Paluu käytettyjen vitsien kauppaan (10 vuotta myöhemmin)

- Hyvää päivää. Miten voimme auttaa?

- Tota... Päivää vaan putiikkiin.

- Mitäpä saisi olla?

- Mulla olisi näitä käytettyjä vitsejä. Kun pitäis saada vähän käteistä... Että mitäs näistä saisi?

- Katsotaanpa... Jaahas... Tätä ensimmäistä vitsiä meillä on jo ihan liian monta kappaletta hyllyssä...

- No eikö siitä jotain? Kun emmä sitä takaisin kotiinkaan haluais viedä.

- Ei, tämä vitsi ei enää yksinkertaisesti liiku. Kerää vaan pölyä ja vie hyllytilaa. Viime kuussa kärrättiin jo suurin osa roskiin. Ettei vaan olisi muuten sieltä peräisin?

- Ei. Kyllä se on vaarivainaan peruja.

- Mutta silti, ei me kyllä tätä...

- No entäs ne muut?

- Katsotaan. No, tästä toisesta minä voisin antaa viisikymmentä penniä...

- Siellä on viisi sitä samaa vitsiä, tekisikö se sitten kaksi ja viisikymmentä?

- Ai niinpäs onkin... Ja nämä näyttää ihan kopiokoneella monistetuilta.

- Ei kun kyllä ne on ihan kaikki aitoja. Niitä on vaan kertyny nurkkiin vuosien varrella. Ja yks on Penan. Se venaa ulkona.

- Ai onko tämä kappale Penan?

- Juu. Just tuo on Pentin.

- Mistä te voitte sen tietää? Näissä kaikissa on täsmälleen sama tahra vasemmassa yläreunassa. Kyllä nämä ovat toistensa kopioita.

- Eikä varmana ole!

- Älkääpä korottako ääntänne. Jos toimisin lain mukaan, saksisin nämä laittomat kopiot tässä ja nyt naurukelvottomiksi...

- Mutta...

- Olen nähnyt vuosien varrella kaikenlaista tässä ammatissa. Nyt teemme niin, että unohdamme nämä neljä kopiota, voitte ottaa ne mukaanne, ja saatte tästä yhdestä viisikymmentä penniä.

- No ei kai sitä muutakaan voi. Entäs ne loput?

- Katsotaanpa. Ei, ei. Tämä on työvoimatoimiston kirje. Tässähän on leimat ja kaikki. Tämä seuraava on jokin kirjasta repäisty runonpätkä ja tämä viimeinen on kirjoitettu kielellä, joka näyttää flaamilta.

- Eiks se oo sitten niinku harvinaisuus? Ikinä en oo nimittäin nähny vastaavaa.

- Ehei. Meillä ei flaaminkielisille vitseille ole lainkaan kysyntää. Pari vuotta sitten otettiin kokeeksi yksi hyllyyn ja siellä se on edelleen. Viime viikolla kävi yksi hollantilainen pariskunta, mutta ei kelvannut edes ilmaiseksi.

- Eli tota, eiks yhtään enempää kuin se viiskyt penniä?

- Kyllä se siihen taitaa nyt jäädä.

- No, parempi kai sekin kuin ei mitään. Kiitti vaan, kaveri.

- Kas tässä. Ja jos löytäisitte jostain alkuperäisiä 70-luvun poliittisia vitsejä tai 50-luvun rillumarei-kamaa, niin niistä maksetaan aivan eri lailla. Samoin kuin sodan aikaisista juoksuhautavitseistä, kunhan ne ovat vielä luettavassa kunnossa. Mint-kuntoisten talvisotavitsien hinta saattaa kavuta useisiin tuhansiin.

- Täytyypä pitää mielessä. Kiitti vaan.

- Eipä kestä. Tervetuloa uudelleen.