Käytettyjen vitsien kauppa, osa 5

- Hyvää päivää. Miten voin auttaa herraa?

- Voi, kun minulla on hätätilanne. Minun täytyisi hieman realisoida kokoelmani, ja ajattelin tarjota teille tällaista...

 - Jaaha, tämä näyttää englanninkieliseltä. Yleensä nämä eivät kyllä liiku...

- Katsokaapa tarkemmin. Se on alkuperäinen Monty Python -vitsi. Kaikkien kuuden jäsenen signeeraama. Mukaan tulee aitoustodistus, totta kai.

- Ei voi olla totta! Mistä ihmeestä te olette saaneet tämän? Olen nähnyt näitä vain kuvissa. Sallinette, että otan esille kumihansikkaani.

- Hankin sen vuonna kuusikymmentäyhdeksän, kun olin käymässä Lontoossa. Satuin liikkumaan Sohossa, ja törmäsin eräässä antikvariaatissa Terry Jonesiin. Hänellä oli, noh, kova krapula ja hän yritti myydä vitsiä hieman vastahakoiselle liikkeenharjoittajalle. Kauppoja ei syntynyt, antikvariaatin omistaja nauroi itse asiassa päin naamaa herra Jonesille. Satuin lähtemään samalla ovenavauksella ulos ja tarjosin vitsistä viisikymmentä pennyä, lähinnä säälistä. Siihen aikaan kukaan ei ollut edes kuullutkaan Pythoneista. Herra Jones hyväksyi tarjoukseni, ja tässä sitä nyt ollaan. Raskain mielin, jos saan lisätä.

- Tämä on historiallisesti merkittävä vitsi! Oletteko arvioituttaneet sen asiantuntijalla?

- Ajattelin, että te osaisitte arvioida sen? Vasta viime kuussa Sothesbyn huutokaupassa vastaavan Monty Python -vitsin arvo nousi kymmeneen tuhanteen puntaan.

- Kymmenen tuhatta puntaa! Fiu!

- Mutta luulen, että tämä on vieläkin arvokkaampi. Nähkääs, vitsin pääarkkitehti on sittemmin edesmennyt herra Chapman.

- Todellako? Aivan, aivan. Tässähän on hänen puumerkkinsä!

- Ja kuten näette, olen pitänyt vitsiä kaikki nämä vuodet todella hyvässä kunnossa. Se ei ole altistunut auringonvalolle. Se ei ole kulunut. Sitä ei ole naurettu puhki.

- Tämä on kaikin puolin uudenveroinen vitsi. Todella merkittävä löytö

- On vielä yksi seikka, joka nostaa sen arvoa.

- Mikä?

- Jos luette vitsin ja tunnette Pythonien tuotannon, huomaatte, että se on käyttämätön: tätä vitsiä ei ole käytetty TV-sarjassa eikä elokuvissa.

- Nyt minun täytyy kuulkaa istuutua. En ole enää varma, onko tämä totta. Kadonnut alkuperäinen Monty Python -vitsi minun putiikissani! Tämän täytyy olla unta!

- Ei tämä ole unta, valitettavasti. Minä tarvitsen kipeästi rahaa. Sen vuoksi joudun myymään vitsikokoelmani helmen.

- Paljonko te tästä pyydätte?

- Noh. En halua olla kohtuuton. Tiedän, että rakastatte vitsejä ja että olette samalla myös liikemies. Tarjosin vitsiä suoraan velkojalleni. Hän tarjosi siitä viisi tuhatta.

- Viisi tuhatta aidosta Monty Pythonista? Se on pyhäinhäväistystä!

- Niin minäkin sanoin hänelle.

- Kuulkaa. Tarjoan teille tästä suoralta kädeltä viisitoistatuhatta. Saan haalittua rahat iltapäiväksi. Joudun myymään autoni, panttaamaan taloni ja tyhjentämään tyttäreni opintorahaston, mutta onhan tämä sen arvoinen. Mitä sanotte?

- Saatteko rahat kello yhdeksi?

- Se voi mennä tiukille, mutta lupaan tehdä parhaani. Onko vartin yli yksi liian myöhään?

- Kyllä se vielä nippa nappa ehtii.

- Jos kaikki menee hyvin, saan rahat jo viittä vaille.

- Siinä tapauksessa kiinni veti!

Käytettyjen vitsien kauppa, osa 4

- Psst.

- ?

- Psst! Kaveri hei!

- Missä te oikein olette?

- Täällä hyllyjen välissä. Tulkaas tänne, kaveri.

- Miten voin auttaa? Etsittekö jotain tiettyä? Tämä on arkkitehtoonisten vitsien osasto. Kiinnostaako teitä esimerkiksi kubismi?

- Ei, kun mulla olis tämmönen... tämmönen kuuma vitsi tarjolla.

- Kuuma? Onko se varastettu?

- Ei, ei tietenkään. Sain suhteilla. Mä tiedän yhden tyypin, joka tietää yhden tyypin, joka pääsi tähän käsiksi.

- Siis?

- Tiedätsä sen televisiosta tutun koomikon, sen Ismon?

- Ai Leikolan? Joo, kyllähän sen kaikki tietää.

- No mulla olis tässä sen uusin vitsi. Yksinoikeudella.

- Jaa. Ai jaa...

- Tää julkaistaan vasta ensi viikolla!

- Jaa...

- Että niinku mitähän tästä saisi?

- Me ei kyllä voida ottaa julkaisemattomia vitsejä myyntiin. Ei ennen virallista julkaisupäivää.

- Mut kun tää on Leikolan Ismon uusin! Ja on muuten ihan tajuttoman hauska!

- No näyttäkääpäs sitä sitten.

- Ja en varmana näytä. Ei tällaista kamaa ilmaiseksi vilautella.

- Mutta miten minä voin tietää, että se on "tajuttoman hauska"?

- No kun tää on Leikolan uusin! Ja millon Leikolan vitsit on olleet muuta kuin helvetin hauskoja? Kyyneleet valu silmistä, kun luin. Ihan totta!

- Saitte kyllä herätettyä mielenkiintoni. Emme voi ottaa sitä myyntiin, mutta voisin ehkä hankkia sen omiin kokoelmiini. Mitä te siitä pyytäisitte?

- Olisiko satku mitään?

- Tarjoan kuusikymppiä.

- Kahdeksankymmentä.

- Laitetaan siis seitsemänkymmentä. Kas tässä tasaraha.

- Kiitti vaan, kaveri. Pitääkin tästä lähteä. Palataan. Mä sain nimittäin vihjeen, että eduskunnan puhemies suunnittelee kuolematonta one-lineria liittyen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan. Jos kiinnostaa.

- Tuokaa vain näytille, jos satutte saamaan sen käsiinne. Siltä kaverilta onkin olleet viime aikoina vitsit vähissä.

Paluu käytettyjen vitsien kauppaan (10 vuotta myöhemmin)

- Hyvää päivää. Miten voimme auttaa?

- Tota... Päivää vaan putiikkiin.

- Mitäpä saisi olla?

- Mulla olisi näitä käytettyjä vitsejä. Kun pitäis saada vähän käteistä... Että mitäs näistä saisi?

- Katsotaanpa... Jaahas... Tätä ensimmäistä vitsiä meillä on jo ihan liian monta kappaletta hyllyssä...

- No eikö siitä jotain? Kun emmä sitä takaisin kotiinkaan haluais viedä.

- Ei, tämä vitsi ei enää yksinkertaisesti liiku. Kerää vaan pölyä ja vie hyllytilaa. Viime kuussa kärrättiin jo suurin osa roskiin. Ettei vaan olisi muuten sieltä peräisin?

- Ei. Kyllä se on vaarivainaan peruja.

- Mutta silti, ei me kyllä tätä...

- No entäs ne muut?

- Katsotaan. No, tästä toisesta minä voisin antaa viisikymmentä penniä...

- Siellä on viisi sitä samaa vitsiä, tekisikö se sitten kaksi ja viisikymmentä?

- Ai niinpäs onkin... Ja nämä näyttää ihan kopiokoneella monistetuilta.

- Ei kun kyllä ne on ihan kaikki aitoja. Niitä on vaan kertyny nurkkiin vuosien varrella. Ja yks on Penan. Se venaa ulkona.

- Ai onko tämä kappale Penan?

- Juu. Just tuo on Pentin.

- Mistä te voitte sen tietää? Näissä kaikissa on täsmälleen sama tahra vasemmassa yläreunassa. Kyllä nämä ovat toistensa kopioita.

- Eikä varmana ole!

- Älkääpä korottako ääntänne. Jos toimisin lain mukaan, saksisin nämä laittomat kopiot tässä ja nyt naurukelvottomiksi...

- Mutta...

- Olen nähnyt vuosien varrella kaikenlaista tässä ammatissa. Nyt teemme niin, että unohdamme nämä neljä kopiota, voitte ottaa ne mukaanne, ja saatte tästä yhdestä viisikymmentä penniä.

- No ei kai sitä muutakaan voi. Entäs ne loput?

- Katsotaanpa. Ei, ei. Tämä on työvoimatoimiston kirje. Tässähän on leimat ja kaikki. Tämä seuraava on jokin kirjasta repäisty runonpätkä ja tämä viimeinen on kirjoitettu kielellä, joka näyttää flaamilta.

- Eiks se oo sitten niinku harvinaisuus? Ikinä en oo nimittäin nähny vastaavaa.

- Ehei. Meillä ei flaaminkielisille vitseille ole lainkaan kysyntää. Pari vuotta sitten otettiin kokeeksi yksi hyllyyn ja siellä se on edelleen. Viime viikolla kävi yksi hollantilainen pariskunta, mutta ei kelvannut edes ilmaiseksi.

- Eli tota, eiks yhtään enempää kuin se viiskyt penniä?

- Kyllä se siihen taitaa nyt jäädä.

- No, parempi kai sekin kuin ei mitään. Kiitti vaan, kaveri.

- Kas tässä. Ja jos löytäisitte jostain alkuperäisiä 70-luvun poliittisia vitsejä tai 50-luvun rillumarei-kamaa, niin niistä maksetaan aivan eri lailla. Samoin kuin sodan aikaisista juoksuhautavitseistä, kunhan ne ovat vielä luettavassa kunnossa. Mint-kuntoisten talvisotavitsien hinta saattaa kavuta useisiin tuhansiin.

- Täytyypä pitää mielessä. Kiitti vaan.

- Eipä kestä. Tervetuloa uudelleen.

Reino

En ole koskaan tykännyt Reinosta. Lapsina me asuttiin samassa kerrostalossa, ja me leikittiin joskus yhdessä ja oltiin jonkinlaisia kavereita. Alakoulussa Reino alkoi kuitenkin kiusata minua. Haukkui minua läskiksi, vaikka yritti edelleen teeskennellä kotona kaveria. Siksi isä ja äiti ei ymmärtäneet, kun yritin sanoa, että Reino kiusasi koulussa. Reino valehteli niille päin naamaa, kun ne kerran kysyi siltä suoraan. Sen se osasi: valehtelun. Reino ei osannut olla valehtelematta, vaikka totuuden kertominen olisi ollut sille joskus parempi vaihtoehto.

Kiusaaminen jatkui yläkoulussa, ja kun Reinon vanhemmat muutti meidän naapurista, sen ei tarvinnut enää esittää minun kaveriakaan. Siitä tuli luokan pahis, jonka ympärillä oli aina sen oma jengi. Ne hakkas minua ja Satua kotimatkalla ja nauroi päälle, ja me pelättiin mennä kouluun. Se oli kamalaa aikaa, mutta onneksi se loppui. Näin Reinosta jälkeenpäin kyllä tosi pahoja painajaisia, joten Reino jatkoi satuttamistani vielä pitkään.

Kyllähän Reino pyyteli myöhemmin sitä anteeksi, kun parikymmentä vuotta myöhemmin tavattiin sattumalta bussiasemalla. Se kiersi asemalla kerjäämässä kolikoita, joten sillä ei tainnut mennä kovin hyvin. Mihin lie huumejuttuihin oli sekaantunut ja kuulemma oli jo linnassakin istunut. Sanoin kyllä, että annan anteeksi, kun se oli niin sekaisin ja säälittävän näköinen. Mutta oikeasti en antanut. Viikon päästä näin unen, jossa ihan ilkuin Reinon tilanteelle ja se tuntui hyvältä, ainakin siinä unessa. Jotenkin sain siitä tyydytystä etenkin, kun uneni ovat yleensä niin todentuntuisia.

Vähän myöhemmin luin lehdestä, että Reino oli joutunut taas linnaan, sillä kertaa taposta. Sitten hänestä ei kuulunutkaan mitään vähään aikaan. Minä tapasin Jarkon, me mentiin naimisiin ja saatiin tyttö ja poika ja ostettiin omakotitalo ja koira. Elettiin kunnon tavallista elämää, varsinkin kun saatiin toinen auto hankittua. Joku tuttu kertoi sitten, että Reino oli päässyt linnassa ja oli ihan pohjalla. Reinon elämä oli pelkkää huumeita ja rötöstelyä, ja minä vain kohautin olkapäitäni ja ajatelin, että ihan oikein. Eihän se ollut kovin kristillistä ajattelua, mutta minusta Reino sai mitä ansaitsi.

Sitten kului varmaan kymmenen vuotta, edes unia en nähnyt Reinosta koko aikana, ja yhtenä iltapäivänä ovikello soi. Oven toisella puolella oli Reino. Se oli muuttunut. Sillä oli puku päällä ja Raamattu toisessa kourassa ja hattu toisessa. Se oli löytänyt Jeesuksen, ja Jeesus oli käskenyt sitä tulla pyytämään anteeksi. Päästin sen sisään, lapset oli koulussa ja Jarkko töissä, ja tarjosin sille kahvia. Siinä se Reino sitten kertoi elämästään ja miten oli löytänyt Jeesuksen ja päässyt eroon kamalista paheistaan. Se pyysi minulta anteeksi ja me itkettiin yhdessä ja minä annoin sille anteeksi, sillä kertaa ihan oikeasti.

Kaikki oli siis hyvin. Kuulin myöhemmin, että Reino oli töissä seurakunnalla puutarhurina ja pärjäsi siinä ihan hyvin. Lapset kasvoi, me rakennettiin kesämökki järven rannalle ja Jarkko sai ylennyksen varastopäälliköksi. Elämä jatkoi tuttuja turvallisia latuja, ja joskus saatoin nähdä Reinonkin, kun kävelin hautausmaan vierestä ja me vilkutettiin toisillemme. Mutta sitten yhtenä yönä näin Reinosta unen, missä Reino käyttäytyi tosi törkeästi minua ja lapsia kohtaan. Hänellä oli yllään sama puutarhurin puku, mitä hän käytti päivätöissään ja hän uhkaili hautaavansa minut elävältä. Ja muuta ihan kamalaa mitä en edes kehtaa kertoa tässä.

Aloin vältellä kirkon ja hautausmaan reittiä, etten näkisi Reinoa. Sen verran kamala se uni oli. Mutta seuraavalla viikolla Reino ilmestyi taas unessa ja tappoi Jarkon minun ja lasten silmien edessä. Ihan järkyttävää! Keräsin seuraavana päivänä rohkeuteni ja ajoin pyörällä hautausmaan vierestä. Reino ei ollut siellä. Ajattelin, että poliisit oli hakeneet sen, mutta sitten näin sen leikkaamassa nurmikkoa seurakuntatalon pihalla. Reino huomasi minut, ja minä katsoin Reinoa. Se vain huiskutti kättä ja oli kuin ei olisi koskaan tehnyt mitään väärää. Minä ajoin pala kurkussa nopeasti ohi ja mietin, pitäisikö minun mennä poliisin puheille. Maltoin kuitenkin, koska poliisi ei olisi ehkä vielä tietoinen siitä, että Reino oli palannut samoihin puuhiinsa.

Seuraavana yönä Reino raiskasi minut. Se oli kamalaa. Jarkko herätti minut kun olin kuulemma huutanut unissani, mutten pystynyt kertomaan sille. Sehän olisi mennyt ja tappanut Reinon. En saanut koko yönä unta, kun ajattelin vain, miten Reino oli edellispäivänä ollut kuin ei olisi ollutkaan. Minusta se todisti sitä, ettei Reino ollut parantanut tapojaan eikä ollut valmis ottamaan vastuuta siitä, miten käyttäytyi unissani.

Family is the Best

On a family holiday with my two best friends. Plan: Sand-niggers serve us drinks. 24/7 vodka and beer. Swimming in pool, laying on beach. Eating all the time. Playing cards with pals.

This is the life! We jump into the pool and laugh our asses off. The lifeguard blows his whistle and yells something. Vlad replies that he should talk Russian, we cannot understand. Alex stumbles and his sperm-colored gay drink falls into the pool. We laugh when the nigger shakes his head and sneaks away.

We play around like small kids and don’t care how the western tourists look at us. They cannot understand that we are free spirits. Soon Nadja comes and says she wants some quality time with family. I leave the boys in the kids’ pool and go with her and our son to the beach. Some Kazakh loser pulls his beer-belly in when he notices Nadja. Everybody notices my wife. Nadja is a Woman. Her legs reach me, a medium-length guy, almost to my nipples. Even her beach sandals have ten centimeter heels. After she had finished breast-feeding Viktor, I bought her new tits. Her body had gone a little out of shape but new tits and liposuction extended her best-before-date at least by ten years. They call it the Mom Job.

And what kind of tits they are? The best titties in the whole wide world! Every guy and also most women stare at them when we march to the beach. She has covered them with a tiny bikini that shows almost everything but at the same time stresses her tits’ gravity-defining massiveness. I am about to say to the beach-nigger on duty to stop drooling but I let it be. I guess he needs to see something really awesome once in his miserable life. And it is me who gets to put my dick between those jugs! Up yours, poor people!

Speaking of the poor, there are too many of them here. Outside the airport there were many kinds of hustlers and beggars. And we could see how shitty and undeveloped everything in this country is here when we took the limo to the hotel. Every fucking building is unfinished. Top of every building looked like it was started five years ago but left unfinished right away. Vlad said that it has something to do with taxes, so I guess these sand-niggers know what they are doing. Luckily the hotel area is clean, unlike the immediate outside. Nothing but filth and fucking Sahara around us. I don’t want to go anywhere during the whole week but Vlad said that he wants to go to a safari and drive a quad bike over a camel. Let’s see if he will be sober enough to remember the whole thing. I doubt.

We put our beach towels to the sunny side. All the western losers hide in the shadows but everybody speaking our mother language are enjoying the sun. There are a lot of our folk here. Still everybody is staring at my wife’s tits although they try to hide it. I don’t care because I’m so used to it: they are fucking photo-bombers!

Viktor watches some cartoons from his phone. I call my boss when Nadja is spreading sun-cream to her sweet ass. When one is in garbage industry one cannot escape business even while on holiday. Some Chechen entrepreneur has been causing trouble but boss says he has things now under control. A couple of low-level players have been taken out of the picture and negotiations with the executives will be dealt midnight tonight. At least we will have an alibi if somebody gets interested, and between the lines I understand that this was boss’s intention all the time. He is such a clever bastard.

Still looking at her mobile phone Nadja says I should not bother myself with work. She is of course right. I blow Viktor’s huge beach toy full of air and we go swimming. A fat German with a fat wife and two fat kids play at the sand. The bald loser cannot take his eyes out of my wife’s battlements and his ugly wife stares at Nadja with her mouth open.

We dip to the sea that must be almost 40 degrees warm. Enjoy and play with the whole family. I squeeze Nadja’s ass under the water and take her tit to my hand. Even though I can almost wrap my fingers around her slender hip my hands are tiny compared to her tits. Nadja giggles and gropes my dick. Viktor fetches swimming glasses so that he can dive. Oh this life!

Our clothes are still dripping when we enter the lunch restaurant. Some maid by the entrance says something we don’t understand. Another Arab starts to speak some bullshit and Nadja says I should probably put my shirt on. Air-condition inside is so freezing that I will have to do it anyway. We take several plates full of sausages, different kinds of meats and cuts, rice and sausages. Nadja fills one plate with her salad stuff and gets plates full of cake and water melon for Viktor. Then she notices the seafood section and returns with a plate full of shrimps and another full of crab. Our table is so full of food that we have hardly any space to eat. Vlad and Alex with their wives and kids join us and soon we have a small party. A waiter asks what we’d like to drink, so we order beers for the adults and colas for the kids and something more for the adults. The poor guy pretends he does not understand but when Alex throws a hundred dollar bill to his feet, he catches up and returns with a bottle of vodka and a stupid smile. I think Alex overdid it a little. A twenty dollar bill would have been more than enough.

We sit and drink with the guys until some Arab in a suit comes and says that they should start to prepare the restaurant for dinner. We are so impressed that he speaks Russian that we decide to take our party to the pool where the women and children have already gone two hours ago. We wake up Alex who has been sleeping under the table and move by the pool to play some cards. Vlad notices from a hotel brochure that right next to us there is a cigar bar where we could play pool. We go there and the place is empty except for one waiter so we order beers and vodkas by pointing the bottles. Alex falls asleep again. We try to play some pool but nothing comes out of it. Vlad cannot hit the ball and I cannot stop laughing. We sit and drink some more.

I don’t remember what happens next but I wake up at the beach. Viktor and Nadja are next to me, sitting and staring at their phones. I guess I didn’t screw up or anything because Nadja smiles at me. The sun seems to be already setting. My mouth is dry so I ask Nadja to get us some drinks. She gets up and returns with some colorful cocktails. Viktor get s a similar, nonalcoholic drink and he seems so happy when we make a toast.

I believe that family is the best. Without it I would be nothing. We sit and watch the sunset hand in hand. Me in the middle and Nadja on my left side and Viktor on my right. Nadja tells me that Vlad made a shit in the Jacuzzi so he and Sheri went to their room to change their clothes. As soon as the sun has disappeared to the horizon we also go to room. Nadja tells me that she has booked a table at an a la carte restaurant for the wives and the kids so that we guys can fool around by ourselves. Nadja is so considerate. She blows me in the shower while Viktor watches TV. That’s the kind of a wife she is. Taking care of me and my kid and my pals.

Me and the boys storm the buffet but we lose our patience when a waiter refuses to bring us a second bottle of vodka despite the tips we have thrown at her. We finish our meat platters and go to the lobby bar where we have a couple of Jägers. After that we go to the cigar bar but there is some big Arab guy at the door. He says in Russian that we are too drunk to enter so Alex breaks his jaw and we move to the pool table. A nervous-looking waiter brings us beers and vodkas but refuses to bring a bottle. I throw the sand-nigger a fifty Euro bill and a vodka bottle materializes before us. Soon we find out how boring playing billiards is and we sit and watch a satellite ice-hockey game between Dinamo and Spartak. That is a big mistake, because Vlad supports Dinamo and me and Alex Spartak.

I wake up my cheek on the pool tiling and my jaw sore. I notice something red in the pool water. I turn around and see Vlad crawling in a bush. He says he is looking for his tooth. He never learns. He has no chance against us two. Alex stands above him on a platform and pees on him.

A couple a minutes later we sit again at the cigar bar and the local muscle is getting out from the pool a couple of teeth short. We laugh at our adventures in our first day and swear our friendship will last forever. Friends are as important as families are. Without these two things we are nothing. And I am certain that after a week of this we will all agree that for our next holiday we will take our girlfriends instead of our wives.

Perhe on paras

Kahden parhaan työkaverin kanssa perhelomalla. Suunnitelma: Aavikkoneekerit kantaa meille drinksuja. Vodkaa aamupäivästä, kaikki kuuluu all inclusive -hintaan. Välillä syödään. Löhötään uima-altaalla. Pelataan korttia jätkien kanssa. Hypitään altaaseen ja röhötetään. Uimavaksi viheltää pilliin ja huutaa jotain. Vlad sanoo sille, että puhu venäjää, ei me ymmärretä. Alex horjahtaa ja sen spermanvärinen homodrinksu kaatuu altaaseen. Me hohotetaan, kun neekeri pudistelee päätään ja kälppii pois.

Voi tätä elämää. Me peuhataan kuin pikkupennut eikä välitetä miten länsituristit katsoo meitä. Ne ei ymmärrä, että me ollaan vapaita sieluja. Pian Nadja sanoo haluavansa vähän laatuaikaa perheen kanssa. Jätän jätkät mesoamaan lastenaltaaseen ja lähden vaimon ja poikani kanssa biitsille. Vastaan tuleva kazakstanilainen äijä vetää paljaan kaljamahansa sisään, kun se huomaa Nadjan. Kaikki huomaa vaimoni. Nadja on Nainen. Sen sääret ulottuu mua, tällaista keskimittaista ukkoa, melkein mun nänneihin asti. Sen rantasandaaleissakin on kymmenen sentin korot. Kun Viktorin imetysaika oli päättynyt, ostin sille silikonit. Olihan se päässyt vähän rupsahtamaan, mutta uudet tissit ja rasvaimu pidensi Nadjan parasta ennen -päiväystä ainakin kymmenen vuotta.

Ja mitkä tissit ne on! Joka jannu ja kaikki muutkin tuijottaa sen rintavarustusta epäuskoisena, kun me marssitaan rannalle. Tänään Nadja on verhonnut ne uimapuvulla, tai pitäisikö sanoa kangassuikaleilla, jotka paljastaa melkein kaiken mutta korostaa samalla tissien painovoimaa uhkaavaa valtavuutta. Meinaan sanoa hengenpelastajanekrulle, että äläpä kuolaa, mutta annan olla. Kai niidenkin pitää kerran elämässä nähdä jotain upeaa. Ja se olen mä, joka pääsen laittamaan kaluni noiden ryntäiden väliin! Repikää siitä, köyhät!

Köyhistä puheen ollen, niitä on täällä ihan liikaa. Lentokentälläkin oli monenlaista ryysypekkaa heti ulkona käsi ojossa. Limusiinissa hotellille näkyi, miten paskaista ja keskeneräistä kaikki täällä on. Joka ikinen rakennus oli keskeneräinen. Joka talon ylin kerros näytti siltä, kuin se olisi aloitettu viisi vuotta sitten, mutta jätetty saman tien kesken. Vlad tiesi kertoa, että se liittyy jotenkin verotusjuttuihin, joten kaipa nämä aavikkoneekerit tietää mitä ne tekee. Onneksi täällä on siistiä, toisin kuin heti hotellikompleksin ulkopuolella. Pelkkää Saharaa ja törkyä. En jaksaisi lähteä täältä minnekään koko loman aikana, mutta Vlad ja Alex sanoi jo ennen reissua, että ne haluaisi mennä aavikkosafarille ja ajaa mönkijällä kamelin yli. Katsotaan jaksaako ne olla sen verran selvin päin, että muistaa koko asiaa. Epäilen.

Me laitetaan rantapyyhkeet auringon puolelle. Länkkäriluuserit nöpöttää kaikki varjossa, mutta me venäläiset löhötään kaikki auringossa. Meikäläisiä onkin täällä tosi paljon. Edelleen jengi tuijottaa mun vaimon herkkutissejä, vaikka suurin osa yrittää olla kuin ei olisi huomaavinaankaan. On ne sellaiset linssiluteet saatana! Poikani Viktor räplää kännykkäänsä ja katsoo siitä jotain piirrettyä. Soitan pomolle, kun Nadja levittää aurinkorasvaa herkkupeppuunsa. Roska-alalla ei voi oikein päästä irti bisneksistä edes lomalla. Tsetseenit on yrittäneet tehdä meille ongelmia, mutta pomolla on onneksi homma hanskassa. Pari alemman tason toimijaa ei tuota meille enää ongelmia ja neuvotteluissa johtoportaan kanssa siirrytään tänä iltana kättä pidempään. No, onpa meillä ainakin alibi, jos joku alkaa tutkia seurauksia, ja ymmärrän rivien välistä, että se taisi olla pomon tarkoituskin. On se sellainen epeli.

Nadja nostaa katseen kännykästään, katsoo minua toruvasti ja sanoo, ettei minun pitäisi vaivata lomalla päätäni työasioilla. Se on tietenkin oikeassa. Puhallan Viktorin valtavan rantalelun täyteen ilmaa ja lähdemme uimaan. Hietikolla vastaan tulee läski sakemanni yhtä läskin vaimon ja kahden läskin lapsen kanssa. Kalju luuseri ei saa Nadjan herkkuvarustusta silmistään, ja myös sen akka tuijottaa vaimoani suu auki.

Lillumme hetken meressä, jonka täytyy olla melkein 40-asteista. Nautimme ja peuhaamme koko perheen voimin. Rutistelen veden alla Nadjan persettä ja otan sen tissin kouraani. Vaikka pystyn melkein kietomaan sormeni Nadjan kapealle vyötärölle, kourani tuntuvat mitättömiltä sen tisseillä. Nadja kikattaa ja hipelöi kulliani. Viktor hyppii vedessä ja hakee uimalasit, että pääsisi sukeltamaan. Voi tätä elämää!

Lounasaikaan menemme vettä tippuvat uimakamppeet päällä syömään. Ravintolan sisäänkäynnillä seisova tarjoilija sanoo jotain, mitä emme ymmärrä. Joku toinenkin arabi sössöttää jotain, ja Nadja sanoo, että minun pitäisi kai laittaa ainakin paita päälle. Buffetissa onkin niin kova ilmastointi, että pakkohan se on tehdä. Hamstraamme lautaset täyteen makkaraa, erilaisia lihoja, riisiä, leipää, leikkeleitä ja kastikkeita. Nadja täyttää yhden lautasen salaattihommillaan ja hakee Viktorin jälkiruokaa varten vielä lautaselliset vesimeloonia ja erilaisia kakkuja. Pöytä on niin täynnä sapuskaa, että hädin tuskin mahdumme syömään. Vlad ja Alex kruisaavat perheineen paikalle ja kohta on ilo ylimmillään. Tarjoilija kysyy, mitä haluamme juoda, ja tilaamme aikuisille oluet ja lapsille kolat, ja vielä aikuisille jotain muuta. Kyyppari ei ole aluksi ymmärtävinään, mutta kun Alex heittää sadan dollarin setelin sen jalkojen juureen, se tajuaa ja palaa pian suu leveänä vodkapullon kanssa.

Istumme lounaalla poikien kanssa ilman kiirettä, kun joku kravattihemmo tulee paikalle. Se sanoo venäjäksi, että henkilökunnan pitäisi alkaa valmistella raflaa illallista varten. Olemme niin vaikuttuneita siitä, että pukuarabi puhuu venäjää, että päätämme jatkaa ilonpitoa altaalla, minne vaimot ja lapset ovatkin häipyneet jo toista tuntia sitten. Herätämme Alexin ja siirrymme vaimojen luo pelaamaan korttia. Vlad äkkää pian hotellin esitteestä, että ihan meidän vieressä on hotellin sikaribaari, missä voi pelata biljardia. Lähdemme poikien kanssa sinne. Paikka on tyhjä, mutta siellä on tarjoilija, jolta tilaamme oluet ja vodkat osoittamalla sormella pulloja. Alex nukahtaa taas tuoliin. Pelaamme hetken bilistä, mutta siitä ei tule mitään. Vlad ei osu palloon sitten millään ja minä en voi muuta kuin hekottaa. Istumme juomaan.

Sitten seuraa pieni muistikatkos. Herään rantatuolilta. Viktor ja Nadja näpräävät luurejaan vieressä. Aurinko on laskemassa. Suuni on kuiva ja pyydän Nadjaa hakemaan meille drinkit. Hän nousee ja palaa pian värikkäiden cocktailien kanssa. Viktorkin saa samanlaisen, alkoholittoman version ja on ihan täpinöissään, kun skoolaamme.

Ajattelen, että kyllä perhe on paras. Ilman sitä en olisi mitään.Katsomme auringonlaskua käsi kädessä. Minä keskellä ja Nadja vasemmalla ja Viktor oikealla puolellani. Nadja kertoo, että Vlad paskansi porealtaaseen ja meni vaihtamaan vaatteita. Auringon painuttua horisonttiin mekin lähdemme vaihtamaan vaatteita. Nadja kertoo, että vaimot ovat varanneet heille ja lapsille a la carte -ravintolan illaksi, jotta me miehet pääsemme viettämään iltaa keskenämme. Nadja on niin huomaavainen. Hän ottaa minulta poskeen suihkussa, kun Viktor katsoo televisiota. Sellainen vaimo hän on.

Menemme poikien kanssa buffettiin, mutta emme jaksa olla siellä kauaa, kun tarjoilija ei suostu tuomaan meille vodkapulloa pöytään tipistä huolimatta. Vedämme lihalautaset naamaan ja kävelemme aulabaariin, missä otamme parit jäykät. Jatkamme siitä sikaribaariin, mutta sen ovella seisoo joku lihaskimppu joka ei meinaa päästää meitä sisälle. Se sanoo venäjäksi, että olemme liian humalassa. Alex vetää sitä lättyyn ja siirrymme biljardipöydän ääreen. Hermostuneen oloinen tarjoilija tuo meille pyytämättä oluet ja vodkat, muttei meinaa suostua tuomaan pulloa. Annan kyypparille viidenkymmenen dollarin setelin ja pullo ilmestyy pöytään alta aikayksikön. Huomaamme pian, että bilis on tylsää ja istumme katsomaan televisiosta Dinamon ja Spartakin jääkiekko-ottelua. Se on virhe, sillä Vlad kannattaa ensimmäistä ja me Alexin kanssa jälkimmäistä joukkuetta.

Herään uima-altaan reunalta poski laatoitusta vasten ja leuka hellänä. Allas on valaistu ja huomaan vedessä jotain punaista. Käännyn ja huomaan Vladin kömpivän puskasta sanoen etsivänsä hammastaan. Se ei ikinä opi. Sillä ei ole mitään tsäänssejä meitä kahta vastaan. Alex seisoo Vladin yläpuolella tasanteella ja kusee tämän päälle.

Parin minuutin päästä istumme sikaribaarissa ja sisäänpääsyämme estämään yrittänyt arabikorsto kömpii ylös uima-altaasta. Nauramme päivän kommelluksille ja vannomme ikuista ystävyyttä lasillisen ääressä. Ystävät ovat tärkeitä, samoin kuin perhe. Ilman niitä emme ole mitään. Vielä viikko tätä ja luulen, että olemme jo valmiit sopimaan, että seuraavalle reissulle otamme vaimojen sijaan tyttöystävät mukaan.

Pornotähti

Pepa kutsui syntymäpäivälounaalle keskustaan. Lounaan jälkeen kävelemme Zuzanan kanssa kahdestaan vanhassakaupungissa. Joka paikka on täynnä itseään kuvaavia ulkomaalaisia, ylihintaista Kiinassa tehtyä rihkamaa ja feikkejä museoautoja. Prahan keskusta on ihan eri maailma kuin Braník, missä asumme, vaikkei sinne ole matkaa edes viittä kilometriä. Oikaisemme sivukujille. Ne ovat täynnä merkkiliikkeitä ja trendikahviloita.

Sitten tapahtuu jotain, mikä kestää vain pari sekuntia, mutta minkä muistan koko loppuikäni.

Yhden kahvilan terassilla istuu pornonäyttelijä Lady Dee. Joku italialaisen näköinen karvainen turistisälli ottaa selfietä sen kanssa. En sano vaimolle mitään eikä se pornotähteä tietysti tunnistaisikaan. Kävelemme terassin ohi vauhtia hidastamatta, ja vilkaisen taakseni, kun Zuzana zoomailee näyteikkunoita. Kundi on saanut selfiensä ja kiittää Lady Deetä. Tämä sanoo jotain ja vilkuilee muualle kuin haluten säilyttää välimatkan faniinsa. Ilmeisesti hän odottaa jotakuta. Turisti tekee high fivet Lady Deen kanssa ja jatkaa matkaansa.

Sitten Lady Dee huomaa minut, jonka pää on vääntynyt yli yhdeksänkymmenen asteen kulmaan samalla kun kävelemme vaimon kanssa poispäin. Hän katsoo minua ja Zuzanaa, iskee silmää ja mutristaa huulet kuuluisaan hymyynsä. Voi jumalauta mikä maaginen hetki! Menee sukkana elämäni top ten -hetkien listan kärkeen. Tunnen heti, miten nuorrun ainakin kymmenen kiloa.

”Mitä sinä tuijotat”, Zuzana kysyy ja tarraa käteeni. Magia katoaa saman tien kuin erotiikka meidän avioliitosta. Olen taas kuusikymppinen papparainen, jolla on kaljamaha ja korkea verenpaine.

”En mitään”, vastaan ja käännyn Zuzanaa kohti. Köhäyttelen kurkkua ja kaivan nenäliinan taskusta. Kun käännymme kadunkulmassa, näen vilaukselta miten Lady Dee istuu edelleen terassilla ja tuijottaa ajatuksissaan eteensä. Tunnen, miten minulla alkaa seistä. Laitan kädet taskuun, ettei stondis näkyisi. Kaivelen muka nenäliinaa taskusta samalla, kun pidän mulkkuani aisoissa.

Zuzana ei tietenkään huomaa mitään.

Kotona koetan ehdottaa vaimolle, että tämä voisi käväistä ruokakaupassa. Että pääsisin runkkaamaan. Tietokoneelta löytyy ainakin kymmenen Lady Deen videoklippiä, ja netistä niitä löytyy vaikka millä mitalla.

Zuzana vaan ei lämpene ajatukselle. Olen niin kiimainen, että yritän ruinata siltä pillua. Ei se tietenkään onnistu. Ei se anna kuin joskus jos on juonut tarpeeksi punaviiniä. Vienkin sille lasillisen, mutta se sanoo, että sitä väsyttää ja se menee päikkäreille.

Kun vaimo nukahtaa hiivin tietokoneelle. Paha vaan, että pöytäkone on sänkyä vastapäätä. Avaan piilotetun kansion, joka on täynnä sitä itseään ja laitan Lady Deen videon pyörimään ilman ääntä. Kurkkaan monitorin yli ja näen vaimon nukkuvan, mutten uskalla kaivaa kyrpääni esille. Jos se avaisi silmänsä, se näkisi kaiken. Ottaa päähän. Varmaan jossain naistenlehdessä on neuvottu, että tietokone pitää laittaa sängyn viereen, ettei mies pääse katsomaan pornoa yöllä. Videolla Lady Dee ottaa suihin mustalta mieheltä. Sillä on kauhea lerssi. Perse hikoaa ja minulla alkaa seistä, mutten uskalla runkata.

Voi helvetti.

Katson Lady Deetä nussimassa ja mietin, miten ristiriitaista on olla pornotähti. Kaikki tuntee sut, tai no ei nyt sentään kaikki, mutta tosi monet, mutta kukaan ei voi oikein paljastaa tuntevansa sut. Jotku nuoret sällit varmaan, onhan niillä nykyään niitä I love porno -lippiksiäkin, mutta ei tää meikäläisen sukupolvi. Me ollaan totuttu runkkaamaan pornolehtien ja VHS-videoiden kanssa eikä me kerrota siitä kellekään. Ei tasan tarkkaan kenellekään. Jos me joskus Pepan tai Honzan kanssa satuttais näkemään Lady Dee samanlaisessa tilanteessa, kukaan ei sanoisi mitään, vaikka ne ihan takuulla tietää kaikki samat pornomimmit kuin minäkin. Ei me puhuta näistä edes kymmenen kaljan jälkeen. Ei meidän tartte.

Mietin miltä tuntuisi olla Lay Dee ja kävellä kadulla, tsiigata miehiä ja arvailla kuinka moni tuntee sut? Kovin moni ei paljasta tuntevansa sua, ehkä korkeintaan sen karvasällin tapainen turisti, joka oli yksin liikenteessä. Etkä sä puolestasi voi paljastaa, että tiedät niiden tietävän. Etenkään jos äijät on emäntiensä kanssa liikenteessä. Sä vaan katsot vastaantulevia äijiä ja mietit, kuinka moni on runkannut sun videoilla.

Mitä järkeä semmoisessa tähteydessä on? Olet näkymätön julkkis. Siksi varmaan jotkut pornonäyttelijät haluaa niin kipeästi telkkariin ja tavallisiin elokuviin. Että olis okei tuntea ne ”viattomasta” yhteydestä ja ne saisi ansaitsemansa huomion. Mutta kuka tietää yhtään eurooppalaista pornonäyttelijää, jonka ”kaikki” tietäisivät jostain muusta kuin pornosta. Ciccolina, ja sekin oli viime vuosituhannella. Siinä se.

Musta äijä heittää lastinsa Lady Deen naamalle.

Vaimo röhisee sängyllä ja kääntyy tietokonetta päin.

Vittu kun vituttaa.

Taidan avata kaljan.

Fat People

This girl can’t stand fat people. They’re everywhere. The streets are full of barrel-bellies, bouncing jelly-tits and porky legged caricatures of people. Disgusting. Don’t these people have any self-discipline? It’s not that hard to lose weight. Just eat less and do some exercise. I am sick and tired of these visual handicaps. Nowadays you see them even in TV all the time. In the good old times fatsos didn’t have any chance to get to the telly. We live in strange times.

That reminds me. I perhaps should not, but I’ll open a second chocolate bar. To balance that I drink always only sugar free soda. They’ll sort of cancel each other out, don’t they? And I really should eat something proper. Last night I ate only crisps but then again I drank a lot of beer. Beer gives you plenty vitamins and minerals. I kid you not, beer has a lot of vitamin B, sodium, potassium, magnesium, calcium, silicon, phosphorus and sulfur. I got a lot of that stuff last night. I wonder if cocktails have similar good stuff? Don’t know. If I remember correctly I might have had a few gin tonics, margaritas and vodka batteries in the night club. I did ask the bartender to use sugar free sodas. Don’t know if he actually used. Couldn’t see in that crowd and in the heat of the Tuesday night fever.

I throw the plastic wrap away and notice an empty kebab box in the trash can. Oh shit, did I eat junk food after the club? Again? I can’t remember anything, so that treat went totally to waste. I wonder if you should count the calories if you cannot remember eating? Joke, joke. Of course you should. I think one shouldn’t, though. Shit. I really love kebab.

But back to fat people. I really can’t stand them. Why don’t they have some respect for themselves, not to mention others? They should at least think about other people, if they don’t care about their own body or health. Sometimes it’s disgusting to even walk the streets. Last Friday at the pizza buffet there was a family so gross that I almost lost my appetite. Father, mother and two ugly fat kids all from the same mold. Diabetes transferring from one generation to another, not to mention other health hazards. Luckily I managed to maintain myself although they were sitting right next to me. I nibbled pizza slices for over an hour until they finally left. Only after that I moved to the cake and ice cream. I really love cake.

I go to toilet and manage to twist out some huge hangover tarts, a real python among them. I must have lost at least three kilos in the can, so it’s a good time to go to the scale. I wonder how many fatsos have a scale? A little thing like that could help them lose weight.

Shit. There must be something wrong with the scale. It shows over hundred kilos. Again. I should get it fixed. This is not right. It puts my mind low. I should buy a better scale.

I have to think positive. I am an exception. I know that. I have big bones and my tits alone weight at least five kilos a piece. If I were a man or I had small boobs I would be almost normal weight. At least I would have more motivation to lose those 33 or so kilos to reach my ideal weight. And how do you count the IBW anyway? Who decided that I should lose 33 kilos? Some generic calculation that does not understand that I am different from other people?

Believe me, I have tried everything: my fridge is full of light spreads, low fat sausages, light mayonnaise, sugar free coke and low fat cheese. It’s terrifying to think what some people put into their mouths. I eat red meat or pizza max three times a week and fast food only in emergencies. I eat lots of fruits and vegetables and five pieces of dark chocolate every day. Enjoy nut bars and drink green tea. If there is a light option at the supermarket I will buy that. Not all the products are available in healthy versions, of course. There is no point to buy low calorie beer because it has less alcohol so that one should drink double amount to get the same result as with normal beer. This applies in fact to quite many products, and as a side note may I add that I don’t drink beer every day. No sir. But sometimes you have to relax to keep on going, and in any case it’s better to drink booze than to use illegal drugs or pills. They have less calories for sure, but this gal does not touch that stuff. No way. My motto is to keep the Yin and Yang in the balance. You work hard and you play hard. Me being unemployed does not change the fact that life can be shitty sometimes. You can not go on with life if the Cosmos is not in balance.

When nothing works it eats one’s motivation. And I have tried everything. I tried jogging but soon my knees started hurting. My best friend Ann said I should bicycle or swim because of my weak knees, but I don’t own a bike and the swimming pool is so damn far away. So, exercise is sort of out of the question. And what does Ann know? She quit her yearly subscription for her gym only after three days. Paid for the whole year and didn’t get a refund.

Whenever I manage to lose a couple of kilos they come back with revenge the next week. Scale can show two kilos more in the evening than in the morning. If my eating habits and lifestyle are already so super healthy, what more can I do? In some ways I understand those regular fatsos who at least try. Good luck to you all, sincerely. I know what it’s like. If I had not been on a diet all my life I would weight at least fifty kilos more. So, if you think like this my diet has been one of the most successful diets in the world. I should actually congratulate myself. Maybe I’ll treat myself another chocolate bar, or something. But the other people, those who don’t even care. Those actually fat, overweight mockeries of human beings, shame on you all! Besides: in my own mind I am and have always been optimum weight. That’s a huge difference.

And what about women who don’t even use make-up? I use make-up every day. I care about my appearance, unlike some others. Real fatsos have usually ugly hair too. I take care of my beautiful long hair. I am hundred percent sure that when people see me they don’t think that ‘hey, there goes another fatso’. They think, like my boyfriend Pex once so romantically said to me, that there goes a beautiful woman who takes care of herself. She has great big tits and she is round from all the right places. There is something to grab from, she is no skinny bitch. Pex knows. He jokes that at least he owns one thing that goes from zero to hundred and twenty in 10 seconds. That’s his scale.

I think about this kind of stuff every other day. I am not stupid, you know. I know I should get my shit together and try harder. Seriously. That’s why I’ll start a new diet, the mother of all diets, next week. I will eat only one piece of crisp bread a day. Nothing else. Some TV host lost twenty kilos that way. Next week my kilos will go for a ride, literally, because Pex said he will get me an exercise bike from his uncle who died of a heart attack. It’s totally unused.

But next week will be next week and before that we will live normal life and maybe even load the batteries for the coming race. Put some gasoline in the tank, so to speak. After all, weekend is just a few days away and my best friend will have a birthday party on Friday. And Pex will play some records at the The Venue on Saturday and that club doesn’t close until morning.

Now I have to stop, because Pex is ringing the bell. He threatened to bring pizza. I said that he should not. But if he brings, we will of course have to eat it. Otherwise it would go to waste. Mother always said that we should eat everything we are offered. That the children in Africa don’t have food, but we have. That we should sort of eat also for the African children.

I just hope that he will not bring beer. Although he always does.

Läskit

Tämä tyttö ei voi sietää läskejä. Niitä on joka puolella. Kadulla tulee vastaan valtavia tynnyrimahoja, hyllyviä läskitissejä ja paksujalkaisia teinejä. Iljettävää. Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan itsekuria? Ei se laihduttaminen niin vaikeaa ole, kunhan vaan syö vähemmän kuin kuluttaa ja harrastaa vähän liikuntaa. Ottaa päähän nämä esteettiset näköhaitat. Telkkarissakin niitä näkee nykyään jatkuvasti. Ennen ei ollut läskeillä asiaa telkkariin tai elokuviin. Ihmeellistä tämä nykymeininki.

Siitä tulikin mieleen. Ei ehkä kannattaisi, mutta avaan toisen suklaapatukan. No, sen vastapainoksi limppari on sokeritonta. Nehän niinkuin kumoaa toisensa. Pitäisi syödä jotain kunnollista. Eilen illallakaan en syönyt kuin sipsejä. Kaljaa tuli kyllä juotua, ja siitähän saa vitamiineja ja hivenaiheita. Ihan totta, oluessa on paljon B-vitamiinia, natriumia, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, piitä, fosforia ja rikkiä. Niitä tuli saatua kyllä eilen tosi reilusti. Onkohan drinksuissa samalla lailla hyviä juttuja? En tiedä. Muistaakseni tuli vedettyä gintoniceja ja vodkabattereita yökerhossa. Pyysin kyllä, että käyttäisi sokerittomia lantrinkeja. En tiedä käyttikö, kun en jaksanut vahdata siinä tungoksessa ja hetken huumassa.

Heitän suklaapatukan käärön keittiön roskapönttöön ja huomaan roskissa muovisen kebablootan. Ei hitto, taasko menin syömään roskaruokaa yökerhon jälkeen? En muista koko asiaa, eli hukkaan meni sekin herkkulautanen. Lasketaankohan kalorit, jos ei muista syöneensä? Vitsi, vitsi, totta kai ne lasketaan. Ei kyllä pitäisi.

Mutta siis ne läskit. En todellakaan voi sietää niitä. Miksi ne ei kunnioita edes itseään, puhumattakaan muista? Ajattelisi edes kanssaihmisiään, jos ei välitä omasta ruumiistaan ja terveydestään. Inhottaa kävellä kadulla, kun vastaan tulee koko ajan sitä osastoa. Viime perjantainakin oli pizzabuffetissa niin järkyttävännäköinen perhe, että meinasi ruokahalu mennä. Onneksi sentään pidin pintani, vaikka ne istui vieressä. Mutustelin pizzaa niin kauan, että ne lähti ja vasta sitten siirryin kakkuun ja jäätelöön. Isä, äiti ja kaksi pullukkalasta oli ihan kuin samasta muotista. Siinä on diabetes siirtymässä sukupolvelta toiselle, puhumattakaan muista terveyshaitoista.

Menen vessaan ja väännän kauheat krapulatortut. Tunnen, miten paino vähenee ainakin kolme kiloa. Sen jälkeen on hyvä mennä vaa’alle. Kuinkahan monella oikeasti läskillä on kotona vaaka? Jo se voisi saada ne pudottamaan vähän painoa.

Ei hitto. Vaa’assa täytyy olla jotain vikaa. Se näyttää yli sata kiloa. Taas. Pitäisi viedä jonnekin korjattavaksi. Ei tämmöinen peli vetele. Pistää mielen matalaksi, ja ihan turhan takia. Sitä paitsi minähän olen poikkeustapaus. Mun tissit painaa ainakin viisi kiloa per kappale. Jos olisin mies tai minulla olisi pienet tissit, niin olisin melkein normaalipainoinen. Ainakin olisi enemmän motivaatiota pudottaa se kaksikymmentäkolme kiloa, mikä muka olisi minun ihannepaino. Miten sekin muka lasketaan, kysyn vaan? Olen kyllä yrittänyt kaikkea: jääkaapista ei löydy muuta kuin kevytlevitettä, kevytmakkaraa ja -juustoa. Jos kaupassa on samasta asiasta kevytversio, niin ostan sen. Kaikista tuotteista ei tietenkään ole. Ihan turha ostaa mitään kevytolutta, kun siinä on alkoholia sen verran vähemmän, että sitä pitäisi vastaavasti juoda sitten enemmän. Tuo pätee tosi moneen tuotteeseen, ja näin sivuhuomiona vaan, etten minä tietenkään juo olutta joka päivä. Mutta ei sitä aina jaksa olla rentoutumattakaan, ja sitäpaitsi parempi juoda ihan rehellisesti viinaa kuin käyttää jotain laittomia huumeita tai pillereitä. Kyllähän niissä on vähemmän kaloreita, mutta tämä tyttö ei semmosiin aineisiin koske. Tasan ei. Mun motto on, että elämässä pitää olla Jing ja Jang tasapainossa. Että raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei sitä muuten jaksa, jos kosminen tasapaino ei ole kunnossa.

Mutta kun mikään ei auta painon pudottamisessa, niin se syö motivaatiota. Olen kokeillut ihan kaikkea. Jos saan joskus kaksi kiloa pois, niin kyllä se tulee viimeistään viikon päästä takaisin. Illalla vaaka voi näyttää kolme kiloa enemmän kuin aamulla. Jos syöminen ja muut elämäntavat on jo sairaan terveelliset, niin mitä ihmettä muuta sitä voi tehdä? Tavallaan ymmärrän niitä tavallisia läskejä, jotka ihan tosissaan yrittää. Tsemppiä heille. Minä tiedän, millaista se on. Yritin harrastaa juoksua, mutta polvet ei kestäneet. Annukka sanoi, että kannattaisi pyöräillä tai uida, mutta kun eihän minulla ole pyörää ja uimahallikin on niin kaukana. Ei minulla ole mitään muuta asiaa siihen suuntaan. Joten ei sitä vaan pysty harrastamaan liikuntaa. Jos en olisi ollut aina dieetillä, painaisin varmaan viiskyt kiloo enemmän. Ja sitten on nämä, jotka eivät välitä. Nämä oikeasti lihavat, läskit, ylipainoiset siat. Sitäpaitsi omissa mielikuvissani minä olen aina ollut ihannepainoinen. Siinä on vissi ero.

Ja entä naiset, jotka ei edes meikkaa? Minä meikkaan. Minä välitän ulkonäöstäni, toisin kuin eräät. Läskeillä on yleensä tukkakin miten sattuu. Minä pidän hiuksistani huolta. Olen satavarma, että kun ihmiset katsoo meikäläistä, ne ei ajattele että tuossa menee taas yksi läski. Ne ajattelee, niinkuin Pexi sanoi kerran tosi romanttisesti mulle, että tässä on kaunis nainen, joka pitää itsestään huolta. Sillä on mahtavan isot tissit ja se on sopivasti pyöreä oikeista paikoista. Jotain, mistä ottaa kiinni. Ei mikään ruipelo. Pexi tietää. Se painaa enemmän kuin minä.

Tämmöisiä minä ajattelen vähän joka päivä. Enhän minä tyhmä ole. Tiedän, että pitäisi ottaa itseä vähän niskasta kiinni ja yrittää kovemmin. Ihan tosissaan. Ensi viikolla aloitankin kaikkien aikojen dieetin. Meinaan syödä pelkästään yhden näkkärin päivässä. Yksi julkkis oli sillä tavalla laihtunut kaksikymmentä kiloa. Ensi viikolla saa läskit kyytiä. Mutta sitä ennen eletään normaalia elämää ja voidaan jopa vähän ladata pattereita tulevaan koitokseen. Tarkoitan ihan tätä tavallista dieettiä, mitä olen noudattanut jo yli kymmenen vuotta. Ainahan siinä tulee poikkeuksia, niinkuin eilen kun oli vähän kiireinen päivä, mutta arjessa syön kyllä tosi kevyesti ja terveelisesti. Toisin kuin eräät. Ihan kamalaa katsoa, mitä eräät kanssaihmiset pistää suuhunsa. Minä syön punaista lihaa tai makkaraa korkeintaan kerran parissa viikossa ja eineksistä vain makaronilaatikkoa tai maksalaatikkoa tai muita perinneruokia. Ostan hedelmiä ja vihanneksia ja tummaa suklaata. Syön pähkinöitä ja juon vihreää teetä.

Mutta nyt pitää lopettaa. Pexi soittaa ovikelloa. Se uhkasi tuoda pizzaa. Minä sanoin, että älä tuo. Mutta jos se tuo, niin tietty se pitää syödä. Muutenhan koko pizza menisi hukkaan. Äitikin sanoi, että kaikki pitää syödä. Että Afrikan lapsilla ei ole, mutta meillä on. Siksi meidän täytyy syödä vähän niinkuin heidänkin puolesta.

Great vitun outdoors

Tyttöystävä sai vitun hyvän idean. Lähdetään samoilemaan vuorille. Heikkona hetkenä suostuin. Ei olisi pitänyt.

Mennään junalla Tšekin ja Saksan rajalle. Pitää vaihtaa junaa kolme kertaa, että voidaan käyttää halpaa päivälippua. Paahdetaan nazi-Saksaan. Tullaan Bad Schandau-nimiseen paikkaan, mistä jatketaan vielä jollain paikallisvaunulla jonnekin tuppukylään.

Honza kerto joskus, että toisen maailmansodan jälkeen kaikkien Saksan kaupunkien piti laittaa nimensä eteen tuo ”Bad”. Koska ne oli pahoja, helkutin natseja siis. Ja sitten jos ihmiset niissä kaupungeissa (Bad Berlin, Bad Hampuri ja niin poispäin) käyttäyty hyvin, niin ne sai pointseja, ja lopulta ne sai luvan poistaa ton ”Bad”-sanan nimestään. Mutta edelleen siellä on sikana kaupunkeja, jotka on edelleen pahoja. Vähänkö arveluttais muuttaa sellaseen paikkaan.

No mutta eihän siellä päivänvalossa mitään niin pahaa näkyny. Natsitkin on jo suurimmaksi osaksi kuolleet, ainakin ne alkuperäiset. Me päästiin määränpäähän ja hypättiin junasta ja siellä näky joku vuori joen toisella puolella. Mutta mitä vittua, siellä ei ollu mitään siltaa missään! Vähän siinä harhailtiin huuli pyöreenä ennenku huomattiin, että siitä joen yli meni jonkinlainen lauttasydeemi. Koko joki oli sellanen puro, että sen yli olis voinu kahlata. Se helvetin botski kulki sen parinkymmenen metrin sivuttain sivuttain, kun ei siinä olis ollu mitään järkeä muuton. Jos se olis oikassu suoraan, niin se olis varmaan tukkinu koko puron!

Ja helvetti soikoon, se saatanan kymmenen sekunnin lauttamatka makso euron suuntaansa! Ja sitä piti venata puol tuntia. Mitä vittua? Jos siinä olis ollu silta, niin me oltais oltu jo kotimatkalla. Vaan ei. Vituttaa tommonen homma.

Sitte kun me ollaan päästy sen puron yli, meidän pitäs päästä sinne ylös. Siellä pitäis olla jonkinlainen näköalasilta, joka kieltämättä näyttää ihan makeelta kuvissa. Me tsiigattiin etukäteen nettikartasta, että juna-asemalta sinne olis matkaa jotain 800 metriä. Ja meidän pitäs olla jo puolessa välissä, kun ollaan kävelty asemalta joen rannalle ja päästy siitä yli.

Mua alko vähän epäilyttään koko homma, kun siinä mistä nousu alkaa on kyltti, jossa on näköalasillan kuva, nuoli yläviistoon ja teksti "40 minuuttia". Se 40 minsaa on kylläkin sutattu yli ja jotain siihen on korjattu, mutten ehdi tutkia sitä kummemmin, kun tyttöystävä vipeltää jo menemään. Joten alan nousta sitä polkua ylöspäin.

Minuutin päästä olen ihan puhki ja paita ja kalsarit on ihan märkiä. Tyttöystävä vaan painaa menemään kuin ei mitään. Hyvä kai sen on, kun on puolet vähemmän massaa. Ei auta kuin muu kuin purra hammasta ja jatkaa. Se saa kyllä maksaa tämän. Ehkä jos pelaan korttini oikein, se voisi suostua vihdoin yhteen juttuun, jota olen halunnut ehdottaa sille jo kauan.

Pystyn jatkamaan nousua vain se asia mielessä, kun nousu vaan jatkuu ja jatkuu. Välillä noustaan metsässä ja sitten helvetin isojen kivien keskellä. Ihmisiä on tietty kauhea määrä liikkeellä, sekä paikallisia että turisteja. Jostain syystä helvetisti arabeja, lähinnä nuoria sällejä, joiden pitää kälättää sitä ählämiä niin, ettei mistään luonnonrauhasta ole tietoakaan. Mietin, että meinaako ne räjäyttää sen vitun vuoren ja melkein toivon sitä.

Ei vittu se nousu ei lopu koskaan. Miksei näissä paikoissa ole koskaan hissiä? Tai köysiratassysteemiä? Välillä on pakko pysähtyä vetään henkeä, ja tyttöystävä vaan viittoo että taasko mä viivytän sitä. Mua alkaa tosissaan vituttaa ja kun pääsen sellaseen kohtaan, missä ei ole muita niin päästän kauheen ”tää on ihan perseestä” huudon. Tyttöystävä kääntyy ja meinaa hermostua. Mä olen ihan sipissä. Joka paikka alkaa olla kipsissä, ja sellaisiakin paikkoja jomottaa, joiden olemassaolosta en ole aikaisemmin tienny mitään. Kaikki on märkänä, mutten uskalla riisua takkia, kun saisin takuulla vielä lentsun kaiken muun lisäksi. Välillä näkyy pikku siivu maisemaa, ja me ollaan varmaan jo kilometrin korkeudella, mutta näköalasillasta ei ole tietoakaan. Eteenpäin vaan. Tai pitäis tässä tapauksessa sanoa, että ylöspäin. Välillä mennään ainakin yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Vitun Cliffhanger-meininkiä. En mä tällaseen ole suostunu, en tosiaankaan.

Tuntuu, että on kulunu jo toista tuntia, kun tulee tasaisempi kohta ja pystyn vähän hengähtämään. Mutta sitten tulee taas jyrkkä nousu, jossa polku muuttuu kiviportaiksi, joita mennään kivijärkäleiden keskellä. Pysähdyn läähättämään kääntöpaikalle, kun kolmilapsinen perhe viilettää ylöspäin. Läskillä isällä on nuorin ipana vitun reppuselässä, eikä äijä näytä edes hengästyneeltä! Ihme porukkaa nää arjalaiset, ei voi olla totta saatana! Joku arabiporukka ohittaa mut kanssa ja ne vaan pelleilee ja syö samalla ranskalaisia pahvilautasilta ja heittelee toisilleen limsapulloja. Eihän ne kaljaa juo perhanat. Vittu kun vituttaa tommonen meno. Joku ikäloppu mummo sentään puuskuttaa vähän, kun se ohittaa mut.

Kaheksansataa metriä, helvetti soikoon. Ehkä tää saatto olla kartalla sen 800 metriä, mutta eihän siitä kartasta näe, että samalla mennään yli kilsa ylöspäin! Vitun googlemapsi saatana. Jos oisin tän tienny, niin oisin jäänyt kotia. Voi vittu mitä touhua. Tyttöystävä on jo kadonnut jonnekin yläilmoihin, joten ei auta muu kuin jatkaa.

Menee ainakin kaksi tuntia, ennenku pääsen sille kuuluisalle sillalle. Jengi vaan jököttää siellä, naureskelee ja napsii selfietä itsestään. Tsekkaan maisemia ja muistan sen, mikä oli päässy unohtumaan.

Ei vitun vittu. Mun pää ei kestä korkeita paikkoja. Ei saatana vittu, mä kuolen.

Tyttöystävä viittoilee sillan toisessa päässä, että tulisin sinne. Mä yritän pistää jalkaa toisen eteen, mutta koivet ei suostu tottelemaan. Mä yritän pitää katseen kivisillan lattiassa, mutta aivot ei suostu olemaan tajuamatta, että nyt ollaan tosi korkealla. Vieressä ihmiset tungeksii, tönii toisiaan ja ottaa itestään kuvia. Jotku nousee kaiteen reunalle, mistä on se kilsan pudotus alas. Saatanan pellet ei tajua, että mä taistelen elämästä ja kuolemasta vaan ne sysii mua sillan kaidetta päin. Funtsin, että pitäiskö mennä kontalleen, mutten aio antaa näille luontoidiooteille naurun aihetta. Ehkä mun kohtalo on kuolla täällä natsi-Saksan vuorilla. Ei helvetti. Tässäkö tää elämä oli?

Seison hetken siinä ja pala nousee kurkkuun. Pistän silmät kiinni, mutta se ei auta. Mun lanttu tajuaa edelleen, missä korkeuksissa huidellaan. Meinaan horjahtaa. Tyttöystävä vaan viittoilee toisella puolella siltaa. Se nousee kaiteelle, varmaan siksi, että näkisin sen paremmin. Mä olen ihan varma, että se putoaa. Sekin vittu kuolee. Me kuollaan molemmat!

Mä en pysty tähän. Mun täytyy kääntyä. Saan jotenkin astuttua ne pari askelta, että pääsen pois sillalta ja takaisin kovalle maalle ja turvaan. Siinä on onneksi taas niitä saatananmoisia kiviä ja tasaista maata ja pystyn katsomaan sillasta poispäin ilman, että näen horisonttia. Nojaan hetken yhteen kiveen ja tasaan hengitystä. Tyttöystävä ilmestyy siihen ja kysyy, miksen tullut sillan toiselle puolelle. Sieltä ois kuulemma ollut hienot näkymät. Mutisen vaan, että mulla alkaa olla nälkä ja että tää pelleily saa alkaa riittään. Jos sanoisin sille, että mä pelkään korkeita paikkoja, niin se ei koskaan unohtais sitä vaan käyttäis sitä ihan takuulla lyömäaseena seuraavassa riidassa. Naiset vaan on sellasia, ne ei unohda koskaan mitään, mitä ne voi käyttää sua vastaan.

Me lähdetään takasin alas ja tajuan, että olen tosiaan helvetin nälkäinen. Koko päivänä ei olla syöty mitään ja kello on varmaan jotain kolme-neljä. Vilkaisen kännykän kelloa ja se väittää, että se olis vasta vähän vaille yksi. Sekin on menny täällä korkeuksissa epäkuntoon, koska mä olen valmis vannomaan, että me ollaan kiivetty tätä mount everestiä ainakin kolme tuntia.

Tyttöystävä on yhtäkkiä aika hyvällä tuulella, ja mä annan ymmärtää aika selkeesti, ettei tää oikein ollu mun juttu. Valitan, miten mun jalat on ihan muusina. Varsinkin pohkeet joutuu koville vielä siinä laskussa. Saan kiristettyä siltä lupauksen, että huomenna tehdään ihan vaan sitä, mitä MINÄ haluan. On vähintään oikeus ja kohtuus, että pääsen toteuttamaan välillä itseäni kaiken kärsimyksen jälkeen. Olen ajatellut sitä yhtä juttua siitä lähtien kun alettiin styylata. Ja kännit aion joka tapauksessa heittää, jos tästä hengissä selvitään.

Eikä se tietenkään seuraavana päivänä suostu mihinkään. Vaikka lupas, että tehdään mitä ikinä haluan. Lähtee ovet paukkuen pois muka loukkaantuneena, että olen pervo sika. Munhan tässä pitäs olla loukkaantunu, saatana. Ei noihin tyttölapsiin voi tosiaankaan luottaa. Ei edes noin pienissä jutuissa.