Sitten suuri viikkolehti julkaisi artikkelin mielenosoituksesta. Siinä oli kuva minusta; kuva joka valittiin myöhemmin vuoden lehtikuvaksi. Se oli valokuva, josta näki heti, että se on klassikko. Se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja te kaikki olette nähneet sen, joten sitä on turha kuvailla tässä.
Kuvan seurauksena puhelimeni alkoi soida. Minulta pyydettiin haastatteluita ja vierailin useassa television keskusteluohjelmassa. Voisi sanoa, että minusta tuli hyvän asiamme puhemies. Ehkä hyvä ulosantini auttoi niin, että toimittajat pitivät minuun yhteyttä.
Julkisuus puolestaan herätti poliitikkojen mielenkiinnon. Useampi puolue otti yhteyttä ja pyysi minua ehdokkaakseen tuleviin vaaleihin. Hetken asiaa mietittyäni suostuin erään suuren puolueen ehdokkaaksi. Ajattelin, että voisin ajaa hyvää asiaamme puoluepolitiikan saralla. Pääsin kirkkaasti läpi.
Eduskunnassa minua pidettiin yhden asian ihmisenä menneisyyteni takia. Koetin päästä tästä maineesta ajamalla muitakin hyviä asioita. Opin, että vilpittömiä hölmöjä käytettiin sumeilematta hyväksi ja että politiikka oli kyynistä laskelmointia. Sanalla sanoen: minusta tuli esikuvallinen poliitikko.
Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ottaa varoituksistanne oppia, mutta olin kuuro. Tein lehmänkauppoja; koplasin ja verkostoiduin poliitikkoveljieni kanssa. Ajauduin yhä syvemmälle politiikan pyörteeseen.
Nyt ymmärrän, että myin sieluni pimeille voimille. Minusta tuli itse Faust. Ja kiitän teitä, hyvät ystävät siitä että olette palauttaneet minut oikealle tielle... Mutta...
Mutta ... En voi jatkaa enää...
”JATKAKAA!”
EN!
”LUKEKAA PAPERI LOPPUUN!”
(edit)
(srrrr)
... Minä... tiedän, että olen ansainnut tämän kohtalon. Kaikkien teidän silmienne edessä, kun minut nyt... Helvetti! Minä olin teidän toverinne! Minä ajoin vain meidän asiaamme! Mistä minä olisin voinut tietää, että teistä tuli...
VIILTS (edit)
(srrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti