Käytettyjen vitsien kauppa, osa 8

- Päivää.

- Päivää. Mitä saisi olla?

- Haluaisin ostaa rasistivitsin.

- Rasisti--? Ei. Ei meillä ole sellaisia myynnissä.

- Ihanko totta? Ja kun kollega kertoi hankkineensa teiltä viime viikolla oikein mainion rasistivitsin. Saimme hyvät naurut puoluetoimistolla.

- Nyt kyllä olette kuulleet väärin. Me emme myy sellaista materiaalia. Jos haluatte penkoa, niin poliittisesti epäkorrektien vitsien osastolta saattaisi löytyä jotakin sinne päin.

- Anteeksi. Joudun vastaamaan tähän puheluun... Haloo? Per-Olof Hippi puhelimessa. Kyllä. Kyllä minä olen vihreän puolueen lehdistövastaava... Ei. En voi kommentoida asiaa ennen kuin olen puhunut puheenjohtajan kanssa. Voitte soittaa uudelleen kello neljältä. Hyvä. Kiitos. Kuulemiin... Niin, mihinkä me jäimmekään?

- Anteeksi, mutta kuulinko oikein? Te työskentelette vihreälle puolueelle?

- Kyllä.

- Ja haluatte ostaa rasistivitsin?

- Niin. Mitä ihmeellistä siinä on?

- Mutta eiväthän teikäläiset yleensä kerro rasistivitsejä.

- Miten niin emme? Kaikkihan me kerromme niitä koko ajan! Emme nyt tietenkään julkisesti, koska se nyt voitaisiin tulkita, noh, epäkorrektiksi. Mutta silti.

- Mistä te oikein ostatte niitä?

- Täältä! Vai onko tässä kaupungissa joku toinenkin käytettyjen vitsien kauppa?

- Ei minun tietääkseni.

- No niin. Ja nyt kun oikein muistelen, niin Lapin osaston Grönberg murjaisi kokousristeilyllä oikein mojovan rasistivitsin, ja kehui, että oli hankkinut sen teiltä.

- Tässä on tapahtunut jokin väärinkäsitys. Emme me myy rasistisia vitsejä.

- Oletteko aivan varma? Liittohallituksen Vihermetsä myös mainitsi hankkineensa aivan mainion rasistivitsin juuri teiltä.

- EU:n vitsidirektiivit kieltävät sellaiset kaskut. Viime kuussa meillä oli tarkastaja, joka kävi läpi kaikki meidän 1950-luvulta peräisin olevat vitsimme. Ensiksi hän kävi läpi sanaston. Jouduimme muuttamaan kaikki 'neekerit' 'afrikkalaisamerikkalaisiksi', kaikki 'mustalaiset' 'romaneiksi' ja kaikki 'saamelaiset' 'pohjoisen alkuperäiskansan edustajiksi'. Kun tarkastaja siirtyi käsittelemään itse vitsien sisältöä, hän joutui kutsumaan avuksi kolme kollegaansa. Lopulta kävi niin, että jouduimme hävittämään kahdeksankymmentä prosenttia vitseistä liian –

- Anteeksi, mutta te olette käsittäneet minut väärin.

- Miten niin?

- En minä halua ostaa rasistisia vitsejä.

- Ai ette vai? Mutta niinhän te –

- Minä sanoin haluavani ostaa rasistivitsejä. Siis vitsejä rasisteista.

- Ai niinkö? Miksette te heti sanoneet..?

- Mutta minähän sanoin. Kerroin haluavani ostaa rasistivitsejä.

- Ai jaa. Taisin kuulla siis väärin.

- No, onko teillä niitä?

- Onhan meillä. Tuolla vasemmalla ovat puoluepoliittiset vitsit. Heti kokoomusvitsien jälkeen on perussuomalaisten osasto. Siellä ne meidän rasistivitsimme ovat.

Käytettyjen vitsien kauppa, osa 7

- Hyvää päivää. Miten voin auttaa?

- Kun minä kaipaisin jotain piristystä tähän päivään. Kun kaikki tuntuu jotenkin niin harmaalta ja ikävältä.

- Ymmärrän. Onko teillä jokin tietty vitsi mielessä?

- Ei.

- Jokin aihepiiri kenties?

- Eipä oikeastaan.

- Käsittelytapa? Poliittisen korrektiuden aste? Tyylilaji? Minkäikäistä vitsiä ajattelitte?

- Kysymyksenne saavat minut ahdistumaan. Etsin vain jotakin, mikä saisi ajatukseni pois elämästäni.

- Ymmärrän. Haluatte vain saada kunnon naurut.

- Juuri niin.

- Siinä tapauksessa olette tulleet oikeaan paikkaan. Ottakaa tämä lomake. Siinä on kysymyksiä mieltymyksistänne, huumorintajustanne, poliittisista näkemyksistänne ja niin edelleen. Kaikki aivan luottamuksellisesti, tietenkin. Kysymysten avulla löydämme teille sopivan vitsin tuossa tuokiossa.

- Kiitoksia.

- Täyttäkää lomake kaikessa rauhassa. Muistakaa olla rehellinen. Ja kysykää ihmeessä, jos siellä on jotain epäselvää.

- Mihin te oikein tarvitsette sähköpostiosoitettani?

- Se on suoramarkkinointia varten. Mutta jättäkää se kohta täyttämättä, ellette halua saada meiltä mainospostia. Siinä tapauksessa jäätte kyllä hyvistä tarjouksista paitsi!

- Minusta nämä kysymykset ovat hieman liian henkilökohtaisia. En minä halua kertoa teille, minkä ikäisenä lopetin nukkumasta vanhempieni sängyssä tai tunsinko peniskateutta isääni kohtaan. Itse asiassa nämä kysymykset saavat minut ahdistumaan.

- Ymmärrän, mutta tämä on tieteellisesti laadittu kaavake.

- Minä kärsin depressiosta! Haluan vain nauraa hieman. Hörähdellä pikkuisen, siinä kaikki. Ei kai se ole liikaa pyydetty?

- Näyttäkääpä sitä lomaketta. Ehkä me voimme...

- Pitäkää kiirettä. Tunnen kuinka tummat pilvet kerääntyvät ympärilleni.

- Ulkona näyttääkin tummuvan, heh heh. Voitteko ehkä vasta vielä muutamaan tarkentavaan kysymykseen?

- Nopeasti.

- Pidättekö enemmän puujalka- vai hirtehisvitseistä?

- En oikeastaan kummistakaan.

- Absurdeista vai Pikku Kalle -vitseistä?

- Enemmän jälkimmäisistä.

- Selvä. Ja vielä yksi kysymys: brittihuumori vai amerikkalainen sitcom?

- Sitcom. Voitteko kiirehtiä? Apatia alkaa levitä aivoissani.

- Tiedänkin jo, minkä vitsin tarvitsette. Kipaisen vain hakemassa sen... Kas tässä. Se tekisi tasan vitosen.

- Voinko käyttää vitsin heti? En tiedä selviänkö, jos odotan kotiin saakka.

- Hyvä on. Tavallisesti kehotamme nauttimaan vitsit muualla, mutta ymmärrän, että tämä on hätätapaus.

- Voi luoja, niin on. Voitteko aukaista sen. Käteni tärisevät liikaa.

- On ehkä parasta, että istuudutte tuolle sohvalle. Tämä vitsi on todella jämäkkää tavaraa.

- Kiitos teille. Voi luoja. En tiedä auttaako tämä. Katsotaanpa... Jaaha... Heh... Heh heh... Tämähän on aivan... Hahahaa... Hahhahhahhahhaa... Buah.... Hik... BUAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAAAAAA!!!

Käytettyjen vitsien kauppa, osa 6

- Hyvää päivää, miten voin auttaa.

- Haluaisin ostaa vitsin tai kaksi. Tarvitsen kipeästi pari uutta vitsiä.

- Me olemme käytettyjen vitsien kauppa. Myymme vain second hand -tavaraa.

- Mutta täytyyhän teillä olla uusiakin vitsejä?

- Valitan. Kaikki myymämme vitsit ovat käytettyjä ja kuuluvat marginaaliverotuksen piiriin.

- Te ette ymmärrä. Minä olen koomikko. Ja minulla ovat olleet viime aikoina vitsit vähissä.

- Ai jaahas.

- Olen menettämässä työni, ellen keksi jostain uusia vitsejä. Olin eilen standup-keikalla ja minut buuattiin lavalta. Se oli häpeällistä!

- Ymmärrän.

- Teidän täytyy auttaa minua! Eikö teillä olisi yhtään uutta, käyttämätöntä tai muuten vain ennenkuulumatonta vitsiä?

- Teinä etsisin harvinaisten vitsien osastoilta. Niissä on koko joukko vitsejä, joihin vain asian harrastajat ovat perehtyneet. Esimerkiksi sosiologisten vitsien osastolla on paljon lähes käyttämättömiä kaskuja. Samoin fysiikan, tähtitieteen ja vaikkapa kristillisen lähetystyön osastoilta löytyy vähän tunnettuja vitsejä. Ja eri maitten kohdalla esimerkiksi saksalaiset vitsit ovat pääsääntöisesti aivan uudenveroisia.

- Te olette hengenpelastaja! En tiedä, mistä aloittaisin!

- Kokeilkaa ensiksi vaikkapa aluepolitiikan hyllyä. Uskon, ettei kukaan ole kuullut niitä vitsejä sen jälkeen, kun ne on laitettu hyllyyn. Siellä on monia alkuperäiskappaleita. Ja meillä on tällä viikolla tarjous: ostakaa yksi aluepoliittinen vitsi ja saatte kansantaloustieteellisen kaskun kaupan päälle!

Käytettyjen vitsien kauppa, osa 5

- Hyvää päivää. Miten voin auttaa herraa?

- Voi, kun minulla on hätätilanne. Minun täytyisi hieman realisoida kokoelmani, ja ajattelin tarjota teille tällaista...

 - Jaaha, tämä näyttää englanninkieliseltä. Yleensä nämä eivät kyllä liiku...

- Katsokaapa tarkemmin. Se on alkuperäinen Monty Python -vitsi. Kaikkien kuuden jäsenen signeeraama. Mukaan tulee aitoustodistus, totta kai.

- Ei voi olla totta! Mistä ihmeestä te olette saaneet tämän? Olen nähnyt näitä vain kuvissa. Sallinette, että otan esille kumihansikkaani.

- Hankin sen vuonna kuusikymmentäyhdeksän, kun olin käymässä Lontoossa. Satuin liikkumaan Sohossa, ja törmäsin eräässä antikvariaatissa Terry Jonesiin. Hänellä oli, noh, kova krapula ja hän yritti myydä vitsiä hieman vastahakoiselle liikkeenharjoittajalle. Kauppoja ei syntynyt, antikvariaatin omistaja nauroi itse asiassa päin naamaa herra Jonesille. Satuin lähtemään samalla ovenavauksella ulos ja tarjosin vitsistä viisikymmentä pennyä, lähinnä säälistä. Siihen aikaan kukaan ei ollut edes kuullutkaan Pythoneista. Herra Jones hyväksyi tarjoukseni, ja tässä sitä nyt ollaan. Raskain mielin, jos saan lisätä.

- Tämä on historiallisesti merkittävä vitsi! Oletteko arvioituttaneet sen asiantuntijalla?

- Ajattelin, että te osaisitte arvioida sen? Vasta viime kuussa Sothesbyn huutokaupassa vastaavan Monty Python -vitsin arvo nousi kymmeneen tuhanteen puntaan.

- Kymmenen tuhatta puntaa! Fiu!

- Mutta luulen, että tämä on vieläkin arvokkaampi. Nähkääs, vitsin pääarkkitehti on sittemmin edesmennyt herra Chapman.

- Todellako? Aivan, aivan. Tässähän on hänen puumerkkinsä!

- Ja kuten näette, olen pitänyt vitsiä kaikki nämä vuodet todella hyvässä kunnossa. Se ei ole altistunut auringonvalolle. Se ei ole kulunut. Sitä ei ole naurettu puhki.

- Tämä on kaikin puolin uudenveroinen vitsi. Todella merkittävä löytö

- On vielä yksi seikka, joka nostaa sen arvoa.

- Mikä?

- Jos luette vitsin ja tunnette Pythonien tuotannon, huomaatte, että se on käyttämätön: tätä vitsiä ei ole käytetty TV-sarjassa eikä elokuvissa.

- Nyt minun täytyy kuulkaa istuutua. En ole enää varma, onko tämä totta. Kadonnut alkuperäinen Monty Python -vitsi minun putiikissani! Tämän täytyy olla unta!

- Ei tämä ole unta, valitettavasti. Minä tarvitsen kipeästi rahaa. Sen vuoksi joudun myymään vitsikokoelmani helmen.

- Paljonko te tästä pyydätte?

- Noh. En halua olla kohtuuton. Tiedän, että rakastatte vitsejä ja että olette samalla myös liikemies. Tarjosin vitsiä suoraan velkojalleni. Hän tarjosi siitä viisi tuhatta.

- Viisi tuhatta aidosta Monty Pythonista? Se on pyhäinhäväistystä!

- Niin minäkin sanoin hänelle.

- Kuulkaa. Tarjoan teille tästä suoralta kädeltä viisitoistatuhatta. Saan haalittua rahat iltapäiväksi. Joudun myymään autoni, panttaamaan taloni ja tyhjentämään tyttäreni opintorahaston, mutta onhan tämä sen arvoinen. Mitä sanotte?

- Saatteko rahat kello yhdeksi?

- Se voi mennä tiukille, mutta lupaan tehdä parhaani. Onko vartin yli yksi liian myöhään?

- Kyllä se vielä nippa nappa ehtii.

- Jos kaikki menee hyvin, saan rahat jo viittä vaille.

- Siinä tapauksessa kiinni veti!

Käytettyjen vitsien kauppa, osa 4

- Psst.

- ?

- Psst! Kaveri hei!

- Missä te oikein olette?

- Täällä hyllyjen välissä. Tulkaas tänne, kaveri.

- Miten voin auttaa? Etsittekö jotain tiettyä? Tämä on arkkitehtoonisten vitsien osasto. Kiinnostaako teitä esimerkiksi kubismi?

- Ei, kun mulla olis tämmönen... tämmönen kuuma vitsi tarjolla.

- Kuuma? Onko se varastettu?

- Ei, ei tietenkään. Sain suhteilla. Mä tiedän yhden tyypin, joka tietää yhden tyypin, joka pääsi tähän käsiksi.

- Siis?

- Tiedätsä sen televisiosta tutun koomikon, sen Ismon?

- Ai Leikolan? Joo, kyllähän sen kaikki tietää.

- No mulla olis tässä sen uusin vitsi. Yksinoikeudella.

- Jaa. Ai jaa...

- Tää julkaistaan vasta ensi viikolla!

- Jaa...

- Että niinku mitähän tästä saisi?

- Me ei kyllä voida ottaa julkaisemattomia vitsejä myyntiin. Ei ennen virallista julkaisupäivää.

- Mut kun tää on Leikolan Ismon uusin! Ja on muuten ihan tajuttoman hauska!

- No näyttäkääpäs sitä sitten.

- Ja en varmana näytä. Ei tällaista kamaa ilmaiseksi vilautella.

- Mutta miten minä voin tietää, että se on "tajuttoman hauska"?

- No kun tää on Leikolan uusin! Ja millon Leikolan vitsit on olleet muuta kuin helvetin hauskoja? Kyyneleet valu silmistä, kun luin. Ihan totta!

- Saitte kyllä herätettyä mielenkiintoni. Emme voi ottaa sitä myyntiin, mutta voisin ehkä hankkia sen omiin kokoelmiini. Mitä te siitä pyytäisitte?

- Olisiko satku mitään?

- Tarjoan kuusikymppiä.

- Kahdeksankymmentä.

- Laitetaan siis seitsemänkymmentä. Kas tässä tasaraha.

- Kiitti vaan, kaveri. Pitääkin tästä lähteä. Palataan. Mä sain nimittäin vihjeen, että eduskunnan puhemies suunnittelee kuolematonta one-lineria liittyen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan. Jos kiinnostaa.

- Tuokaa vain näytille, jos satutte saamaan sen käsiinne. Siltä kaverilta onkin olleet viime aikoina vitsit vähissä.

Paluu käytettyjen vitsien kauppaan (10 vuotta myöhemmin)

- Hyvää päivää. Miten voimme auttaa?

- Tota... Päivää vaan putiikkiin.

- Mitäpä saisi olla?

- Mulla olisi näitä käytettyjä vitsejä. Kun pitäis saada vähän käteistä... Että mitäs näistä saisi?

- Katsotaanpa... Jaahas... Tätä ensimmäistä vitsiä meillä on jo ihan liian monta kappaletta hyllyssä...

- No eikö siitä jotain? Kun emmä sitä takaisin kotiinkaan haluais viedä.

- Ei, tämä vitsi ei enää yksinkertaisesti liiku. Kerää vaan pölyä ja vie hyllytilaa. Viime kuussa kärrättiin jo suurin osa roskiin. Ettei vaan olisi muuten sieltä peräisin?

- Ei. Kyllä se on vaarivainaan peruja.

- Mutta silti, ei me kyllä tätä...

- No entäs ne muut?

- Katsotaan. No, tästä toisesta minä voisin antaa viisikymmentä penniä...

- Siellä on viisi sitä samaa vitsiä, tekisikö se sitten kaksi ja viisikymmentä?

- Ai niinpäs onkin... Ja nämä näyttää ihan kopiokoneella monistetuilta.

- Ei kun kyllä ne on ihan kaikki aitoja. Niitä on vaan kertyny nurkkiin vuosien varrella. Ja yks on Penan. Se venaa ulkona.

- Ai onko tämä kappale Penan?

- Juu. Just tuo on Pentin.

- Mistä te voitte sen tietää? Näissä kaikissa on täsmälleen sama tahra vasemmassa yläreunassa. Kyllä nämä ovat toistensa kopioita.

- Eikä varmana ole!

- Älkääpä korottako ääntänne. Jos toimisin lain mukaan, saksisin nämä laittomat kopiot tässä ja nyt naurukelvottomiksi...

- Mutta...

- Olen nähnyt vuosien varrella kaikenlaista tässä ammatissa. Nyt teemme niin, että unohdamme nämä neljä kopiota, voitte ottaa ne mukaanne, ja saatte tästä yhdestä viisikymmentä penniä.

- No ei kai sitä muutakaan voi. Entäs ne loput?

- Katsotaanpa. Ei, ei. Tämä on työvoimatoimiston kirje. Tässähän on leimat ja kaikki. Tämä seuraava on jokin kirjasta repäisty runonpätkä ja tämä viimeinen on kirjoitettu kielellä, joka näyttää flaamilta.

- Eiks se oo sitten niinku harvinaisuus? Ikinä en oo nimittäin nähny vastaavaa.

- Ehei. Meillä ei flaaminkielisille vitseille ole lainkaan kysyntää. Pari vuotta sitten otettiin kokeeksi yksi hyllyyn ja siellä se on edelleen. Viime viikolla kävi yksi hollantilainen pariskunta, mutta ei kelvannut edes ilmaiseksi.

- Eli tota, eiks yhtään enempää kuin se viiskyt penniä?

- Kyllä se siihen taitaa nyt jäädä.

- No, parempi kai sekin kuin ei mitään. Kiitti vaan, kaveri.

- Kas tässä. Ja jos löytäisitte jostain alkuperäisiä 70-luvun poliittisia vitsejä tai 50-luvun rillumarei-kamaa, niin niistä maksetaan aivan eri lailla. Samoin kuin sodan aikaisista juoksuhautavitseistä, kunhan ne ovat vielä luettavassa kunnossa. Mint-kuntoisten talvisotavitsien hinta saattaa kavuta useisiin tuhansiin.

- Täytyypä pitää mielessä. Kiitti vaan.

- Eipä kestä. Tervetuloa uudelleen.

Reino

En ole koskaan tykännyt Reinosta. Lapsina me asuttiin samassa kerrostalossa, ja me leikittiin joskus yhdessä ja oltiin jonkinlaisia kavereita. Alakoulussa Reino alkoi kuitenkin kiusata minua. Haukkui minua läskiksi, vaikka yritti edelleen teeskennellä kotona kaveria. Siksi isä ja äiti ei ymmärtäneet, kun yritin sanoa, että Reino kiusasi koulussa. Reino valehteli niille päin naamaa, kun ne kerran kysyi siltä suoraan. Sen se osasi: valehtelun. Reino ei osannut olla valehtelematta, vaikka totuuden kertominen olisi ollut sille joskus parempi vaihtoehto.

Kiusaaminen jatkui yläkoulussa, ja kun Reinon vanhemmat muutti meidän naapurista, sen ei tarvinnut enää esittää minun kaveriakaan. Siitä tuli luokan pahis, jonka ympärillä oli aina sen oma jengi. Ne hakkas minua ja Satua kotimatkalla ja nauroi päälle, ja me pelättiin mennä kouluun. Se oli kamalaa aikaa, mutta onneksi se loppui. Näin Reinosta jälkeenpäin kyllä tosi pahoja painajaisia, joten Reino jatkoi satuttamistani vielä pitkään.

Kyllähän Reino pyyteli myöhemmin sitä anteeksi, kun parikymmentä vuotta myöhemmin tavattiin sattumalta bussiasemalla. Se kiersi asemalla kerjäämässä kolikoita, joten sillä ei tainnut mennä kovin hyvin. Mihin lie huumejuttuihin oli sekaantunut ja kuulemma oli jo linnassakin istunut. Sanoin kyllä, että annan anteeksi, kun se oli niin sekaisin ja säälittävän näköinen. Mutta oikeasti en antanut. Viikon päästä näin unen, jossa ihan ilkuin Reinon tilanteelle ja se tuntui hyvältä, ainakin siinä unessa. Jotenkin sain siitä tyydytystä etenkin, kun uneni ovat yleensä niin todentuntuisia.

Vähän myöhemmin luin lehdestä, että Reino oli joutunut taas linnaan, sillä kertaa taposta. Sitten hänestä ei kuulunutkaan mitään vähään aikaan. Minä tapasin Jarkon, me mentiin naimisiin ja saatiin tyttö ja poika ja ostettiin omakotitalo ja koira. Elettiin kunnon tavallista elämää, varsinkin kun saatiin toinen auto hankittua. Joku tuttu kertoi sitten, että Reino oli päässyt linnassa ja oli ihan pohjalla. Reinon elämä oli pelkkää huumeita ja rötöstelyä, ja minä vain kohautin olkapäitäni ja ajatelin, että ihan oikein. Eihän se ollut kovin kristillistä ajattelua, mutta minusta Reino sai mitä ansaitsi.

Sitten kului varmaan kymmenen vuotta, edes unia en nähnyt Reinosta koko aikana, ja yhtenä iltapäivänä ovikello soi. Oven toisella puolella oli Reino. Se oli muuttunut. Sillä oli puku päällä ja Raamattu toisessa kourassa ja hattu toisessa. Se oli löytänyt Jeesuksen, ja Jeesus oli käskenyt sitä tulla pyytämään anteeksi. Päästin sen sisään, lapset oli koulussa ja Jarkko töissä, ja tarjosin sille kahvia. Siinä se Reino sitten kertoi elämästään ja miten oli löytänyt Jeesuksen ja päässyt eroon kamalista paheistaan. Se pyysi minulta anteeksi ja me itkettiin yhdessä ja minä annoin sille anteeksi, sillä kertaa ihan oikeasti.

Kaikki oli siis hyvin. Kuulin myöhemmin, että Reino oli töissä seurakunnalla puutarhurina ja pärjäsi siinä ihan hyvin. Lapset kasvoi, me rakennettiin kesämökki järven rannalle ja Jarkko sai ylennyksen varastopäälliköksi. Elämä jatkoi tuttuja turvallisia latuja, ja joskus saatoin nähdä Reinonkin, kun kävelin hautausmaan vierestä ja me vilkutettiin toisillemme. Mutta sitten yhtenä yönä näin Reinosta unen, missä Reino käyttäytyi tosi törkeästi minua ja lapsia kohtaan. Hänellä oli yllään sama puutarhurin puku, mitä hän käytti päivätöissään ja hän uhkaili hautaavansa minut elävältä. Ja muuta ihan kamalaa mitä en edes kehtaa kertoa tässä.

Aloin vältellä kirkon ja hautausmaan reittiä, etten näkisi Reinoa. Sen verran kamala se uni oli. Mutta seuraavalla viikolla Reino ilmestyi taas unessa ja tappoi Jarkon minun ja lasten silmien edessä. Ihan järkyttävää! Keräsin seuraavana päivänä rohkeuteni ja ajoin pyörällä hautausmaan vierestä. Reino ei ollut siellä. Ajattelin, että poliisit oli hakeneet sen, mutta sitten näin sen leikkaamassa nurmikkoa seurakuntatalon pihalla. Reino huomasi minut, ja minä katsoin Reinoa. Se vain huiskutti kättä ja oli kuin ei olisi koskaan tehnyt mitään väärää. Minä ajoin pala kurkussa nopeasti ohi ja mietin, pitäisikö minun mennä poliisin puheille. Maltoin kuitenkin, koska poliisi ei olisi ehkä vielä tietoinen siitä, että Reino oli palannut samoihin puuhiinsa.

Seuraavana yönä Reino raiskasi minut. Se oli kamalaa. Jarkko herätti minut kun olin kuulemma huutanut unissani, mutten pystynyt kertomaan sille. Sehän olisi mennyt ja tappanut Reinon. En saanut koko yönä unta, kun ajattelin vain, miten Reino oli edellispäivänä ollut kuin ei olisi ollutkaan. Minusta se todisti sitä, ettei Reino ollut parantanut tapojaan eikä ollut valmis ottamaan vastuuta siitä, miten käyttäytyi unissani.