Kirje kustantajalle

Kun minusta tulee kirjailija, teokseni saa hyvät arvostelut Helsingin Sanomissa. Minua veikataan heti esikoiskirjapalkinnon saajaksi, eikä veikkaus mene pieleen. Myös Finlandia-palkinto on läpihuutojuttu, samoin Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto. Nobelistakin puhutaan, mutta eihän..? Naseva kommenttini nobel-spekulaatiosta television aamuteeveessä löytää tiensä lööppeihin.

Vanhat tuttavat ottavat vuosien jälkeen yhteyttä ja saan liudan uusia. Kalenterini täyttyy kutsuista ja juhlista. Naamani tulee tutuksi televisionkatsojille. Kirjan takakanteen otettu mystinen valokuva minusta painetaan t-paitoihin. Minua verrataan Jim Morrisoniin ja Franz Kafkaan. Herätän uudenlaisia tunteita vastakkaisessa sukupuolessa ja alan viettää hurjaa sukupuoli- ja seuraelämää, johon kyllästyn kuitenkin pian. Aikansa kutakin. Lopulta löydän Sen Oikean ja vuosisadan rakkaustarina on valmis. Vaimoni, tuo kaunotar, ei olisi vilkaissutkaan minuun päin ellen olisi ollut kirjailija. Vietämme loppuelämämme onnellisesti yhdessä.

Kirjoitan vielä monta kirjaa, vaikkei yksikään pääse esikoiseni tasolle, jota pidetään vuosituhannen merkittävimpänä kirjana. Se ei sureta minua, sillä tiedän, miten paljon jouduin tekemään töitä sen eteen. Seuraavat kirjat ovat aina helpompia, ja arvostelut muuttuvat asiantuntevimmiksi. Sitäpaitsi ohitan käännösten määrässä jo Mika Waltarin. Kirjoistani tehdään satoja graduja ja muutama väitöskirjakin. Hollywood jonottaa elokuvaoikeuksia. Mielipiteitäni arvostetaan ja niitä kysellään asiasta kuin asiasta. Vietän onnellista ja luovaa, sanalla sanoen hyvää elämää. Vanhenen kaunis vaimo rinnallani ja varttuva lapsikatras ympärilläni arvostettuna kulttuurivaikuttajana. Lopulta se Nobelkin irtoaa ja liityn steinbeckien ja hemingwayden seuraan kirjallisuuden kaanoniin.

Ja kaikki tämä vain siksi, koska te, hyvä kustantaja, julkaisitte esikoiskirjani.

Kuuluisuus katosi

Julkisuuden henkilö katosi. Tiedettiin hänen sairastelleen vakavasti ja käyneen lähellä kuolemaa. Viimeinen tippa tuntui olleen rikossyyte, jonka eräs sensaatiolehti oli julkistanut. Kuuluisuus oli kiistänyt syytteen, mutta masentunut entisestään.

Julkisuuden henkilöä etsittiin satojen vapaaehtoisten voimin paikkakunnalta, jossa hänet oli nähty viimeksi. Murtunut vaimo esitti julkisia vetoomuksia samalla, kun ruumiskoirat haravoivat lähistön metsiä ja alueen järviä naarattiin. Sanomalehdet seurasivat ihmisjahtia, kunnes ihmisten mielenkiinto lakkasi, lehdistö lopetti kirjoittamasta ja etsinnät lakkautettiin tuloksettomina.

Kuuluisuus katsoi uutisen etsintöjensä lopettamisesta televisiosta pubissa, jossa hän pelasi noppaa baarimikon kanssa. Hän oli päättänyt lopettaa kuuluisuutena olemisen. Kukaan ei enää tunnistanut häntä, koska hänellä oli tavallisen ihmisen valepuku yllään.

Ruoanlaiton taito

Ruoanlaitto on kuin elämä: kaikki on mahdollista. Koko ihmiskunnan kulinaristinen historia on ulottuvilla vain raaka-aineiden hinnalla. Voit keksiä mitä tahansa sekoittamalla aineksia keskenään. Rajoituksia ei ole. Onnistuessasi luot uutta ja jumalaista. Epäonnistuminen on vain opettavaista.

En häpeä tunnustaa, että olen hyvä kokki. Minä pidän ruoanlaitosta. Olen usein ystävieni kanssa puhunut, että kutsuisin heidät syömään luokseni jotain valmistamaani eksoottista ruokalajia. Olen matkoillani syönyt ankkaa Pekingissä, currya kookospähkinäkuoresta Samuilla, gulassia Budapestissä ja lihapullia Ikeassa. Omistan suuren kirjaston erilaisia keittokirjoja eri puolilta maailmaa.

Silti seuraan harvoin reseptejä orjallisesti. Teen omia variaatioita. Sävellän. Korvaan eksoottisia raaka-aineita, joita ei ole usein saatavilla, arkisilla aineksilla. Salottisipulin sijaan tavallista. Galangalin sijaan joka paikasta löytyvää inkivääriä. Olen mestari loihtimaan juhla-aterian niistä aineksista, joita jääkaapista kulloinkin sattuu löytymään.

Mietin, mitä tänään laittaisin? Korealaisia kananjalkoja? Etanoita valkosipulissa? Tai vaikkapa pikapaistettuja mung-ituja vai jotain omaa spesialiteettiani? Pinaattilettuja salamitäytteellä, omalla reseptilläni tehtyä falafelia, tuoretta tonnikalapihviä jumalaisella pippurikastikkeella tai vaikkapa taivaalliseksi tuunattua kaupan pakastepizzaa?

Kaikki on mahdollista.

Olen valmis. Minä, maestro. Katson jääkaappiin.

Sieltä löytyy eilistä riisiä. Riisiä, joka ei maistu miltään. Silti en halua heittää sitä pois, ja sitä on vielä melkein kaksi kiloa jäljellä. Minulle ruoan pois heittäminen on vastenmielistä. Ehkä se johtuu kasvatuksestani. En myöskään halua avata uusia pakkauksia ennen kuin vanhat on käytetty. Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Tyttöystävä, joka oli avannut uuden sulatejuuston, vaikka vanhasta olisi riittänyt vielä viikoksi, sai mennä. Mitähän siitäkin suhteesta olisi tullut?

Joka tapauksessa tilanne on se, että riisi pitää syödä pois, ennen kuin se menee pilalle.

Keitän riisivellin. Jälleen kerran. Olen syönyt sitä jo toista kuukautta.

Unen mielikuvituksellinen voima

Olen kehittänyt uninäköäni tietoisesti jo usean vuoden ajan. Uskon siihen, että unilla on yhteys alitajuntaan ja että tulemalla tietoiseksi tästä ihmismieli pystyy mihin tahansa. Unien kautta ihmisellä on silta kollektiiviseen piilotajuntaan sekä loputtomaan taideteosten ja luovuuden lähteeseen. Olen opiskellut Freudia, Jungia ja lukemattomia muita unista kirjoittaneita. Pidän unipäiväkirjaa ja yöpöydälläni muistikirjaa, johon kirjoitan heti herättyäni ajatuksia ja ideoita, joita näen unissa. Usein kirjoitan muistikirjaan lauseita keskellä yötä ja luen ne aamulla hämmästyneenä. Olen myös järjestänyt elämäni niin, että voin nukkua pitkään aamulla ja saanut monet nerokkaimmista ideoistani tällä tavalla.

Eräänä yönä näin unen, joka oli mielikuvituksellisuudessaan ja erikoisuudessaan aivan toisesta maailmasta. Olen kehittänyt kyvyn ohjata unia ja ajatella niiden sisällä, joten tiesin, että tässä unessa oli jotain aivan nerokasta. Monien ihmisten ura perustuu yhteen ideaan, ja tiesin, että tässä se, joka tekisi elämästäni merkityksellinen. Näin unessa idean, joka oli samalla sekä universaali että täydellisen omaperäinen.

Herättyäni en muistanut unesta mitään, mikä on kaikesta harjoittelusta huolimatta valitettavan tavallista. Muistin kuitenkin, että olin herännyt yöllä ja tapani mukaan kirjoittanut joitain sanoja, lyhyen muistiinpanon unesta. Mutta nyt tuli ongelma: en löytänyt muistilappua mistään. Se ei ollut yöpöydällä, jossa pidin kynää ja paperia tällaisia tilanteita varten. Se ei ollut pudonnut sängyn alle enkä löytänyt sitä mistään makuuhuoneestani.

Olin epätoivoinen. Uni riivasi minua niin, etten pystynyt ajattelemaan enkä työskentelemään. En myöskään kyennyt näkemään mitään unia tämän yön jälkeen. Vaivuin masennukseen.

Viikkoja myöhemmin lappunen löytyi. Siivooja oli vaihtanut lakanat ja löytänyt lapun tyynyliinasta, jonne olin sen unissani rutistanut. Ajatella, että olin koko ajan nukkunut tuon arvokkaan muistiinpanon, kalleimman aarteeni päällä!

Lapussa luki sekavalla unisella käsialallani: ”Poika tapaa tytön. Poika menettää tytön. Poika saa tytön takaisin.”

Sananvapaus

Diktatuuri: Ei saa sanoa mitään - maailmassa, jossa kaikki kuuntelevat.

Demokratia: Saa sanoa mitä tahansa - maailmassa, jossa kukaan ei kuuntele.

Kirjailijan anti-manifesti

Kukaan ei voi ymmärtää, miten huonosti minulla menee. Satuin saamaan elämän suuressa työnjaossa heikoimman osan, mikä ihmiselle voi sattua: minusta tuli kirjailija.

Sanomattakin on selvää, että minä vihaan kirjoittamista.

Minä en halua olla kirjailija. Te ette voi kuvitella, miten paljon näiden sanojen kirjoittaminen sattuu minuun. Siis todella sattuu. Itse kirjoittaminen, pässinpäät! Ja kirjailijan työ on kirjoittaa. Haluaisin tehdä mitä tahansa muuta, kuin olla kirjailija. Haluaisin olla mitä tahansa: vaikka siivooja tai roskakuski tai pankkiiri, mutten missään nimessä kirjailija. Haluaisin tehdä yhtenä päivänä sitä, toisena tätä; aamulla yhtä ja illalla toista, mutten vain kirjoittaa päivästä toiseen.

Yritän välttää kirjoittamista viimeiseen asti. Kun työaika koittaa, keksin mitä tahansa muuta puuhasteltavaa. Jääkaappi kaipaa siivousta! Lattiat imurointia, roskat ulosviemistä, mitähän televisiosta tulee, lähtisiköhän kukaan baariin?
(Tässä välissä kävin tamppaamassa matot. Se tuntui ihanalta).

Joku tietenkin väittää, että olen onnekas. Kirjailijaksi haluavia on enemmän kuin siksi pääseviä. Moni roskakuski tai siivooja haaveilee olevansa kirjailija, mutta heidän tehtävänsä on olla se mitä he ovat. Moni lakeija tai baarimikko saattaa salaa kirjoittaa romaania ja unelmoida sen julkaisusta. Mitä minä voisin tietää heistä, minä tiedän ainoastaan oman onnettomuuteni! Sanat tuottavat minulle tuskaa, eikä tämä ole mitään taiteilijaromantiikkaa. Masentumisessa ei ole mitään glamouria.

Taidan lähteä siivoamaan vessanpöntön. Saanpahan ajatukset ainakin hetkeksi pois kirjoittamisesta.

Väärinkäsitys A-Ö

Kaikki alkoi väärinkäsityksestä. A tönäisi vahingossa B:tä, joka luuli tämän tönäisseen häntä tahallaan. Kun B tönäisi A:ta, C yritti tulla väliin ja rauhoittaa tilanteen. Kun D näki A:n, B:n ja C:n, hän luuli heidän tappelevan ja ryntäsi rauhoittamaan tilannetta. C löi häntä kuonoon. E tuli paikalle muuten vain ja sai nyrkistä. Myös F sattui vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. G vihelsi pilliin ja sai kaikki kimppuunsa. H oli luonnoltaan aggressiivinen ja hyppäsi tappeluun mukaan haluamatta edes tietää sen syytä. I, J ja K seurasivat tämän esimerkkiä.

Maa L esitti noottinsa. Maat M ja N protestoivat. Liittolaiset O, P ja Q asettuivat ehdotusta vastaan, kun taas näiden periviholliset R, S ja T marssivat ulos täysistunnosta. U, V ja X näkivät tilanteensa koittaneen ja kehittivät juonen saadakseen Y:n, Z:n ja Å:n kiikkiin. Maat Ä ja Ö julistivat sodan toisilleen.

A ja B kuulivat jälkimmäisen tapauksen televisiosta, jota he olivat katsomassa pubissa. He eivät olleet koskaan kuulleetkaan sellaisista maista.

”Mitä lie takapajulan pikkuvaltioita”, tuhahti A. ”Tappelevat aivan mitättömistä asioista.”