Selvisi, että paluulento vuoteen 2010 teki välilaskun vuodessa 1968. Matkustajille tarjottiin tilaisuutta poiketa Prahan kahinasyksyssä, ja moni tuntui varanneen lennon vain tämän mahdollisuuden takia. Useat tsekit olivat varustautuneet paluumatkalle moderneilla panssarintorjunta-aseilla ja odottivat innokkaina tilaisuutta päästä tekemään tilejä selviksi kommunistimiehittäjien kanssa. Päätin liittyä tähän iloiseen joukkoon, joka muodosti oman olutta litkivän osastonsa koneen peräosaan.
Lento laskeutui elokuun 21. päivän keskiviikkoaamuun, jolloin Operaatio Tonava oli juuri alkanut. Sadattuhannet sotilaat viidestä Varsovan liiton maasta olivat aloittaneet Tšekkoslovakian miehityksen, koska Kreml pelkäsi maan lipeävän itäblokista. Innokkaat aikamatkustajat suunnistivat aseidensa kanssa suoraan Vaclavin aukiolle. On ehkä parempi, etten poliittisen korrektiuden nimissä kerro enempää siitä, miten ryssäsikojen tankit ajettiin pakoon kaupungista, mutta sainpa täräytettyä itsekin pari T-62-tankkia.
Taistelujen tauottua ehdin huokaista henkeä. Vuosi 1968 näytti yhä mustavalkoiselta lukuunottamatta joitain hailakoita värijaksoja aivan kuin vanhoissa kaitafilmeissä. Ihmiset kävelivät jo normaalimmin, mutta minusta tuntui välillä, että näin kaiken kuin käsivaralla kuvatussa filmissä, etenkin taisteluiden aikana. Se oli hieman rasittavaa.
Jotain muutakin tuntui olevan eri lailla kaupungissa. Meni hetki, ennen kuin tajusin. Kaikki katukyltit, tienviitat ja muut opasteet oli poistettu tai sutattu lukukelvottomiksi! Tämä oli tehty järjestelmällisesti tietenkin maahantunkeutujien kiusaksi, mutta ymmärsin, että tässä oli avain jutun ratkaisuun. Olin psykogeografikon taivaassa: kaupungissa, josta puuttuivat kaikki tutkimuksia haittaavat maantieteelliset konventiot!
Vaitiololupaukseni takia en voi paljastaa, miten ratkaisin jutun ja sain tehtyä antimateriaan liittyvän uhan vaarattomaksi. Olisin pian entinen psykogeografikko, jos paljastaisin menetelmäni kaikelle kansalle! Sanottakoon, että se vaati paljon jalkatyötä, Budapestin metrokartan sekä tietenkin paljon hyvää tsekkiläistä olutta. Olin valmis palaamaan tulevaisuuteen.
Nykyisyydessä jälleen! Nykyisyydessä jälleen! Oli mukava nähdä taas kaikki väreissä ja jotenkin turvallista ajatella, että tulevaisuus oli yhä entisensä. Palasin toimistooni. Ovessa luki: Tohtori Pyhtilan eläinklinikka.
Soitin naiselle, joka tuli pian kuulemaan tutkimustulokseni kolmen isänsä ja kahden äitinsä kanssa. Hän oli värjännyt hiuksensa vaaleiksi ja oli iloinen siitä, että olin parantanut hänen koiransa, joka maukui iloisesti nähdessään emäntänsä.
Hän maksoi palkkani sopimuksemme mukaan banaaneilla ja vakuutti suosittelevansa minua ystävilleenkin, jos heillä tulisi ongelmia puolisojensa kanssa. Kun hän lähti vanhempineen, join lasillisen greippimehua ja söin terveellisen itusalaatin läheisessä parantolassa. Hetken mielijohteesta palasin toimistolleni. Tervehdin alakerran kuntosaliyrittäjää ja vakuutin tälle uusivani kausikorttini ennen kuin hyppäsin hissiin, joka vei minut kuudenteentoista kerrokseen. Toimistossani etsin kirjahyllystä Max Brodin Prosessin ja luin ensimmäisen luvun:
”Joku oli varmaankin nähnyt, että Josef K poistui kahvilasta maksamatta, sillä eräänä aamuna hänet vangittiin.”
Kaikki oli niin kuin pitikin.
Loppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti