Läskit

Tämä tyttö ei voi sietää läskejä. Niitä on joka puolella. Kadulla tulee vastaan valtavia tynnyrimahoja, hyllyviä läskitissejä ja paksujalkaisia teinejä. Iljettävää. Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan itsekuria? Ei se laihduttaminen niin vaikeaa ole, kunhan vaan syö vähemmän kuin kuluttaa ja harrastaa vähän liikuntaa. Ottaa päähän nämä esteettiset näköhaitat. Telkkarissakin niitä näkee nykyään jatkuvasti. Ennen ei ollut läskeillä asiaa telkkariin tai elokuviin. Ihmeellistä tämä nykymeininki.

Siitä tulikin mieleen. Ei ehkä kannattaisi, mutta avaan toisen suklaapatukan. No, sen vastapainoksi limppari on sokeritonta. Nehän niinkuin kumoaa toisensa. Pitäisi syödä jotain kunnollista. Eilen illallakaan en syönyt kuin sipsejä. Kaljaa tuli kyllä juotua, ja siitähän saa vitamiineja ja hivenaiheita. Ihan totta, oluessa on paljon B-vitamiinia, natriumia, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, piitä, fosforia ja rikkiä. Niitä tuli saatua kyllä eilen tosi reilusti. Onkohan drinksuissa samalla lailla hyviä juttuja? En tiedä. Muistaakseni tuli vedettyä gintoniceja ja vodkabattereita yökerhossa. Pyysin kyllä, että käyttäisi sokerittomia lantrinkeja. En tiedä käyttikö, kun en jaksanut vahdata siinä tungoksessa ja hetken huumassa.

Heitän suklaapatukan käärön keittiön roskapönttöön ja huomaan roskissa muovisen kebablootan. Ei hitto, taasko menin syömään roskaruokaa yökerhon jälkeen? En muista koko asiaa, eli hukkaan meni sekin herkkulautanen. Lasketaankohan kalorit, jos ei muista syöneensä? Vitsi, vitsi, totta kai ne lasketaan. Ei kyllä pitäisi.

Mutta siis ne läskit. En todellakaan voi sietää niitä. Miksi ne ei kunnioita edes itseään, puhumattakaan muista? Ajattelisi edes kanssaihmisiään, jos ei välitä omasta ruumiistaan ja terveydestään. Inhottaa kävellä kadulla, kun vastaan tulee koko ajan sitä osastoa. Viime perjantainakin oli pizzabuffetissa niin järkyttävännäköinen perhe, että meinasi ruokahalu mennä. Onneksi sentään pidin pintani, vaikka ne istui vieressä. Mutustelin pizzaa niin kauan, että ne lähti ja vasta sitten siirryin kakkuun ja jäätelöön. Isä, äiti ja kaksi pullukkalasta oli ihan kuin samasta muotista. Siinä on diabetes siirtymässä sukupolvelta toiselle, puhumattakaan muista terveyshaitoista.

Menen vessaan ja väännän kauheat krapulatortut. Tunnen, miten paino vähenee ainakin kolme kiloa. Sen jälkeen on hyvä mennä vaa’alle. Kuinkahan monella oikeasti läskillä on kotona vaaka? Jo se voisi saada ne pudottamaan vähän painoa.

Ei hitto. Vaa’assa täytyy olla jotain vikaa. Se näyttää yli sata kiloa. Taas. Pitäisi viedä jonnekin korjattavaksi. Ei tämmöinen peli vetele. Pistää mielen matalaksi, ja ihan turhan takia. Sitä paitsi minähän olen poikkeustapaus. Mun tissit painaa ainakin viisi kiloa per kappale. Jos olisin mies tai minulla olisi pienet tissit, niin olisin melkein normaalipainoinen. Ainakin olisi enemmän motivaatiota pudottaa se kaksikymmentäkolme kiloa, mikä muka olisi minun ihannepaino. Miten sekin muka lasketaan, kysyn vaan? Olen kyllä yrittänyt kaikkea: jääkaapista ei löydy muuta kuin kevytlevitettä, kevytmakkaraa ja -juustoa. Jos kaupassa on samasta asiasta kevytversio, niin ostan sen. Kaikista tuotteista ei tietenkään ole. Ihan turha ostaa mitään kevytolutta, kun siinä on alkoholia sen verran vähemmän, että sitä pitäisi vastaavasti juoda sitten enemmän. Tuo pätee tosi moneen tuotteeseen, ja näin sivuhuomiona vaan, etten minä tietenkään juo olutta joka päivä. Mutta ei sitä aina jaksa olla rentoutumattakaan, ja sitäpaitsi parempi juoda ihan rehellisesti viinaa kuin käyttää jotain laittomia huumeita tai pillereitä. Kyllähän niissä on vähemmän kaloreita, mutta tämä tyttö ei semmosiin aineisiin koske. Tasan ei. Mun motto on, että elämässä pitää olla Jing ja Jang tasapainossa. Että raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei sitä muuten jaksa, jos kosminen tasapaino ei ole kunnossa.

Mutta kun mikään ei auta painon pudottamisessa, niin se syö motivaatiota. Olen kokeillut ihan kaikkea. Jos saan joskus kaksi kiloa pois, niin kyllä se tulee viimeistään viikon päästä takaisin. Illalla vaaka voi näyttää kolme kiloa enemmän kuin aamulla. Jos syöminen ja muut elämäntavat on jo sairaan terveelliset, niin mitä ihmettä muuta sitä voi tehdä? Tavallaan ymmärrän niitä tavallisia läskejä, jotka ihan tosissaan yrittää. Tsemppiä heille. Minä tiedän, millaista se on. Yritin harrastaa juoksua, mutta polvet ei kestäneet. Annukka sanoi, että kannattaisi pyöräillä tai uida, mutta kun eihän minulla ole pyörää ja uimahallikin on niin kaukana. Ei minulla ole mitään muuta asiaa siihen suuntaan. Joten ei sitä vaan pysty harrastamaan liikuntaa. Jos en olisi ollut aina dieetillä, painaisin varmaan viiskyt kiloo enemmän. Ja sitten on nämä, jotka eivät välitä. Nämä oikeasti lihavat, läskit, ylipainoiset siat. Sitäpaitsi omissa mielikuvissani minä olen aina ollut ihannepainoinen. Siinä on vissi ero.

Ja entä naiset, jotka ei edes meikkaa? Minä meikkaan. Minä välitän ulkonäöstäni, toisin kuin eräät. Läskeillä on yleensä tukkakin miten sattuu. Minä pidän hiuksistani huolta. Olen satavarma, että kun ihmiset katsoo meikäläistä, ne ei ajattele että tuossa menee taas yksi läski. Ne ajattelee, niinkuin Pexi sanoi kerran tosi romanttisesti mulle, että tässä on kaunis nainen, joka pitää itsestään huolta. Sillä on mahtavan isot tissit ja se on sopivasti pyöreä oikeista paikoista. Jotain, mistä ottaa kiinni. Ei mikään ruipelo. Pexi tietää. Se painaa enemmän kuin minä.

Tämmöisiä minä ajattelen vähän joka päivä. Enhän minä tyhmä ole. Tiedän, että pitäisi ottaa itseä vähän niskasta kiinni ja yrittää kovemmin. Ihan tosissaan. Ensi viikolla aloitankin kaikkien aikojen dieetin. Meinaan syödä pelkästään yhden näkkärin päivässä. Yksi julkkis oli sillä tavalla laihtunut kaksikymmentä kiloa. Ensi viikolla saa läskit kyytiä. Mutta sitä ennen eletään normaalia elämää ja voidaan jopa vähän ladata pattereita tulevaan koitokseen. Tarkoitan ihan tätä tavallista dieettiä, mitä olen noudattanut jo yli kymmenen vuotta. Ainahan siinä tulee poikkeuksia, niinkuin eilen kun oli vähän kiireinen päivä, mutta arjessa syön kyllä tosi kevyesti ja terveelisesti. Toisin kuin eräät. Ihan kamalaa katsoa, mitä eräät kanssaihmiset pistää suuhunsa. Minä syön punaista lihaa tai makkaraa korkeintaan kerran parissa viikossa ja eineksistä vain makaronilaatikkoa tai maksalaatikkoa tai muita perinneruokia. Ostan hedelmiä ja vihanneksia ja tummaa suklaata. Syön pähkinöitä ja juon vihreää teetä.

Mutta nyt pitää lopettaa. Pexi soittaa ovikelloa. Se uhkasi tuoda pizzaa. Minä sanoin, että älä tuo. Mutta jos se tuo, niin tietty se pitää syödä. Muutenhan koko pizza menisi hukkaan. Äitikin sanoi, että kaikki pitää syödä. Että Afrikan lapsilla ei ole, mutta meillä on. Siksi meidän täytyy syödä vähän niinkuin heidänkin puolesta.