijohtovedellä, väittää sitä kaukaa tuoduksi erikoisvedeksi ja myydä se pöyristyttävällä hinnalla varakkaalle turistille hienossa ravintolassa.
Rocktähti
Yleensä sairaalloisen laiha nuori mies, joka hankkii huumeensa sinun tai tyttäresi rahoilla. Aikaisemmin samanlaisia henkilöitä sanottiin, boheemeiksi, tuhlaajapojiksi, elämäntaiteilijoiksi tai poliisin vanhoiksi tutuiksi, mutta kiitos nykyaikaisen kulttuuriteollisuuden, heidän ei tarvitse enää turvautua murhiin, ryöstöihin tai kerjäämiseen rahoittaakseen hillittömyyksiä suosivan elämäntyylinsä.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Upgrade
”Kulta, häiritseekö sinua, että olen viisi vuotta sinua nuorempi?”
”Miten niin. Ei tietenkään. Onhan aivan tavallista, että mies on hieman vanhempi.”
”Mutta tuntuuko sinusta, ettei meillä ole paljoakaan yhteistä?”
”Päinvastoin! Olen aina ollut hullaantunut nuoriin naisiin.”
”Mutta kun minä olin ensimmäisellä luokalla koulussa, sinä olit... Hm... Jo lukiossa.”
”Mitä sitten, minä tunnen erään hepun, joka on naimisissa itseään viisitoista vuotta nuoremman naisen kanssa.”
”Oh, hyvä mieheni, minähän olen sinua melkein kaksikymmentä vuotta nuorempi.”
”Kyllähän minä tiedän sen. Minua päinvastoin kiihdyttää ajatus siitä, että olen ollut aina isoisäsi hyvä ystävä.”
”Mutta eikö sinua todellakaan haittaa, että olemme syntyneet eri vuosituhansina?”
”Mehän olemme luotuja toisillemme!”
”Entä se, että sinä olet juutalainen ja minä kristitty.”
”Kultaseni, sille asialle minäkään en voi mitään.”
”Miten niin. Ei tietenkään. Onhan aivan tavallista, että mies on hieman vanhempi.”
”Mutta tuntuuko sinusta, ettei meillä ole paljoakaan yhteistä?”
”Päinvastoin! Olen aina ollut hullaantunut nuoriin naisiin.”
”Mutta kun minä olin ensimmäisellä luokalla koulussa, sinä olit... Hm... Jo lukiossa.”
”Mitä sitten, minä tunnen erään hepun, joka on naimisissa itseään viisitoista vuotta nuoremman naisen kanssa.”
”Oh, hyvä mieheni, minähän olen sinua melkein kaksikymmentä vuotta nuorempi.”
”Kyllähän minä tiedän sen. Minua päinvastoin kiihdyttää ajatus siitä, että olen ollut aina isoisäsi hyvä ystävä.”
”Mutta eikö sinua todellakaan haittaa, että olemme syntyneet eri vuosituhansina?”
”Mehän olemme luotuja toisillemme!”
”Entä se, että sinä olet juutalainen ja minä kristitty.”
”Kultaseni, sille asialle minäkään en voi mitään.”
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Elokuva-arvostelu
Tämä amerikkalainen propagandaelokuva (lisää elokuvan nimi tähän) on tyypillinen esimerkki degeneroituneiden jenkkien individualismista sekä materialismista. Elokuva (lisää nimi tähän) ylistää yksilöä sen sijaan, että osoittaisi todenmukaisesti ihmisen olevan osa yhteiskuntaluokkaansa. Se täyttää lähes naurettavalla tavalla kaikki propagandan tunnusmerkit: Ensin esitellään herooinen yksilö (jota esittää tunnettu samankaltaisten roolien esittäjä: lisää nimi tähän) onnellisen perheensä keskellä (sen sijaan, että näytettäisiin tämä osana ihmiskuntaa ja yhteiskuntaluokkaansa). Lyhyen johdannon jälkeen ”pyhä perhe” joutuu uhatuksi kasvottomien ”rikollisten” taholta (joiden pitäisi itse asiassa olla elokuvan sankareita, koska he totuudellisesti rikkovat perheen valheellisen yhtenäisyyden). Sankari pelastaa perheensä, mutta tulee samalla osalliseksi konfliktista, johon hänellä ei pitäisi olla osaa eikä arpaa. ”Rikolliset” yrittävät tehdä ihmiskunnalle palveluksen likvidoimalla degeneroituneen kapitalistijohtajan, joka on noussut asemaansa pelkästään syntyperänsä johdosta, mutta ”sankari” sotkee heidän suunnitelmansa suojellessaan perhettään ja asettumalla täysin idioottimaisesti näitä luokkasotureita vastaan. ”Rikolliset” esitetään tästä lähtien täysin valheellisesti siten, että he alkavat vainota typerästi ”sankaria” sen sijaan, että jatkaisivat sankarillista luokkataisteluaan.
Kaikki tämä esitetään mitä tyypillisimmässä kapitalistisessa filmikaavassa. Kuudenkymmenen minuutin kohdalla ”sankari” joutuu tilanteeseen, jossa hänen luokkatietoisuutensa vääristyy peruuttamattomasti ja hän on täysin kykenemätön olemaan pelastettavissa edes parhaimmalla uudelleenkoulutusleirillä. Yhdeksänkymmenen minuutin rajapyykissä hän on valmis taistelemaan pimeiden voimien puolella suojellakseen kapitalistijohtajaa. Kaikki tämä imelällä perhearvojen korostamisella kuorrutettuna, joka tekee tästä propagandasta vieläkin kuvottavampaa seurattavaa. Lopuksi ”sankari” tietenkin voittaa todellisen sankarin (luokkasoturin), joka esitetään elokuvassa tyrmistyttävän vääristyneessä valossa. Voidaan kuvitella, että jälkeenjäänyt amerikkalaiskatsoja hurraa ”sankarilleen”, kun tämä lävistää ”rikollisjohtajan” harppuunallaan (tai: lisää aseen nimi tähän). Todettakoon, että lopun taistelukohtaus on luonnollisesti kuvattu sekä niin jännittävästi että puolueellisesti, kuin vain Hollywoodin parhaat propagaattorit osaavat.
Lopputaistelun jälkeen seuraa tutun kaavan mukaan häivytys: Musiikki vaihtuu imeläksi, ”sankarin” vaimo syöksyy hänen syliinsä, lapset seuraavat perässä ja jopa perheen koira haukahtaa iloisesti. Sankari lausuu jotain nokkelaksi tarkoitettua. Vihoviimeiseksi lopuksi ”sankari” saa kapitalistijohtajalta kunniamerkin elokuvan päättyessä Amerikan lipun liehumiseen sekä kansallislaulun säveliin. Lopputeksteissä lupaillaan jatko-osaa sekä mainostetaan epäterveellistä ruokaa jumputtavan disco-musiikin tahdissa.
Kaikki tämä esitetään mitä tyypillisimmässä kapitalistisessa filmikaavassa. Kuudenkymmenen minuutin kohdalla ”sankari” joutuu tilanteeseen, jossa hänen luokkatietoisuutensa vääristyy peruuttamattomasti ja hän on täysin kykenemätön olemaan pelastettavissa edes parhaimmalla uudelleenkoulutusleirillä. Yhdeksänkymmenen minuutin rajapyykissä hän on valmis taistelemaan pimeiden voimien puolella suojellakseen kapitalistijohtajaa. Kaikki tämä imelällä perhearvojen korostamisella kuorrutettuna, joka tekee tästä propagandasta vieläkin kuvottavampaa seurattavaa. Lopuksi ”sankari” tietenkin voittaa todellisen sankarin (luokkasoturin), joka esitetään elokuvassa tyrmistyttävän vääristyneessä valossa. Voidaan kuvitella, että jälkeenjäänyt amerikkalaiskatsoja hurraa ”sankarilleen”, kun tämä lävistää ”rikollisjohtajan” harppuunallaan (tai: lisää aseen nimi tähän). Todettakoon, että lopun taistelukohtaus on luonnollisesti kuvattu sekä niin jännittävästi että puolueellisesti, kuin vain Hollywoodin parhaat propagaattorit osaavat.
Lopputaistelun jälkeen seuraa tutun kaavan mukaan häivytys: Musiikki vaihtuu imeläksi, ”sankarin” vaimo syöksyy hänen syliinsä, lapset seuraavat perässä ja jopa perheen koira haukahtaa iloisesti. Sankari lausuu jotain nokkelaksi tarkoitettua. Vihoviimeiseksi lopuksi ”sankari” saa kapitalistijohtajalta kunniamerkin elokuvan päättyessä Amerikan lipun liehumiseen sekä kansallislaulun säveliin. Lopputeksteissä lupaillaan jatko-osaa sekä mainostetaan epäterveellistä ruokaa jumputtavan disco-musiikin tahdissa.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Vallankumouksen ensimmäinen päivä
Vallankumoukselliset olivat saavuttaneet voiton pitkässä ja uuvuttavassa kamppailussa, jossa oli menetetty valtavasti ihmishenkiä. Vihdoin koitti Voiton päivä. Vastavallankumoukselliset ja taantumukselliset oli pyyhkäisty tieltä ja valta olisi vihdoin sillä, jolle se kuului: kansalla.
Samalla, kun kansa riemuitsi kaduilla, vallankumouksen johtajat saapuivat suurenmoiseen palatsiin, jossa keisarit ja kuninkaat olivat hallinneet despootteina vuosisatojen ajan. Palatsi huokui loistoa; timantteja, kultaa ja rubiineja, jotka oli ryöstetty samalla, kun tavallinen kansa oli nähnyt nälkää sukupolvesta toiseen. Mutta nyt olisi kaikki toisin. Kaikki tämä loisto ja kansakunnan luonnonrikkaudet käytettäisiin tästä lähtien kaikkien hyväksi. Ihmisten ei tarvitsisi enää koskaan raataa leipänsä eteen.
Kansan valitsemat johtajat tekivät yksityiskohtaisia suunnitelmia, mihin tämä kaikki rikkaus käytettäisiin. Kadut päällystettäisiin kullalla. Joka päivä olisi juhlapäivä, ja pöydät kaikkialla maan kolkassa notkuisivat tätä lähtien juhla-aterioista. Taideaarteet vietäisiin kapakoihin ja palatseista tehtäisiin kansalaisten olohuoneita. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan kumartaa tai palvella ketään, eikä kukaan olisi toista parempi. Kaikki tämä vannottiin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Vallankumousjohtajat menivät nukkumaan tietoisina siitä, että kaikki tulisi tästä lähtien olemaan paremmin.
Sitten koitti vallankumouksen toinen päivä.
Samalla, kun kansa riemuitsi kaduilla, vallankumouksen johtajat saapuivat suurenmoiseen palatsiin, jossa keisarit ja kuninkaat olivat hallinneet despootteina vuosisatojen ajan. Palatsi huokui loistoa; timantteja, kultaa ja rubiineja, jotka oli ryöstetty samalla, kun tavallinen kansa oli nähnyt nälkää sukupolvesta toiseen. Mutta nyt olisi kaikki toisin. Kaikki tämä loisto ja kansakunnan luonnonrikkaudet käytettäisiin tästä lähtien kaikkien hyväksi. Ihmisten ei tarvitsisi enää koskaan raataa leipänsä eteen.
Kansan valitsemat johtajat tekivät yksityiskohtaisia suunnitelmia, mihin tämä kaikki rikkaus käytettäisiin. Kadut päällystettäisiin kullalla. Joka päivä olisi juhlapäivä, ja pöydät kaikkialla maan kolkassa notkuisivat tätä lähtien juhla-aterioista. Taideaarteet vietäisiin kapakoihin ja palatseista tehtäisiin kansalaisten olohuoneita. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan kumartaa tai palvella ketään, eikä kukaan olisi toista parempi. Kaikki tämä vannottiin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Vallankumousjohtajat menivät nukkumaan tietoisina siitä, että kaikki tulisi tästä lähtien olemaan paremmin.
Sitten koitti vallankumouksen toinen päivä.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Kulttuurin ystävä
Minä olen kulttuurin suurkuluttaja. Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään sirkushuveja vaan aitoa, syvällistä Kulttuuria. En kuuntele radiota enkä juuri katsele televisiota; ne on tarkoitettu rahvaalle, kuten Hollywood-tuotoksetkin. Jos katson elokuvia, katson eurooppalaisia taide-elokuvia tai mustavalkoisia riippumattomia amerikkalaisia tuotantoja. Televisiosta katson vain laadukkaita kulttuuridokumentteja. En kestä käydä elokuvateattereissa, jossa muut ihmiset pilaavat tunnelman tirskumalla väärissä paikoissa tai rypistelemällä karkkipapereita. Elokuvia varten minulla on kotona kotiteatteri, ja omistan hienon valikoiman taide-elokuvia teräväpiirtolevyinä. Mutta se elokuvista, sehän on vielä täysin kehittymätön taidemuoto.
Musiikkina kuuntelen parhaita klassisia levytyksiä sekä jazzia. Minulla on yli tuhannen nimikkeen kokoelma cd-levyjä, jotka on järjestetty aakkosten mukaan. Luovuin vinyylilevyistä, koska ne ovat teknisesti heikompilaatuisia kuin cd-levyt, enkä voi ymmärtää niihin liitettyä nostalgiaa. Populaarimusiikista suosin vain 1970-luvun proggressiivista rockia sekä klassista bluesia. Myös swing saattaa pyörähtää levylautasellani, jos olen erityisen kepeällä päällä.
Matkoillani etsiydyn kaupunkeihin, joissa on tarjolla paljon oopperaa, balettia ja jazzia. Käyn myös teattereissa; ei haittaa, vaikka esitys olisi vieraalla kielellä, koska olen lukenut kaikki näytelmät etukäteen ja nähnyt klassikot useina eri versioina. Lontoossa käydessäni käyn joka päivä teatterissa yhdessä päivä- ja yhdessä iltanäytöksessä. Sanomattakin on selvää, että käyn katsomassa kaikki kotikaupunkini ammatti- ja harrastajateatterinäytökset. Olenpa kerran esittänyt pientä roolia eräässä kellariteatterissa, mutta tulin siihen tulokseen, etten oikein päässyt roolini (koivu) sisään. Jätetään Taiteen tekeminen Taiteilijoille!
Varsinainen heikkouteni ja rakkauteni on kuitenkin kirjallisuus. Olen suorastaan addiktoitunut kirjoihin. Luen 2-4 romaania päivässä enkä tulisi kerta kaikkiaan toimeen ilman kirjoja. Kotonani minulla täytyy olla kirja ulottuvillani kaikkialla, minne menen. Minulla on kirja keittiössä, yöpöydällä, tässä vieressäni olohuoneessa ja tietenkin wc:ssä. Ellen pysty varsinaisesti lukemaan kirjaa, kuuntelen niitä äänikirjoina, vaikkapa kävellessäni tai tehdessäni rutiiniaskareita. Harvassa ovat ne hetket, etten lukisi jotain kirjaa.
Olen huomannut, että pystyn keskittymään enempään kuin yhteen asiaan samanaikaisesti. Itse asiassa olen tullut siihen tulokseen, että Kulttuuria ja Taidetta on niin runsaasti, että jään paljosta paitsi, jos keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt. Siksi lopetin myös työni toimistossa ja omistauduin täydellisesti Taiteelle.
Nykyään saatan kirjaa lukiessani joko kuunnella samalla musiikkia, katsoa elokuvia tai vaikkapa teatteriesitystä. Parhaimmillaan olen tällä metodilla saanut nauttia viidestä taide-elämyksestä samanaikaisesti. Viime New Yorkin matkallani katsoin samanaikaisesti Broadway-musikaalia, kuuntelin Daniel Barenboimin Bach-levytyksiä, luin Samuel Beckettin näytelmää, katsoin kannettavalta dvd-soittimelta uusinta Wim Wenders -elokuvaa ja ihailin lumoavaa kuvakirjaa Michelagelon veistoksista. Jotkut katsojat tuntuivat paheksuvan toimintaani, mutta epäilenpä useimpien heistä kateellisina salaa ihailleen todellista Taiteen ystävää. Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että pystyn nauttimaan Taiteesta parhaiten oman kotini rauhassa. Siksi vältän poistumasta kotoani muuten kuin pakon edessä, koska kaikki aika pois kotoa ja Taiteen äärestä on hukkaan heitettyä aikaa.
Musiikkina kuuntelen parhaita klassisia levytyksiä sekä jazzia. Minulla on yli tuhannen nimikkeen kokoelma cd-levyjä, jotka on järjestetty aakkosten mukaan. Luovuin vinyylilevyistä, koska ne ovat teknisesti heikompilaatuisia kuin cd-levyt, enkä voi ymmärtää niihin liitettyä nostalgiaa. Populaarimusiikista suosin vain 1970-luvun proggressiivista rockia sekä klassista bluesia. Myös swing saattaa pyörähtää levylautasellani, jos olen erityisen kepeällä päällä.
Matkoillani etsiydyn kaupunkeihin, joissa on tarjolla paljon oopperaa, balettia ja jazzia. Käyn myös teattereissa; ei haittaa, vaikka esitys olisi vieraalla kielellä, koska olen lukenut kaikki näytelmät etukäteen ja nähnyt klassikot useina eri versioina. Lontoossa käydessäni käyn joka päivä teatterissa yhdessä päivä- ja yhdessä iltanäytöksessä. Sanomattakin on selvää, että käyn katsomassa kaikki kotikaupunkini ammatti- ja harrastajateatterinäytökset. Olenpa kerran esittänyt pientä roolia eräässä kellariteatterissa, mutta tulin siihen tulokseen, etten oikein päässyt roolini (koivu) sisään. Jätetään Taiteen tekeminen Taiteilijoille!
Varsinainen heikkouteni ja rakkauteni on kuitenkin kirjallisuus. Olen suorastaan addiktoitunut kirjoihin. Luen 2-4 romaania päivässä enkä tulisi kerta kaikkiaan toimeen ilman kirjoja. Kotonani minulla täytyy olla kirja ulottuvillani kaikkialla, minne menen. Minulla on kirja keittiössä, yöpöydällä, tässä vieressäni olohuoneessa ja tietenkin wc:ssä. Ellen pysty varsinaisesti lukemaan kirjaa, kuuntelen niitä äänikirjoina, vaikkapa kävellessäni tai tehdessäni rutiiniaskareita. Harvassa ovat ne hetket, etten lukisi jotain kirjaa.
Olen huomannut, että pystyn keskittymään enempään kuin yhteen asiaan samanaikaisesti. Itse asiassa olen tullut siihen tulokseen, että Kulttuuria ja Taidetta on niin runsaasti, että jään paljosta paitsi, jos keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt. Siksi lopetin myös työni toimistossa ja omistauduin täydellisesti Taiteelle.
Nykyään saatan kirjaa lukiessani joko kuunnella samalla musiikkia, katsoa elokuvia tai vaikkapa teatteriesitystä. Parhaimmillaan olen tällä metodilla saanut nauttia viidestä taide-elämyksestä samanaikaisesti. Viime New Yorkin matkallani katsoin samanaikaisesti Broadway-musikaalia, kuuntelin Daniel Barenboimin Bach-levytyksiä, luin Samuel Beckettin näytelmää, katsoin kannettavalta dvd-soittimelta uusinta Wim Wenders -elokuvaa ja ihailin lumoavaa kuvakirjaa Michelagelon veistoksista. Jotkut katsojat tuntuivat paheksuvan toimintaani, mutta epäilenpä useimpien heistä kateellisina salaa ihailleen todellista Taiteen ystävää. Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että pystyn nauttimaan Taiteesta parhaiten oman kotini rauhassa. Siksi vältän poistumasta kotoani muuten kuin pakon edessä, koska kaikki aika pois kotoa ja Taiteen äärestä on hukkaan heitettyä aikaa.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Kynsi
Pieni ruumiinosa ihmisellä, joka on naisilla värjäämistä, miehillä pistaapipähkinöiden avaamista varten.
Hyvää yötä
Pavel Pravda katsoi pulloa pöydällä. Se sisälsi puoli litraa ainetta, joka paransi köyhyyden, elämän vääryydet ja yleisen ikävyyden sekä kaikki sairaudet. Hän korkkasi pullon.
Toinen pullo oli vielä varalla keittiön kaapissa.
Toinen pullo oli vielä varalla keittiön kaapissa.
Ystävä
Miessukupuolta edustava henkilö, joka jakaa kanssasi tarjoamasi oluen, mutta ei ole tavoitettavissa, kun pyydät häneltä lainaa.
Naisilla, jotka eivät juo olutta, ei ole tiettävästi ystäviä.
Naisilla, jotka eivät juo olutta, ei ole tiettävästi ystäviä.
Jotakin
Billy meni Sallyn luokse ja teki jotakin. Myös Sally teki jotakin. Sallyn aviomies Gary tuli kotiin ja teki jotakin.
Billy ei tekisi enää mitään. Poliisi tuli paikalle ja teki jotakin.
Vuotta myöhemmin Sally teki taas jotakin, tällä kertaa Sammyn kanssa. Mutta Gary ei kyennyt tekemään mitään.
Billy ei tekisi enää mitään. Poliisi tuli paikalle ja teki jotakin.
Vuotta myöhemmin Sally teki taas jotakin, tällä kertaa Sammyn kanssa. Mutta Gary ei kyennyt tekemään mitään.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Julkkis
Tunnetun ja tyhjentävän määritelmän mukaan henkilö, joka on tunnettu siitä, että hän on kuuluisa. Julkkiksella ei tarvitse olla muita ominaisuuksia eikä hänen tarvitse osata mitään erityistä. Kuuluisuuden alkuperä on useimmiten hämärtynyt edellä mainitusta syystä. Ensimmäiset tunnetut julkkikset olivat antiikin jumalia. Yleinen, mutta julkilausumaton mielipide pitää nykyajankin julkkiksia eräänlaisina mielikuvitusolentoina, koska he ovat tavallisten ihmisten saavuttamattomissa ja tuntuvat elävän todellisuuttakin todellisemmassa maailmassa.
Julkkiksen tehtävä on esittää mielipiteitä asiasta kuin asiasta, levyttää lauluja ja elää ”todellista elämää”. Julkkikset ovat kaikkien alojen asiantuntijoita vailla todellista pätevyyttä millekään alalle. He rakastavat, juovat, naivat, riisuuntuvat, pukeutuvat, masentuvat, piristyvät, kokkaavat, laihtuvat, eroavat, tilittävät, vetävät huumeita ja kuolevat suuren yleisön puolesta. Julkkiksilla on monopoli aiemmin yleisinhimillisinä tunteina pidettyihin asioihin; suuren yleisön tehtävä on ihailla näitä super-ihmisiä passiivisesti ja kuluttaa heidän ympärilleen synnytetyn teollisuuden tuotteita.
Ilman julkkiksia nykyaikaiset yhteiskunnat romahtaisivat sekä inhimillisesti, hallinnollisesti että taloudellisesti.
Julkkiksen tehtävä on esittää mielipiteitä asiasta kuin asiasta, levyttää lauluja ja elää ”todellista elämää”. Julkkikset ovat kaikkien alojen asiantuntijoita vailla todellista pätevyyttä millekään alalle. He rakastavat, juovat, naivat, riisuuntuvat, pukeutuvat, masentuvat, piristyvät, kokkaavat, laihtuvat, eroavat, tilittävät, vetävät huumeita ja kuolevat suuren yleisön puolesta. Julkkiksilla on monopoli aiemmin yleisinhimillisinä tunteina pidettyihin asioihin; suuren yleisön tehtävä on ihailla näitä super-ihmisiä passiivisesti ja kuluttaa heidän ympärilleen synnytetyn teollisuuden tuotteita.
Ilman julkkiksia nykyaikaiset yhteiskunnat romahtaisivat sekä inhimillisesti, hallinnollisesti että taloudellisesti.
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Alemmuuskompleksi
”Mikäs mies te oikein olette?”
”Minä olen vain tämmöinen tavallinen romaanihenkilö.”
”Romaanihenkilö, vai? Missäs romaanissa te oikein esiinnytte?”
”Ei se oikeastaan ole romaani. Vain pieni dialoginpätkä.”
”Jaahas. Ja onko se pätkä osa jotain kirjaa?”
”Ei se ole kirja. Se on vain pieni keskustelu.”
”Mielikuvitushenkilö vai? Onko tekstiä julkaistu missään?”
”Ei sitä ole missään julkaistu. Se on kyllä laitettu internettiin.”
”Siellähän niitä tekstejä piisaa.”
”Piisaa kyllä. Mutta minä niin kovasti toivoisin, että olisin jokin päivä vielä oikein kansien välissä.”
”No, toivossa on hyvä elää. Jatkakaahan matkaa siitä. Älkää jääkö siihen maleksimaan.”
”Kiitoksia, massa.”
”Minä olen vain tämmöinen tavallinen romaanihenkilö.”
”Romaanihenkilö, vai? Missäs romaanissa te oikein esiinnytte?”
”Ei se oikeastaan ole romaani. Vain pieni dialoginpätkä.”
”Jaahas. Ja onko se pätkä osa jotain kirjaa?”
”Ei se ole kirja. Se on vain pieni keskustelu.”
”Mielikuvitushenkilö vai? Onko tekstiä julkaistu missään?”
”Ei sitä ole missään julkaistu. Se on kyllä laitettu internettiin.”
”Siellähän niitä tekstejä piisaa.”
”Piisaa kyllä. Mutta minä niin kovasti toivoisin, että olisin jokin päivä vielä oikein kansien välissä.”
”No, toivossa on hyvä elää. Jatkakaahan matkaa siitä. Älkää jääkö siihen maleksimaan.”
”Kiitoksia, massa.”
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Uusavuttomuus
Nykyaikana yleinen tauti, jonka kantaja on kyvytön ymmärtämään, että ihminen tarvitsee ravintoa ja vessapaperia huomennakin. Henkilö, joka käyttää enemmän rahaa olueen, kuin hänellä olisi varaa. Yleensä tämäkään raha ei ole omaa, vaan joko äidiltä tai valtiolta saatua. Purkan, perunalastujen ja pikaruoan ystävä. Pitää suosikkieläiminään meetvurstia ja kebabia. Ruokkimisaika yleensä keskiyön jälkeen nakkikioskilla. Tärkein kodinkone mikroaaltouuni.
Seuraavista lauseista voi tunnistaa uusavuttoman:
”En oo syöny tänään mitään.”
”Missä mun toinen sukka on?”
”Mutsin ruoka on parasta.”
”Kato vittu googlesta.”
”Ei mulloo rahaa.”
”Ei se oo kiiwi, se on vanha sämpylä.”
Seuraavista lauseista voi tunnistaa uusavuttoman:
”En oo syöny tänään mitään.”
”Missä mun toinen sukka on?”
”Mutsin ruoka on parasta.”
”Kato vittu googlesta.”
”Ei mulloo rahaa.”
”Ei se oo kiiwi, se on vanha sämpylä.”
torstai 9. heinäkuuta 2009
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Ydinaseeton maailma
Suuri päivä oli koittanut. Maailma oli vihdoin päässyt vapaaksi ydinaseista. Tarkalleen viisikymmentä vuotta oli kulunut siitä, kun edesmennyt presidentti Obama oli julkistanut ajatuksen puheessaan Prahan linnassa. Tuolloin monet olivat pitäneet ajatusta ydinaseettomasta maailmasta mahdottomuutena ja hippien höpinänä. Tänään se oli kuitenkin totta.
Ihmiset ympäri maailmaa juhlivat aseistariisunnan suurinta päivää. Ei enää ydinpommin pelkoa! Ei enää kauhun tasapainoa! Ei enää painajaisia! Tästä lähtien lapsemme saisivat nukkua rauhassa. Nyt voitaisiin alkaa työskennellä yhä paremman maailman puolesta. Seuraavaksi poistettaisiin nälänhätä, kuivuus ja taattaisiin kaikille tasapuolinen mahdollisuus koulutukseen ja työhön. Ihmiskunta oli jälleen tehnyt mahdottomasta mahdollista!
Seuraavana päivänä alkoi kolmas maailmansota.
Ihmiset ympäri maailmaa juhlivat aseistariisunnan suurinta päivää. Ei enää ydinpommin pelkoa! Ei enää kauhun tasapainoa! Ei enää painajaisia! Tästä lähtien lapsemme saisivat nukkua rauhassa. Nyt voitaisiin alkaa työskennellä yhä paremman maailman puolesta. Seuraavaksi poistettaisiin nälänhätä, kuivuus ja taattaisiin kaikille tasapuolinen mahdollisuus koulutukseen ja työhön. Ihmiskunta oli jälleen tehnyt mahdottomasta mahdollista!
Seuraavana päivänä alkoi kolmas maailmansota.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Pommi
Sen ei pitänyt olla mahdollista, mutta niin siinä sitten vain kävi. Pommi räjähti kilometri Helsingin keskustan yläpuolella ja hävitti sekunnissa eduskuntatalon, presidentinlinnan ja Nokian pääkonttorin sekä kaiken sen väliltä. Kun paineaalto iski lähiöihin, oli Yleisradio lähettänyt viimeisen lähetyksensä, oopperassa laulettu viimeinen aaria ja linnunlaulussa kirjoitettu viimeinen runo.
Laskeuman alla olivat kadut autioita eikä merkkiäkään aiemmasta elämästä näkynyt. Kolkko viima puhalsi siinä, missä oli ennen ollut Mannerheimintie, mutta sitä ei ollut kukaan kuulemassa. Muutaman päivän kuluttua alkoivat kuitenkin ensimmäiset eloonjääneet kömpiä Vantaan ja Espoon lähiöistä ja etsiä vastauksia kysymyksiin, joita tämä suunnaton inhimillinen katastrofi heissä herätti. Miksi? Miten tästä eteenpäin? Miten Suomen kansan nyt käy?
Kolmantena päivänä ilmestyi siihen, missä oli ennen ollut Kallion kirjasto, suoraan surkeaa kirkon rauniokäppänää vastapäätä juliste, jossa luki haparoivalla käsialalla:
”Pikahiivalla käytettyä kiljua.”
Laskeuman alla olivat kadut autioita eikä merkkiäkään aiemmasta elämästä näkynyt. Kolkko viima puhalsi siinä, missä oli ennen ollut Mannerheimintie, mutta sitä ei ollut kukaan kuulemassa. Muutaman päivän kuluttua alkoivat kuitenkin ensimmäiset eloonjääneet kömpiä Vantaan ja Espoon lähiöistä ja etsiä vastauksia kysymyksiin, joita tämä suunnaton inhimillinen katastrofi heissä herätti. Miksi? Miten tästä eteenpäin? Miten Suomen kansan nyt käy?
Kolmantena päivänä ilmestyi siihen, missä oli ennen ollut Kallion kirjasto, suoraan surkeaa kirkon rauniokäppänää vastapäätä juliste, jossa luki haparoivalla käsialalla:
”Pikahiivalla käytettyä kiljua.”
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Ajattelen, siis olet
Köyhällä juutalaispariskunnalla oli jo ennestään liian monta lasta, ja nyt muori oli synnyttänyt vielä yhden. Vaihtoehtoa ei ollut: pojasta oli päästävä, suita oli yksinkertaisesti liikaa ruokittavana.
Faraon puoliso vietti seurueineen päivää Niilin varrella, kun hän kuuli lapsen itkua. Kuningatar huomasi kaislakorin joessa ja käski orjiensa noutaa sen. Hän ihastui lapsukaiseen niin, että pyysi puolisoaan adoptoimaan sen omaksi lapsekseen. Farao suostui tähän mielihyvin, varsinkin kun heillä ei ollut omia poikalapsia.
Lapsesta kasvoi kuninkaallisessa kasvatuksessa oikeamielinen ja viisas nuorukainen. Kun vanha farao kuoli, hänet julistettiin jumalalliseksi hallitsijaksi, ja hän hallitsi Egyptin maita ennennäkemättömään kukoistukseen.
Samaan aikaan juutalaismies vaimoineen kitui vanhuutensa päiviä entistäkin köyhtyneempänä. Heillä ollut ketään heitä huolehtimassa, koska kaikki heidän jälkeläisensä olivat kuolleet lapsina. Kaikki siis, paitsi yksi.
Leskikuningatar kertoi kuolinvuoteellaan suurelle faraolle totuuden hänen alkuperästään. Tämä aloitti välittömästi oikeiden vanhempiensa etsinnät. Hän oli jo pääsemässä heidän jäljilleen, kun tapahtui jotain odottamatonta.
Farao kuoli. Salama iski häneen kirkkaalta taivaalta.
Miksi?
Yksinkertaisesti: koska minä pystyn.
Faraon puoliso vietti seurueineen päivää Niilin varrella, kun hän kuuli lapsen itkua. Kuningatar huomasi kaislakorin joessa ja käski orjiensa noutaa sen. Hän ihastui lapsukaiseen niin, että pyysi puolisoaan adoptoimaan sen omaksi lapsekseen. Farao suostui tähän mielihyvin, varsinkin kun heillä ei ollut omia poikalapsia.
Lapsesta kasvoi kuninkaallisessa kasvatuksessa oikeamielinen ja viisas nuorukainen. Kun vanha farao kuoli, hänet julistettiin jumalalliseksi hallitsijaksi, ja hän hallitsi Egyptin maita ennennäkemättömään kukoistukseen.
Samaan aikaan juutalaismies vaimoineen kitui vanhuutensa päiviä entistäkin köyhtyneempänä. Heillä ollut ketään heitä huolehtimassa, koska kaikki heidän jälkeläisensä olivat kuolleet lapsina. Kaikki siis, paitsi yksi.
Leskikuningatar kertoi kuolinvuoteellaan suurelle faraolle totuuden hänen alkuperästään. Tämä aloitti välittömästi oikeiden vanhempiensa etsinnät. Hän oli jo pääsemässä heidän jäljilleen, kun tapahtui jotain odottamatonta.
Farao kuoli. Salama iski häneen kirkkaalta taivaalta.
Miksi?
Yksinkertaisesti: koska minä pystyn.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Väärä imitaattori
Tapahtui kykyjenetsintäkilpailun alkukarsinnoissa:
Nuori mies ilmoittautui kilpailuun.
”Mitä te osaatte?”
”Osaan matkia lintuja”, kandidaatti vastasi.
”Eihän se ole mitään uutta”, tuhahti virkailija niin kopealla äänensävyllä, että nuorukainen kimmastui. Hän pisti toimitsijaa olkapäähän ja pörräsi ulos raollaan olevasta kattoikkunasta.
Valitettavasti tätä huiputtajaa ei saatu televisionauhalle.
Nuori mies ilmoittautui kilpailuun.
”Mitä te osaatte?”
”Osaan matkia lintuja”, kandidaatti vastasi.
”Eihän se ole mitään uutta”, tuhahti virkailija niin kopealla äänensävyllä, että nuorukainen kimmastui. Hän pisti toimitsijaa olkapäähän ja pörräsi ulos raollaan olevasta kattoikkunasta.
Valitettavasti tätä huiputtajaa ei saatu televisionauhalle.
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Muuta selitystä ei ole
Sohva osoittautui virheostokseksi. Se ei kestä painoani vaan sen puusäleiköstä rikkoutui ensimmäinen rima jo toisella viikolla. Istuessani takapuoleni hikoaa ja jalkani puutuvat. Kun nukun siinä, selkäni on kipeä koko seuraavan päivän. Lisäksi se päästää väriä. Onneksi se ei ollut kallis.
Olen sättinyt sohvaani useasti. Olen haukkunut sitä sen kuullen sekundaksi kelle tahansa, joka on suostunut kuuntelemaan. Olen ilkkunut sille istumalla sen päällä ja lukemalla ääneen sohvakatalogeja ja puhumalla puhelimessa sen viemisestä kaatopaikalle.
Silti en uskonut, että se olisi voinut tehdä minulle näin.
Tulin töistä kotiin. Heitin kengät eteiseen, takin naulaan ja ruokakassin keittiöön ja mitä minä näinkään!
Sohvani makasi olohuoneessa selällään maaten, jalat velttoina ja revolverini oikeassa kädessään. Se oli tehnyt itsemurhan.
Olen sättinyt sohvaani useasti. Olen haukkunut sitä sen kuullen sekundaksi kelle tahansa, joka on suostunut kuuntelemaan. Olen ilkkunut sille istumalla sen päällä ja lukemalla ääneen sohvakatalogeja ja puhumalla puhelimessa sen viemisestä kaatopaikalle.
Silti en uskonut, että se olisi voinut tehdä minulle näin.
Tulin töistä kotiin. Heitin kengät eteiseen, takin naulaan ja ruokakassin keittiöön ja mitä minä näinkään!
Sohvani makasi olohuoneessa selällään maaten, jalat velttoina ja revolverini oikeassa kädessään. Se oli tehnyt itsemurhan.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Tunnustus
Muistatte varmaan, kun kävimme osoittamassa mieltämme Hyvän Asian puolesta ja kiiruhdimme koteihimme katsomaan, miten televisio uutisoi aiheesta. Juttelimme koko yön chatissa siitä, miten paljon ja missä sävyssä eri televisiokanavat olivat näyttäneet kuvaa mielenosoituksesta. Seuraavana päivänä luimme kaikki mahdolliset sanomalehdet nähdäksemme, mitä mielenosoituksesta kirjoitettiin. Keskustelimme päiväkausia uutispalstoilla siitä, oliko mielenosoituksemme onnistunut vai ei.
Sitten suuri viikkolehti julkaisi artikkelin mielenosoituksesta. Siinä oli kuva minusta; kuva joka valittiin myöhemmin vuoden lehtikuvaksi. Se oli valokuva, josta näki heti, että se on klassikko. Se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja te kaikki olette nähneet sen, joten sitä on turha kuvailla tässä.
Kuvan seurauksena puhelimeni alkoi soida. Minulta pyydettiin haastatteluita ja vierailin useassa television keskusteluohjelmassa. Voisi sanoa, että minusta tuli hyvän asiamme puhemies. Ehkä hyvä ulosantini auttoi niin, että toimittajat pitivät minuun yhteyttä.
Julkisuus puolestaan herätti poliitikkojen mielenkiinnon. Useampi puolue otti yhteyttä ja pyysi minua ehdokkaakseen tuleviin vaaleihin. Hetken asiaa mietittyäni suostuin erään suuren puolueen ehdokkaaksi. Ajattelin, että voisin ajaa hyvää asiaamme puoluepolitiikan saralla. Pääsin kirkkaasti läpi.
Eduskunnassa minua pidettiin yhden asian ihmisenä menneisyyteni takia. Koetin päästä tästä maineesta ajamalla muitakin hyviä asioita. Opin, että vilpittömiä hölmöjä käytettiin sumeilematta hyväksi ja että politiikka oli kyynistä laskelmointia. Sanalla sanoen: minusta tuli esikuvallinen poliitikko.
Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ottaa varoituksistanne oppia, mutta olin kuuro. Tein lehmänkauppoja; koplasin ja verkostoiduin poliitikkoveljieni kanssa. Ajauduin yhä syvemmälle politiikan pyörteeseen.
Nyt ymmärrän, että myin sieluni pimeille voimille. Minusta tuli itse Faust. Ja kiitän teitä, hyvät ystävät siitä että olette palauttaneet minut oikealle tielle... Mutta...
Mutta ... En voi jatkaa enää...
Sitten suuri viikkolehti julkaisi artikkelin mielenosoituksesta. Siinä oli kuva minusta; kuva joka valittiin myöhemmin vuoden lehtikuvaksi. Se oli valokuva, josta näki heti, että se on klassikko. Se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja te kaikki olette nähneet sen, joten sitä on turha kuvailla tässä.
Kuvan seurauksena puhelimeni alkoi soida. Minulta pyydettiin haastatteluita ja vierailin useassa television keskusteluohjelmassa. Voisi sanoa, että minusta tuli hyvän asiamme puhemies. Ehkä hyvä ulosantini auttoi niin, että toimittajat pitivät minuun yhteyttä.
Julkisuus puolestaan herätti poliitikkojen mielenkiinnon. Useampi puolue otti yhteyttä ja pyysi minua ehdokkaakseen tuleviin vaaleihin. Hetken asiaa mietittyäni suostuin erään suuren puolueen ehdokkaaksi. Ajattelin, että voisin ajaa hyvää asiaamme puoluepolitiikan saralla. Pääsin kirkkaasti läpi.
Eduskunnassa minua pidettiin yhden asian ihmisenä menneisyyteni takia. Koetin päästä tästä maineesta ajamalla muitakin hyviä asioita. Opin, että vilpittömiä hölmöjä käytettiin sumeilematta hyväksi ja että politiikka oli kyynistä laskelmointia. Sanalla sanoen: minusta tuli esikuvallinen poliitikko.
Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ottaa varoituksistanne oppia, mutta olin kuuro. Tein lehmänkauppoja; koplasin ja verkostoiduin poliitikkoveljieni kanssa. Ajauduin yhä syvemmälle politiikan pyörteeseen.
Nyt ymmärrän, että myin sieluni pimeille voimille. Minusta tuli itse Faust. Ja kiitän teitä, hyvät ystävät siitä että olette palauttaneet minut oikealle tielle... Mutta...
Mutta ... En voi jatkaa enää...
”JATKAKAA!”
EN!
”LUKEKAA PAPERI LOPPUUN!”
(edit)
(srrrr)
... Minä... tiedän, että olen ansainnut tämän kohtalon. Kaikkien teidän silmienne edessä, kun minut nyt... Helvetti! Minä olin teidän toverinne! Minä ajoin vain meidän asiaamme! Mistä minä olisin voinut tietää, että teistä tuli...
VIILTS (edit)
(srrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr)
torstai 2. heinäkuuta 2009
Tapaus K
Papin, poliisin ja sosiologin painajainen: nuori mies, jolla ei ole muuta kuin aikaa hävittävänään. Kun hänet pystytään lokeroimaan, hän tekee jo jotain muuta. Ei ole tehnyt rehellistä työtä päivääkään – ja kehtaa olla ylpeä siitä. Seurauksena liiallista päihteiden käyttöä, pakoa vapaudesta kumisiin kaltereihin. Pakoa vankilasta illusoriseen vapauteensa.
Potilas kertoo, että hänen elämänsä kiertää kehää: yhtenä päivänä hän päättää ryhtyä kunnon kansalaiseksi, mutta on jo kahden päivän kuluttua niin uupunut, ettei enää kykene ponnistelemaan asian hyväksi. Seuraavat kaksi päivää hän pakenee itselleen asettamia vaatimuksia, kunnes on kuolemanväsynyt ja nukkuu yhden päivän. Sitten kaikki alkaa taas alusta.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Selitys viime päivien tapahtumille
Kaikki sai alkunsa superjulkkiksen väitetystä kuolemasta. Huhut lähtivät liikkeelle välittömästi. Oliko julkimo tehnyt itsemurhan? Kuollut lääkkeisiin tai huumeisiin? Vai oliko kuolema pelkkää lavastusta? Samanaikaisesti kun maailman hikipajat painoivat täyttä häkää ”in memoriam” -teepaitoja, katalat terroristit laskivat suunnitelmiensa mukaan liikkeelle lisää huhuja pienempien julkimoiden kuolemista. Elokuvatähti B oli kuollut sukellusonnettomuudessa! Laulaja C oli menehtynyt lentoturmassa! Julkkisfilosofi D oli niin järkyttynyt, ettei kyennyt kommentoimaan!
Huhut alkoivat kuormittaa ihmiskunnalle elintärkeätä tietoverkkoa ja aiheuttivat lopulta äärimmäisen katastrofin: internet kaatui. Miljoonat ihmiset ryntäsivät tiedonjanoisina kaduille, ja kun viranomaiset eivät kyenneet kumoamaan levottomana vellovia ja yhä hurjemmiksi äityviä huhuja, tragediat seurasivat toisiaan: Internetin jälkeen kaatuivat peräjälkeen 3G-, sähkö- ja kaasuverkot sekä Windows. Televisiokanavat pimenivät toisensa jälkeen. Lehdet lakkasivat ilmestymästä ja raha menetti arvonsa. Prahan Vaclavin aukiolla epätoivoinen fani teki polttoitsemurhan, kun hänen kännykkänsä lakkasi toimimasta. Suomen valtio joutui vararikkoon Nokian konkurssin myötä. Hollywoodissa alettiin suunnitella elämäkertaelokuvaa julkimosta samalla, kun maailman sosiologit yrittivät selittää tapahtumia siinä onnistumatta. Pornoteollisuus onnistui saamaan markkinoille jo seuraavana päivänä toista tusinaa parodiaa.
Mutta mikään ei auttanut. Pimeät voimat olivat voittaneet. Lopulta ihmiset tottuivat elämään ilman internettiä, rahaa ja kaupallista viestintää. He alkoivat kommunikoida suoraan toistensa kanssa. Naapurit, jotka olivat aiemmin ohittaneet toisensa rappukäytävissä, alkoivat jutella toisilleen. Ihmiset tulivat siihen lopputulokseen, että oli aivan sama, mihin superjulkkis oli kuollut. Itse asiassa he lopulta unohtivat koko tapauksen. Eloonjääneet julkisuuden henkilöt sulautuivat vähitellen muuhun ihmiskuntaan, joka unohti pian keitä he olivat aiemmin olleet.
Huhut alkoivat kuormittaa ihmiskunnalle elintärkeätä tietoverkkoa ja aiheuttivat lopulta äärimmäisen katastrofin: internet kaatui. Miljoonat ihmiset ryntäsivät tiedonjanoisina kaduille, ja kun viranomaiset eivät kyenneet kumoamaan levottomana vellovia ja yhä hurjemmiksi äityviä huhuja, tragediat seurasivat toisiaan: Internetin jälkeen kaatuivat peräjälkeen 3G-, sähkö- ja kaasuverkot sekä Windows. Televisiokanavat pimenivät toisensa jälkeen. Lehdet lakkasivat ilmestymästä ja raha menetti arvonsa. Prahan Vaclavin aukiolla epätoivoinen fani teki polttoitsemurhan, kun hänen kännykkänsä lakkasi toimimasta. Suomen valtio joutui vararikkoon Nokian konkurssin myötä. Hollywoodissa alettiin suunnitella elämäkertaelokuvaa julkimosta samalla, kun maailman sosiologit yrittivät selittää tapahtumia siinä onnistumatta. Pornoteollisuus onnistui saamaan markkinoille jo seuraavana päivänä toista tusinaa parodiaa.
Mutta mikään ei auttanut. Pimeät voimat olivat voittaneet. Lopulta ihmiset tottuivat elämään ilman internettiä, rahaa ja kaupallista viestintää. He alkoivat kommunikoida suoraan toistensa kanssa. Naapurit, jotka olivat aiemmin ohittaneet toisensa rappukäytävissä, alkoivat jutella toisilleen. Ihmiset tulivat siihen lopputulokseen, että oli aivan sama, mihin superjulkkis oli kuollut. Itse asiassa he lopulta unohtivat koko tapauksen. Eloonjääneet julkisuuden henkilöt sulautuivat vähitellen muuhun ihmiskuntaan, joka unohti pian keitä he olivat aiemmin olleet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)