Köyhällä juutalaispariskunnalla oli jo ennestään liian monta lasta, ja nyt muori oli synnyttänyt vielä yhden. Vaihtoehtoa ei ollut: pojasta oli päästävä, suita oli yksinkertaisesti liikaa ruokittavana.
Faraon puoliso vietti seurueineen päivää Niilin varrella, kun hän kuuli lapsen itkua. Kuningatar huomasi kaislakorin joessa ja käski orjiensa noutaa sen. Hän ihastui lapsukaiseen niin, että pyysi puolisoaan adoptoimaan sen omaksi lapsekseen. Farao suostui tähän mielihyvin, varsinkin kun heillä ei ollut omia poikalapsia.
Lapsesta kasvoi kuninkaallisessa kasvatuksessa oikeamielinen ja viisas nuorukainen. Kun vanha farao kuoli, hänet julistettiin jumalalliseksi hallitsijaksi, ja hän hallitsi Egyptin maita ennennäkemättömään kukoistukseen.
Samaan aikaan juutalaismies vaimoineen kitui vanhuutensa päiviä entistäkin köyhtyneempänä. Heillä ollut ketään heitä huolehtimassa, koska kaikki heidän jälkeläisensä olivat kuolleet lapsina. Kaikki siis, paitsi yksi.
Leskikuningatar kertoi kuolinvuoteellaan suurelle faraolle totuuden hänen alkuperästään. Tämä aloitti välittömästi oikeiden vanhempiensa etsinnät. Hän oli jo pääsemässä heidän jäljilleen, kun tapahtui jotain odottamatonta.
Farao kuoli. Salama iski häneen kirkkaalta taivaalta.
Miksi?
Yksinkertaisesti: koska minä pystyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti