Fat People

This girl can’t stand fat people. They’re everywhere. The streets are full of barrel-bellies, bouncing jelly-tits and porky legged caricatures of people. Disgusting. Don’t these people have any self-discipline? It’s not that hard to lose weight. Just eat less and do some exercise. I am sick and tired of these visual handicaps. Nowadays you see them even in TV all the time. In the good old times fatsos didn’t have any chance to get to the telly. We live in strange times.

That reminds me. I perhaps should not, but I’ll open a second chocolate bar. To balance that I drink always only sugar free soda. They’ll sort of cancel each other out, don’t they? And I really should eat something proper. Last night I ate only crisps but then again I drank a lot of beer. Beer gives you plenty vitamins and minerals. I kid you not, beer has a lot of vitamin B, sodium, potassium, magnesium, calcium, silicon, phosphorus and sulfur. I got a lot of that stuff last night. I wonder if cocktails have similar good stuff? Don’t know. If I remember correctly I might have had a few gin tonics, margaritas and vodka batteries in the night club. I did ask the bartender to use sugar free sodas. Don’t know if he actually used. Couldn’t see in that crowd and in the heat of the Tuesday night fever.

I throw the plastic wrap away and notice an empty kebab box in the trash can. Oh shit, did I eat junk food after the club? Again? I can’t remember anything, so that treat went totally to waste. I wonder if you should count the calories if you cannot remember eating? Joke, joke. Of course you should. I think one shouldn’t, though. Shit. I really love kebab.

But back to fat people. I really can’t stand them. Why don’t they have some respect for themselves, not to mention others? They should at least think about other people, if they don’t care about their own body or health. Sometimes it’s disgusting to even walk the streets. Last Friday at the pizza buffet there was a family so gross that I almost lost my appetite. Father, mother and two ugly fat kids all from the same mold. Diabetes transferring from one generation to another, not to mention other health hazards. Luckily I managed to maintain myself although they were sitting right next to me. I nibbled pizza slices for over an hour until they finally left. Only after that I moved to the cake and ice cream. I really love cake.

I go to toilet and manage to twist out some huge hangover tarts, a real python among them. I must have lost at least three kilos in the can, so it’s a good time to go to the scale. I wonder how many fatsos have a scale? A little thing like that could help them lose weight.

Shit. There must be something wrong with the scale. It shows over hundred kilos. Again. I should get it fixed. This is not right. It puts my mind low. I should buy a better scale.

I have to think positive. I am an exception. I know that. I have big bones and my tits alone weight at least five kilos a piece. If I were a man or I had small boobs I would be almost normal weight. At least I would have more motivation to lose those 33 or so kilos to reach my ideal weight. And how do you count the IBW anyway? Who decided that I should lose 33 kilos? Some generic calculation that does not understand that I am different from other people?

Believe me, I have tried everything: my fridge is full of light spreads, low fat sausages, light mayonnaise, sugar free coke and low fat cheese. It’s terrifying to think what some people put into their mouths. I eat red meat or pizza max three times a week and fast food only in emergencies. I eat lots of fruits and vegetables and five pieces of dark chocolate every day. Enjoy nut bars and drink green tea. If there is a light option at the supermarket I will buy that. Not all the products are available in healthy versions, of course. There is no point to buy low calorie beer because it has less alcohol so that one should drink double amount to get the same result as with normal beer. This applies in fact to quite many products, and as a side note may I add that I don’t drink beer every day. No sir. But sometimes you have to relax to keep on going, and in any case it’s better to drink booze than to use illegal drugs or pills. They have less calories for sure, but this gal does not touch that stuff. No way. My motto is to keep the Yin and Yang in the balance. You work hard and you play hard. Me being unemployed does not change the fact that life can be shitty sometimes. You can not go on with life if the Cosmos is not in balance.

When nothing works it eats one’s motivation. And I have tried everything. I tried jogging but soon my knees started hurting. My best friend Ann said I should bicycle or swim because of my weak knees, but I don’t own a bike and the swimming pool is so damn far away. So, exercise is sort of out of the question. And what does Ann know? She quit her yearly subscription for her gym only after three days. Paid for the whole year and didn’t get a refund.

Whenever I manage to lose a couple of kilos they come back with revenge the next week. Scale can show two kilos more in the evening than in the morning. If my eating habits and lifestyle are already so super healthy, what more can I do? In some ways I understand those regular fatsos who at least try. Good luck to you all, sincerely. I know what it’s like. If I had not been on a diet all my life I would weight at least fifty kilos more. So, if you think like this my diet has been one of the most successful diets in the world. I should actually congratulate myself. Maybe I’ll treat myself another chocolate bar, or something. But the other people, those who don’t even care. Those actually fat, overweight mockeries of human beings, shame on you all! Besides: in my own mind I am and have always been optimum weight. That’s a huge difference.

And what about women who don’t even use make-up? I use make-up every day. I care about my appearance, unlike some others. Real fatsos have usually ugly hair too. I take care of my beautiful long hair. I am hundred percent sure that when people see me they don’t think that ‘hey, there goes another fatso’. They think, like my boyfriend Pex once so romantically said to me, that there goes a beautiful woman who takes care of herself. She has great big tits and she is round from all the right places. There is something to grab from, she is no skinny bitch. Pex knows. He jokes that at least he owns one thing that goes from zero to hundred and twenty in 10 seconds. That’s his scale.

I think about this kind of stuff every other day. I am not stupid, you know. I know I should get my shit together and try harder. Seriously. That’s why I’ll start a new diet, the mother of all diets, next week. I will eat only one piece of crisp bread a day. Nothing else. Some TV host lost twenty kilos that way. Next week my kilos will go for a ride, literally, because Pex said he will get me an exercise bike from his uncle who died of a heart attack. It’s totally unused.

But next week will be next week and before that we will live normal life and maybe even load the batteries for the coming race. Put some gasoline in the tank, so to speak. After all, weekend is just a few days away and my best friend will have a birthday party on Friday. And Pex will play some records at the The Venue on Saturday and that club doesn’t close until morning.

Now I have to stop, because Pex is ringing the bell. He threatened to bring pizza. I said that he should not. But if he brings, we will of course have to eat it. Otherwise it would go to waste. Mother always said that we should eat everything we are offered. That the children in Africa don’t have food, but we have. That we should sort of eat also for the African children.

I just hope that he will not bring beer. Although he always does.

Läskit

Tämä tyttö ei voi sietää läskejä. Niitä on joka puolella. Kadulla tulee vastaan valtavia tynnyrimahoja, hyllyviä läskitissejä ja paksujalkaisia teinejä. Iljettävää. Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan itsekuria? Ei se laihduttaminen niin vaikeaa ole, kunhan vaan syö vähemmän kuin kuluttaa ja harrastaa vähän liikuntaa. Ottaa päähän nämä esteettiset näköhaitat. Telkkarissakin niitä näkee nykyään jatkuvasti. Ennen ei ollut läskeillä asiaa telkkariin tai elokuviin. Ihmeellistä tämä nykymeininki.

Siitä tulikin mieleen. Ei ehkä kannattaisi, mutta avaan toisen suklaapatukan. No, sen vastapainoksi limppari on sokeritonta. Nehän niinkuin kumoaa toisensa. Pitäisi syödä jotain kunnollista. Eilen illallakaan en syönyt kuin sipsejä. Kaljaa tuli kyllä juotua, ja siitähän saa vitamiineja ja hivenaiheita. Ihan totta, oluessa on paljon B-vitamiinia, natriumia, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, piitä, fosforia ja rikkiä. Niitä tuli saatua kyllä eilen tosi reilusti. Onkohan drinksuissa samalla lailla hyviä juttuja? En tiedä. Muistaakseni tuli vedettyä gintoniceja ja vodkabattereita yökerhossa. Pyysin kyllä, että käyttäisi sokerittomia lantrinkeja. En tiedä käyttikö, kun en jaksanut vahdata siinä tungoksessa ja hetken huumassa.

Heitän suklaapatukan käärön keittiön roskapönttöön ja huomaan roskissa muovisen kebablootan. Ei hitto, taasko menin syömään roskaruokaa yökerhon jälkeen? En muista koko asiaa, eli hukkaan meni sekin herkkulautanen. Lasketaankohan kalorit, jos ei muista syöneensä? Vitsi, vitsi, totta kai ne lasketaan. Ei kyllä pitäisi.

Mutta siis ne läskit. En todellakaan voi sietää niitä. Miksi ne ei kunnioita edes itseään, puhumattakaan muista? Ajattelisi edes kanssaihmisiään, jos ei välitä omasta ruumiistaan ja terveydestään. Inhottaa kävellä kadulla, kun vastaan tulee koko ajan sitä osastoa. Viime perjantainakin oli pizzabuffetissa niin järkyttävännäköinen perhe, että meinasi ruokahalu mennä. Onneksi sentään pidin pintani, vaikka ne istui vieressä. Mutustelin pizzaa niin kauan, että ne lähti ja vasta sitten siirryin kakkuun ja jäätelöön. Isä, äiti ja kaksi pullukkalasta oli ihan kuin samasta muotista. Siinä on diabetes siirtymässä sukupolvelta toiselle, puhumattakaan muista terveyshaitoista.

Menen vessaan ja väännän kauheat krapulatortut. Tunnen, miten paino vähenee ainakin kolme kiloa. Sen jälkeen on hyvä mennä vaa’alle. Kuinkahan monella oikeasti läskillä on kotona vaaka? Jo se voisi saada ne pudottamaan vähän painoa.

Ei hitto. Vaa’assa täytyy olla jotain vikaa. Se näyttää yli sata kiloa. Taas. Pitäisi viedä jonnekin korjattavaksi. Ei tämmöinen peli vetele. Pistää mielen matalaksi, ja ihan turhan takia. Sitä paitsi minähän olen poikkeustapaus. Mun tissit painaa ainakin viisi kiloa per kappale. Jos olisin mies tai minulla olisi pienet tissit, niin olisin melkein normaalipainoinen. Ainakin olisi enemmän motivaatiota pudottaa se kaksikymmentäkolme kiloa, mikä muka olisi minun ihannepaino. Miten sekin muka lasketaan, kysyn vaan? Olen kyllä yrittänyt kaikkea: jääkaapista ei löydy muuta kuin kevytlevitettä, kevytmakkaraa ja -juustoa. Jos kaupassa on samasta asiasta kevytversio, niin ostan sen. Kaikista tuotteista ei tietenkään ole. Ihan turha ostaa mitään kevytolutta, kun siinä on alkoholia sen verran vähemmän, että sitä pitäisi vastaavasti juoda sitten enemmän. Tuo pätee tosi moneen tuotteeseen, ja näin sivuhuomiona vaan, etten minä tietenkään juo olutta joka päivä. Mutta ei sitä aina jaksa olla rentoutumattakaan, ja sitäpaitsi parempi juoda ihan rehellisesti viinaa kuin käyttää jotain laittomia huumeita tai pillereitä. Kyllähän niissä on vähemmän kaloreita, mutta tämä tyttö ei semmosiin aineisiin koske. Tasan ei. Mun motto on, että elämässä pitää olla Jing ja Jang tasapainossa. Että raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei sitä muuten jaksa, jos kosminen tasapaino ei ole kunnossa.

Mutta kun mikään ei auta painon pudottamisessa, niin se syö motivaatiota. Olen kokeillut ihan kaikkea. Jos saan joskus kaksi kiloa pois, niin kyllä se tulee viimeistään viikon päästä takaisin. Illalla vaaka voi näyttää kolme kiloa enemmän kuin aamulla. Jos syöminen ja muut elämäntavat on jo sairaan terveelliset, niin mitä ihmettä muuta sitä voi tehdä? Tavallaan ymmärrän niitä tavallisia läskejä, jotka ihan tosissaan yrittää. Tsemppiä heille. Minä tiedän, millaista se on. Yritin harrastaa juoksua, mutta polvet ei kestäneet. Annukka sanoi, että kannattaisi pyöräillä tai uida, mutta kun eihän minulla ole pyörää ja uimahallikin on niin kaukana. Ei minulla ole mitään muuta asiaa siihen suuntaan. Joten ei sitä vaan pysty harrastamaan liikuntaa. Jos en olisi ollut aina dieetillä, painaisin varmaan viiskyt kiloo enemmän. Ja sitten on nämä, jotka eivät välitä. Nämä oikeasti lihavat, läskit, ylipainoiset siat. Sitäpaitsi omissa mielikuvissani minä olen aina ollut ihannepainoinen. Siinä on vissi ero.

Ja entä naiset, jotka ei edes meikkaa? Minä meikkaan. Minä välitän ulkonäöstäni, toisin kuin eräät. Läskeillä on yleensä tukkakin miten sattuu. Minä pidän hiuksistani huolta. Olen satavarma, että kun ihmiset katsoo meikäläistä, ne ei ajattele että tuossa menee taas yksi läski. Ne ajattelee, niinkuin Pexi sanoi kerran tosi romanttisesti mulle, että tässä on kaunis nainen, joka pitää itsestään huolta. Sillä on mahtavan isot tissit ja se on sopivasti pyöreä oikeista paikoista. Jotain, mistä ottaa kiinni. Ei mikään ruipelo. Pexi tietää. Se painaa enemmän kuin minä.

Tämmöisiä minä ajattelen vähän joka päivä. Enhän minä tyhmä ole. Tiedän, että pitäisi ottaa itseä vähän niskasta kiinni ja yrittää kovemmin. Ihan tosissaan. Ensi viikolla aloitankin kaikkien aikojen dieetin. Meinaan syödä pelkästään yhden näkkärin päivässä. Yksi julkkis oli sillä tavalla laihtunut kaksikymmentä kiloa. Ensi viikolla saa läskit kyytiä. Mutta sitä ennen eletään normaalia elämää ja voidaan jopa vähän ladata pattereita tulevaan koitokseen. Tarkoitan ihan tätä tavallista dieettiä, mitä olen noudattanut jo yli kymmenen vuotta. Ainahan siinä tulee poikkeuksia, niinkuin eilen kun oli vähän kiireinen päivä, mutta arjessa syön kyllä tosi kevyesti ja terveelisesti. Toisin kuin eräät. Ihan kamalaa katsoa, mitä eräät kanssaihmiset pistää suuhunsa. Minä syön punaista lihaa tai makkaraa korkeintaan kerran parissa viikossa ja eineksistä vain makaronilaatikkoa tai maksalaatikkoa tai muita perinneruokia. Ostan hedelmiä ja vihanneksia ja tummaa suklaata. Syön pähkinöitä ja juon vihreää teetä.

Mutta nyt pitää lopettaa. Pexi soittaa ovikelloa. Se uhkasi tuoda pizzaa. Minä sanoin, että älä tuo. Mutta jos se tuo, niin tietty se pitää syödä. Muutenhan koko pizza menisi hukkaan. Äitikin sanoi, että kaikki pitää syödä. Että Afrikan lapsilla ei ole, mutta meillä on. Siksi meidän täytyy syödä vähän niinkuin heidänkin puolesta.

Great vitun outdoors

Tyttöystävä sai vitun hyvän idean. Lähdetään samoilemaan vuorille. Heikkona hetkenä suostuin. Ei olisi pitänyt.

Mennään junalla Tšekin ja Saksan rajalle. Pitää vaihtaa junaa kolme kertaa, että voidaan käyttää halpaa päivälippua. Paahdetaan nazi-Saksaan. Tullaan Bad Schandau-nimiseen paikkaan, mistä jatketaan vielä jollain paikallisvaunulla jonnekin tuppukylään.

Honza kerto joskus, että toisen maailmansodan jälkeen kaikkien Saksan kaupunkien piti laittaa nimensä eteen tuo ”Bad”. Koska ne oli pahoja, helkutin natseja siis. Ja sitten jos ihmiset niissä kaupungeissa (Bad Berlin, Bad Hampuri ja niin poispäin) käyttäyty hyvin, niin ne sai pointseja, ja lopulta ne sai luvan poistaa ton ”Bad”-sanan nimestään. Mutta edelleen siellä on sikana kaupunkeja, jotka on edelleen pahoja. Vähänkö arveluttais muuttaa sellaseen paikkaan.

No mutta eihän siellä päivänvalossa mitään niin pahaa näkyny. Natsitkin on jo suurimmaksi osaksi kuolleet, ainakin ne alkuperäiset. Me päästiin määränpäähän ja hypättiin junasta ja siellä näky joku vuori joen toisella puolella. Mutta mitä vittua, siellä ei ollu mitään siltaa missään! Vähän siinä harhailtiin huuli pyöreenä ennenku huomattiin, että siitä joen yli meni jonkinlainen lauttasydeemi. Koko joki oli sellanen puro, että sen yli olis voinu kahlata. Se helvetin botski kulki sen parinkymmenen metrin sivuttain sivuttain, kun ei siinä olis ollu mitään järkeä muuton. Jos se olis oikassu suoraan, niin se olis varmaan tukkinu koko puron!

Ja helvetti soikoon, se saatanan kymmenen sekunnin lauttamatka makso euron suuntaansa! Ja sitä piti venata puol tuntia. Mitä vittua? Jos siinä olis ollu silta, niin me oltais oltu jo kotimatkalla. Vaan ei. Vituttaa tommonen homma.

Sitte kun me ollaan päästy sen puron yli, meidän pitäs päästä sinne ylös. Siellä pitäis olla jonkinlainen näköalasilta, joka kieltämättä näyttää ihan makeelta kuvissa. Me tsiigattiin etukäteen nettikartasta, että juna-asemalta sinne olis matkaa jotain 800 metriä. Ja meidän pitäs olla jo puolessa välissä, kun ollaan kävelty asemalta joen rannalle ja päästy siitä yli.

Mua alko vähän epäilyttään koko homma, kun siinä mistä nousu alkaa on kyltti, jossa on näköalasillan kuva, nuoli yläviistoon ja teksti "40 minuuttia". Se 40 minsaa on kylläkin sutattu yli ja jotain siihen on korjattu, mutten ehdi tutkia sitä kummemmin, kun tyttöystävä vipeltää jo menemään. Joten alan nousta sitä polkua ylöspäin.

Minuutin päästä olen ihan puhki ja paita ja kalsarit on ihan märkiä. Tyttöystävä vaan painaa menemään kuin ei mitään. Hyvä kai sen on, kun on puolet vähemmän massaa. Ei auta kuin muu kuin purra hammasta ja jatkaa. Se saa kyllä maksaa tämän. Ehkä jos pelaan korttini oikein, se voisi suostua vihdoin yhteen juttuun, jota olen halunnut ehdottaa sille jo kauan.

Pystyn jatkamaan nousua vain se asia mielessä, kun nousu vaan jatkuu ja jatkuu. Välillä noustaan metsässä ja sitten helvetin isojen kivien keskellä. Ihmisiä on tietty kauhea määrä liikkeellä, sekä paikallisia että turisteja. Jostain syystä helvetisti arabeja, lähinnä nuoria sällejä, joiden pitää kälättää sitä ählämiä niin, ettei mistään luonnonrauhasta ole tietoakaan. Mietin, että meinaako ne räjäyttää sen vitun vuoren ja melkein toivon sitä.

Ei vittu se nousu ei lopu koskaan. Miksei näissä paikoissa ole koskaan hissiä? Tai köysiratassysteemiä? Välillä on pakko pysähtyä vetään henkeä, ja tyttöystävä vaan viittoo että taasko mä viivytän sitä. Mua alkaa tosissaan vituttaa ja kun pääsen sellaseen kohtaan, missä ei ole muita niin päästän kauheen ”tää on ihan perseestä” huudon. Tyttöystävä kääntyy ja meinaa hermostua. Mä olen ihan sipissä. Joka paikka alkaa olla kipsissä, ja sellaisiakin paikkoja jomottaa, joiden olemassaolosta en ole aikaisemmin tienny mitään. Kaikki on märkänä, mutten uskalla riisua takkia, kun saisin takuulla vielä lentsun kaiken muun lisäksi. Välillä näkyy pikku siivu maisemaa, ja me ollaan varmaan jo kilometrin korkeudella, mutta näköalasillasta ei ole tietoakaan. Eteenpäin vaan. Tai pitäis tässä tapauksessa sanoa, että ylöspäin. Välillä mennään ainakin yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Vitun Cliffhanger-meininkiä. En mä tällaseen ole suostunu, en tosiaankaan.

Tuntuu, että on kulunu jo toista tuntia, kun tulee tasaisempi kohta ja pystyn vähän hengähtämään. Mutta sitten tulee taas jyrkkä nousu, jossa polku muuttuu kiviportaiksi, joita mennään kivijärkäleiden keskellä. Pysähdyn läähättämään kääntöpaikalle, kun kolmilapsinen perhe viilettää ylöspäin. Läskillä isällä on nuorin ipana vitun reppuselässä, eikä äijä näytä edes hengästyneeltä! Ihme porukkaa nää arjalaiset, ei voi olla totta saatana! Joku arabiporukka ohittaa mut kanssa ja ne vaan pelleilee ja syö samalla ranskalaisia pahvilautasilta ja heittelee toisilleen limsapulloja. Eihän ne kaljaa juo perhanat. Vittu kun vituttaa tommonen meno. Joku ikäloppu mummo sentään puuskuttaa vähän, kun se ohittaa mut.

Kaheksansataa metriä, helvetti soikoon. Ehkä tää saatto olla kartalla sen 800 metriä, mutta eihän siitä kartasta näe, että samalla mennään yli kilsa ylöspäin! Vitun googlemapsi saatana. Jos oisin tän tienny, niin oisin jäänyt kotia. Voi vittu mitä touhua. Tyttöystävä on jo kadonnut jonnekin yläilmoihin, joten ei auta muu kuin jatkaa.

Menee ainakin kaksi tuntia, ennenku pääsen sille kuuluisalle sillalle. Jengi vaan jököttää siellä, naureskelee ja napsii selfietä itsestään. Tsekkaan maisemia ja muistan sen, mikä oli päässy unohtumaan.

Ei vitun vittu. Mun pää ei kestä korkeita paikkoja. Ei saatana vittu, mä kuolen.

Tyttöystävä viittoilee sillan toisessa päässä, että tulisin sinne. Mä yritän pistää jalkaa toisen eteen, mutta koivet ei suostu tottelemaan. Mä yritän pitää katseen kivisillan lattiassa, mutta aivot ei suostu olemaan tajuamatta, että nyt ollaan tosi korkealla. Vieressä ihmiset tungeksii, tönii toisiaan ja ottaa itestään kuvia. Jotku nousee kaiteen reunalle, mistä on se kilsan pudotus alas. Saatanan pellet ei tajua, että mä taistelen elämästä ja kuolemasta vaan ne sysii mua sillan kaidetta päin. Funtsin, että pitäiskö mennä kontalleen, mutten aio antaa näille luontoidiooteille naurun aihetta. Ehkä mun kohtalo on kuolla täällä natsi-Saksan vuorilla. Ei helvetti. Tässäkö tää elämä oli?

Seison hetken siinä ja pala nousee kurkkuun. Pistän silmät kiinni, mutta se ei auta. Mun lanttu tajuaa edelleen, missä korkeuksissa huidellaan. Meinaan horjahtaa. Tyttöystävä vaan viittoilee toisella puolella siltaa. Se nousee kaiteelle, varmaan siksi, että näkisin sen paremmin. Mä olen ihan varma, että se putoaa. Sekin vittu kuolee. Me kuollaan molemmat!

Mä en pysty tähän. Mun täytyy kääntyä. Saan jotenkin astuttua ne pari askelta, että pääsen pois sillalta ja takaisin kovalle maalle ja turvaan. Siinä on onneksi taas niitä saatananmoisia kiviä ja tasaista maata ja pystyn katsomaan sillasta poispäin ilman, että näen horisonttia. Nojaan hetken yhteen kiveen ja tasaan hengitystä. Tyttöystävä ilmestyy siihen ja kysyy, miksen tullut sillan toiselle puolelle. Sieltä ois kuulemma ollut hienot näkymät. Mutisen vaan, että mulla alkaa olla nälkä ja että tää pelleily saa alkaa riittään. Jos sanoisin sille, että mä pelkään korkeita paikkoja, niin se ei koskaan unohtais sitä vaan käyttäis sitä ihan takuulla lyömäaseena seuraavassa riidassa. Naiset vaan on sellasia, ne ei unohda koskaan mitään, mitä ne voi käyttää sua vastaan.

Me lähdetään takasin alas ja tajuan, että olen tosiaan helvetin nälkäinen. Koko päivänä ei olla syöty mitään ja kello on varmaan jotain kolme-neljä. Vilkaisen kännykän kelloa ja se väittää, että se olis vasta vähän vaille yksi. Sekin on menny täällä korkeuksissa epäkuntoon, koska mä olen valmis vannomaan, että me ollaan kiivetty tätä mount everestiä ainakin kolme tuntia.

Tyttöystävä on yhtäkkiä aika hyvällä tuulella, ja mä annan ymmärtää aika selkeesti, ettei tää oikein ollu mun juttu. Valitan, miten mun jalat on ihan muusina. Varsinkin pohkeet joutuu koville vielä siinä laskussa. Saan kiristettyä siltä lupauksen, että huomenna tehdään ihan vaan sitä, mitä MINÄ haluan. On vähintään oikeus ja kohtuus, että pääsen toteuttamaan välillä itseäni kaiken kärsimyksen jälkeen. Olen ajatellut sitä yhtä juttua siitä lähtien kun alettiin styylata. Ja kännit aion joka tapauksessa heittää, jos tästä hengissä selvitään.

Eikä se tietenkään seuraavana päivänä suostu mihinkään. Vaikka lupas, että tehdään mitä ikinä haluan. Lähtee ovet paukkuen pois muka loukkaantuneena, että olen pervo sika. Munhan tässä pitäs olla loukkaantunu, saatana. Ei noihin tyttölapsiin voi tosiaankaan luottaa. Ei edes noin pienissä jutuissa.

Luupissa

Ai että millasista leffoista mä diggaan? No mä tykkään eniten sellasista, joissa sama päivä toistuu aina vaan uudestaan ja uudestaan. Niiku ”Groundhog Day” tai ”Edge of Tomorrow” tai ruottalainen ”Nakuna”. Missä päähenkilön täytyy tehdä samat asiat yhä uudelleen, kunnes kaikki menee nappiin. Eikö ois jännä, jos elämä vois olla sellasta? Että sais aina uuden tilaisuuden, jos jotain sattus menemään pieleen. Että yksi moka ei veisi kaikkia tsäänssejä. Se ois ihan huippua!

Mäkin voisin vaikka saada sen tipun, joka anto mulle pakit viime perjantaina. Mä tekisin pokauksen täydellisesti, koska mä saisin kokeilla sitä niin kauan että se toimis ihan varmasti. Eikä se vaan vilkaisis mua ja kävelis nenä pystyssä pois, niinku siellä klubilla. Olinhan mä aivan kaameessa jurrissa, mutta silti. Vituttaa semmonen paskapäisyys. Ois meinaan tehny hyvää saada vähän pesää, pitkästä pitkästä aikaa.

No, ei siitä sen enempää.

Tai sitten etten ois alkanu juopottelua jo yläasteella. En ois ikinä jääny siihen niiku vähä koukkuun. Ei tulis näitä tärinäaamuja ja verhot kiinni -päiviä. Tai etten ois mokannu sitä työpaikkaa varastamalla kassasta kolikoita. Typerää paskaa. Tai oisin ollu edes vähän taitavampi siinä hommassa enkä ois jääny kiinni. Ois rahaa johonki muuhunki kun vaan kotona istumiseen.

Joo, mutta nää tällaset leffat. Ne on ihan rautaa. Mä voin tsiikaa niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Loppua kohti mä alan vaan olla niin kännissä, etten koskaan muista miten nää leffat päättyy. Siksi mun pitää tsekata ne uudestaan. Ja kun mä en muista, missä kohtaa mun filmi meni poikki, mä joudun alottaan ne aina alusta. Ja loppua kohti mä sit taas olen niin kännissä, etten seuraavana päivänä muista, miten se päättyikään. Ja siksi mun pitää tsekkaa se leffa uudestaan. Joku kerta mä kyllä hiffasin siinä tuubassa, että näinkö tää ”Edge of Tomorrow” oikeesti päättyykin. Ihan mahtava fiilis kun pääsin loppuun ja tajusin sen. Mutta seuraavana päivänä mä en enää millään muistanu että miten se nyt loppuikaan. Piti tsiikaa uudestaan. Ja niin edespäin ja niin poispäin. Itse asiassa tää koskee mun tapauksessa kyllä ihan kaikenlaisia leffoja, että ei siinä mitään.