Elokuva-arvostelu

Tämä amerikkalainen propagandaelokuva (lisää elokuvan nimi tähän) on tyypillinen esimerkki degeneroituneiden jenkkien individualismista sekä materialismista. Elokuva (lisää nimi tähän) ylistää yksilöä sen sijaan, että osoittaisi todenmukaisesti ihmisen olevan osa yhteiskuntaluokkaansa. Se täyttää lähes naurettavalla tavalla kaikki propagandan tunnusmerkit: Ensin esitellään herooinen yksilö (jota esittää tunnettu samankaltaisten roolien esittäjä: lisää nimi tähän) onnellisen perheensä keskellä (sen sijaan, että näytettäisiin tämä osana ihmiskuntaa ja yhteiskuntaluokkaansa). Lyhyen johdannon jälkeen ”pyhä perhe” joutuu uhatuksi kasvottomien ”rikollisten” taholta (joiden pitäisi itse asiassa olla elokuvan sankareita, koska he totuudellisesti rikkovat perheen valheellisen yhtenäisyyden). Sankari pelastaa perheensä, mutta tulee samalla osalliseksi konfliktista, johon hänellä ei pitäisi olla osaa eikä arpaa. ”Rikolliset” yrittävät tehdä ihmiskunnalle palveluksen likvidoimalla degeneroituneen kapitalistijohtajan, joka on noussut asemaansa pelkästään syntyperänsä johdosta, mutta ”sankari” sotkee heidän suunnitelmansa suojellessaan perhettään ja asettumalla täysin idioottimaisesti näitä luokkasotureita vastaan. ”Rikolliset” esitetään tästä lähtien täysin valheellisesti siten, että he alkavat vainota typerästi ”sankaria” sen sijaan, että jatkaisivat sankarillista luokkataisteluaan.

Kaikki tämä esitetään mitä tyypillisimmässä kapitalistisessa filmikaavassa. Kuudenkymmenen minuutin kohdalla ”sankari” joutuu tilanteeseen, jossa hänen luokkatietoisuutensa vääristyy peruuttamattomasti ja hän on täysin kykenemätön olemaan pelastettavissa edes parhaimmalla uudelleenkoulutusleirillä. Yhdeksänkymmenen minuutin rajapyykissä hän on valmis taistelemaan pimeiden voimien puolella suojellakseen kapitalistijohtajaa. Kaikki tämä imelällä perhearvojen korostamisella kuorrutettuna, joka tekee tästä propagandasta vieläkin kuvottavampaa seurattavaa. Lopuksi ”sankari” tietenkin voittaa todellisen sankarin (luokkasoturin), joka esitetään elokuvassa tyrmistyttävän vääristyneessä valossa. Voidaan kuvitella, että jälkeenjäänyt amerikkalaiskatsoja hurraa ”sankarilleen”, kun tämä lävistää ”rikollisjohtajan” harppuunallaan (tai: lisää aseen nimi tähän). Todettakoon, että lopun taistelukohtaus on luonnollisesti kuvattu sekä niin jännittävästi että puolueellisesti, kuin vain Hollywoodin parhaat propagaattorit osaavat.

Lopputaistelun jälkeen seuraa tutun kaavan mukaan häivytys: Musiikki vaihtuu imeläksi, ”sankarin” vaimo syöksyy hänen syliinsä, lapset seuraavat perässä ja jopa perheen koira haukahtaa iloisesti. Sankari lausuu jotain nokkelaksi tarkoitettua. Vihoviimeiseksi lopuksi ”sankari” saa kapitalistijohtajalta kunniamerkin elokuvan päättyessä Amerikan lipun liehumiseen sekä kansallislaulun säveliin. Lopputeksteissä lupaillaan jatko-osaa sekä mainostetaan epäterveellistä ruokaa jumputtavan disco-musiikin tahdissa.

Uskonto

Yksityisyrittäjyyden nerokkain muoto.

Vallankumouksen ensimmäinen päivä

Vallankumoukselliset olivat saavuttaneet voiton pitkässä ja uuvuttavassa kamppailussa, jossa oli menetetty valtavasti ihmishenkiä. Vihdoin koitti Voiton päivä. Vastavallankumoukselliset ja taantumukselliset oli pyyhkäisty tieltä ja valta olisi vihdoin sillä, jolle se kuului: kansalla.

Samalla, kun kansa riemuitsi kaduilla, vallankumouksen johtajat saapuivat suurenmoiseen palatsiin, jossa keisarit ja kuninkaat olivat hallinneet despootteina vuosisatojen ajan. Palatsi huokui loistoa; timantteja, kultaa ja rubiineja, jotka oli ryöstetty samalla, kun tavallinen kansa oli nähnyt nälkää sukupolvesta toiseen. Mutta nyt olisi kaikki toisin. Kaikki tämä loisto ja kansakunnan luonnonrikkaudet käytettäisiin tästä lähtien kaikkien hyväksi. Ihmisten ei tarvitsisi enää koskaan raataa leipänsä eteen.

Kansan valitsemat johtajat tekivät yksityiskohtaisia suunnitelmia, mihin tämä kaikki rikkaus käytettäisiin. Kadut päällystettäisiin kullalla. Joka päivä olisi juhlapäivä, ja pöydät kaikkialla maan kolkassa notkuisivat tätä lähtien juhla-aterioista. Taideaarteet vietäisiin kapakoihin ja palatseista tehtäisiin kansalaisten olohuoneita. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan kumartaa tai palvella ketään, eikä kukaan olisi toista parempi. Kaikki tämä vannottiin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Vallankumousjohtajat menivät nukkumaan tietoisina siitä, että kaikki tulisi tästä lähtien olemaan paremmin.

Sitten koitti vallankumouksen toinen päivä.

Kulttuurin ystävä

Minä olen kulttuurin suurkuluttaja. Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään sirkushuveja vaan aitoa, syvällistä Kulttuuria. En kuuntele radiota enkä juuri katsele televisiota; ne on tarkoitettu rahvaalle, kuten Hollywood-tuotoksetkin. Jos katson elokuvia, katson eurooppalaisia taide-elokuvia tai mustavalkoisia riippumattomia amerikkalaisia tuotantoja. Televisiosta katson vain laadukkaita kulttuuridokumentteja. En kestä käydä elokuvateattereissa, jossa muut ihmiset pilaavat tunnelman tirskumalla väärissä paikoissa tai rypistelemällä karkkipapereita. Elokuvia varten minulla on kotona kotiteatteri, ja omistan hienon valikoiman taide-elokuvia teräväpiirtolevyinä. Mutta se elokuvista, sehän on vielä täysin kehittymätön taidemuoto.

Musiikkina kuuntelen parhaita klassisia levytyksiä sekä jazzia. Minulla on yli tuhannen nimikkeen kokoelma cd-levyjä, jotka on järjestetty aakkosten mukaan. Luovuin vinyylilevyistä, koska ne ovat teknisesti heikompilaatuisia kuin cd-levyt, enkä voi ymmärtää niihin liitettyä nostalgiaa. Populaarimusiikista suosin vain 1970-luvun proggressiivista rockia sekä klassista bluesia. Myös swing saattaa pyörähtää levylautasellani, jos olen erityisen kepeällä päällä.

Matkoillani etsiydyn kaupunkeihin, joissa on tarjolla paljon oopperaa, balettia ja jazzia. Käyn myös teattereissa; ei haittaa, vaikka esitys olisi vieraalla kielellä, koska olen lukenut kaikki näytelmät etukäteen ja nähnyt klassikot useina eri versioina. Lontoossa käydessäni käyn joka päivä teatterissa yhdessä päivä- ja yhdessä iltanäytöksessä. Sanomattakin on selvää, että käyn katsomassa kaikki kotikaupunkini ammatti- ja harrastajateatterinäytökset. Olenpa kerran esittänyt pientä roolia eräässä kellariteatterissa, mutta tulin siihen tulokseen, etten oikein päässyt roolini (koivu) sisään. Jätetään Taiteen tekeminen Taiteilijoille!

Varsinainen heikkouteni ja rakkauteni on kuitenkin kirjallisuus. Olen suorastaan addiktoitunut kirjoihin. Luen 2-4 romaania päivässä enkä tulisi kerta kaikkiaan toimeen ilman kirjoja. Kotonani minulla täytyy olla kirja ulottuvillani kaikkialla, minne menen. Minulla on kirja keittiössä, yöpöydällä, tässä vieressäni olohuoneessa ja tietenkin wc:ssä. Ellen pysty varsinaisesti lukemaan kirjaa, kuuntelen niitä äänikirjoina, vaikkapa kävellessäni tai tehdessäni rutiiniaskareita. Harvassa ovat ne hetket, etten lukisi jotain kirjaa.

Olen huomannut, että pystyn keskittymään enempään kuin yhteen asiaan samanaikaisesti. Itse asiassa olen tullut siihen tulokseen, että Kulttuuria ja Taidetta on niin runsaasti, että jään paljosta paitsi, jos keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt. Siksi lopetin myös työni toimistossa ja omistauduin täydellisesti Taiteelle.

Nykyään saatan kirjaa lukiessani joko kuunnella samalla musiikkia, katsoa elokuvia tai vaikkapa teatteriesitystä. Parhaimmillaan olen tällä metodilla saanut nauttia viidestä taide-elämyksestä samanaikaisesti. Viime New Yorkin matkallani katsoin samanaikaisesti Broadway-musikaalia, kuuntelin Daniel Barenboimin Bach-levytyksiä, luin Samuel Beckettin näytelmää, katsoin kannettavalta dvd-soittimelta uusinta Wim Wenders -elokuvaa ja ihailin lumoavaa kuvakirjaa Michelagelon veistoksista. Jotkut katsojat tuntuivat paheksuvan toimintaani, mutta epäilenpä useimpien heistä kateellisina salaa ihailleen todellista Taiteen ystävää. Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että pystyn nauttimaan Taiteesta parhaiten oman kotini rauhassa. Siksi vältän poistumasta kotoani muuten kuin pakon edessä, koska kaikki aika pois kotoa ja Taiteen äärestä on hukkaan heitettyä aikaa.

Tunnustus

Palkinto henkilölle, joka ei enää tarvitse sitä.

Kynsi

Pieni ruumiinosa ihmisellä, joka on naisilla värjäämistä, miehillä pistaapipähkinöiden avaamista varten.

Hyvää yötä

Pavel Pravda katsoi pulloa pöydällä. Se sisälsi puoli litraa ainetta, joka paransi köyhyyden, elämän vääryydet ja yleisen ikävyyden sekä kaikki sairaudet. Hän korkkasi pullon.

Toinen pullo oli vielä varalla keittiön kaapissa.